Hassua. Niin kertakaikkiaan hassua. Kuinka elämä osaakaan olla hauska. Kuinka se tosiaan pistää valintojen eteen. Ja ne valinnat täytyy tehdä nyt ja heti. Näin kävi meinaa nytkin.

Pääsin kouluun. Pääsin juuri tuolle alalle ammattikorkeassa, jonne halusinkin!!! Avoimen puoli, mutta askel lähempänä. Olin onnesta soikeana. Samalla viikolla pääsin myös työhaastatteluun ja minut valittiin. Minulla oli työpaikka ja koulupaikka. Mutta..Koulu toimi päiväopintoina. Eri paikkakunnalla. Työtä ei kuulemma olisi aikaa tehdä, sillä tahti olisi todella vauhdikas, näin minulle sanottiin, kun soitin koululle. Minun piti valita otanko tosiaan koulun vai työn vastaan! Ja minun piti päättää se KAHDEN TUNNIN sisällä!!!

Täydellisessä maailmassa, minulla olisi kummatkin! Ja tunteja vuorokaudessa olisi enemmän.

Juttelin parin kaverin kanssa asiasta ja kuuntelin heidänkin vinkkejä. Opiskelu oli juuri sitä mitä halusinkin. Se oli se, mitä olen niin odottanut. Tuo ala, pääsin yrittämättä tai stressaamatta alalleni. Se oli kuin minulle tarkoitettu.

Mutta entä työ. Niin kauan vähillä rahoilla menty, että tekisi niin hyvää saada kokea tilillä olevan enemmän rahaa, kuin 10€. Samalla saisi vähän eläkekassaakin kerrytettyä. Ja saisi kohennettua omaa itsetuntoa..jos sen voi niin sanoa. Meinaa ollut todella ikävä olo, olla ilman minkäänlaista turvaa minne mennä. Kysymys sinkkumarkkinoilla ja monessa muussakin tapauksessa, "Mitä teet?". Sillä tarkoitetaan työtä..ja sitä minulla ei nyt ole ollut. Niin en ole halunnut olla edes sinkkumarkkinoilla, olen kartellut kaikkea, jossa joutuisin kertomaan itsestäni.

Työ. Ihmiset määrittelevät liikaa toisiaan sillä.

Tunne, järki. Kumpi vai kummatkin? Olin kummastakin innoissani. Koulusta ja työstä. 

Pähkäilin joka suunnasta asiaa. Mietin plussat ja miinukset. 

Mihinkö päädyin?

Valitsin työn. Jätin opiskelun jäihin hetkeksi. Suoraan sanottuna minulla ei ollut rahaa opiskella. Jo matkoihin olisi mennyt 160-200€/kk julkisilla. Jos minun kuuluu tuo ammattinimike saada ja päästä tekemään vielä työtä tuolla alalla. Niin tulen pääsemään kouluun. Uskon siihen, että pääsen kouluun opiskelemaan alaa vielä tutkinto-oppilaana. Se on niin vahva tieto sisimmissäni. 

Suoraan sanottuna minua jännittää työn aloittaminen. Aloitan sen jo huomenna. Onneksi samantien on iltavuoro, niin ei tarvitse ihan heti aamusta sännätä sinne. Innolla säntäänkin, jännittynein askelin. On ihana päästä tekemäänkin jotain.

Olen kylläkin viihtynyt tytön kanssa kotona todella paljon, mutta en voi olla koko loppuelämääni kotona. Minun on myös ajateltava itseänikin. Ja tämä työ ainakin vielä alussa mahdollistaa sen, että voin olla töissä ja saan myös viettää aikaa lasteni kanssa, sekä ehdin salillakin käymään. Ehkä tällainen "kevyt" aloitus voisi olla nyt hyvä alkuun, eikä vetää itseään ihan heti piippuun. Niin kuin minulla on ollut tapana tehdä, haukata kakusta liian iso pala.

Tyttärenikin sai päiväkotipaikan. Ja tässä onkin hassua se, että hän on jo kesän mittaa aina tuon kyseisen päiväkodin ohi kävellessä sanonut, että haluaa mennä sinne. Olen selittänyt, ettei pihalle voi mennä, sillä se on päiväkodin käytössä. Tyttö silti on inttänyt, että hän haluaa päiväkotiin. Ei mihinkään muuhun päiväkotiin, vaan juuri siihen yhteen. Ja nyt hän tulee tosiaan pääsemään juuri siihen päiväkotiin, jonne halusikin.

Ainiin, olen aloittanut jotain muutakin. Lyhytkestoinen, vain 10 kerran juttu. Uskon, että siitä on todella hyötyä niin minulla, kuin sen järjestäjälle. Aloitin ratkaisukeskeisen terapian kohta valmistuvan terapeutin kanssa. Kuinka mielenkiintoista <3 Kohti unelmia.

Hän on niin kannustava ja jo yhden puhelinsoiton aikana sain uudenlaisia näkemyksiä. Ihan huippua. Puhuimme pitkään ja se positiivinen puhe, siitä, kuinka minusta huomasi, että olin selättänyt niin paljon asioita. Saanut menneisyyteni tapahtumat osaksi minun elämäni tarinaani. Ilman mitään tunnepeikkoja. Se tuntui todella hyvältä. Olenhan sen itsekin huomannut, mutta että joku muukin sen huomasi, eli sen on oltava todella totta. Tästä kaikesta saan kiittää ihan älyttömän ihanaa psykoterapeuttiani, jonka avulla sain seikkalla mieleni kätköissä joitakin vuosia sitten. Sain sen monta vuotta jyytävän vihan sisuksistani. Muutuin todella paljon. En enää ollut niin äkäinen. Siedän asioita enemmmän. 

Ehkä tämä minun pitkään kotona ollut ajanjakso on nyt loppumaisillaan..

On ollut huojentavaa huomata, kuinka nyt heti alettuani unelmoimaan, on asiat mennyt eteenpäin vauhdilla! Nopeampaa, kuin osasin edes ajatella. "Varo mitä toivot", se tosiaan kannattaa pitää mielessä, sillä se tosiaan voi käydä toteen ;) 

Nyt ymmärrän miksi aikaisemmin en ole osannut unelmoida..niin kuin minulle sanottiin, minulla on ollut niin monta vuotta selviytymis-vaihde päällä, etten ole edes pystynyt unelmoimaan.

Nyt pystyn.

Tytär 3v +