Maaliskuun viimisiä päiviä viedään. Ihanaa, kevät tulee kohisten.

Huomaan, etten ole kirjoittanut mitään tänne. Alku vuosi on ollut todella sairas. Olemme kaikki ollut pitkässä ja sitkeässä flunssassa. Sali jäi tammikuulta melkeinpä kokonaan. Että pitääkin eri aikaan sairastaa. Ja heti kun flunssasta parannuttiin niin iski vatsatauti. Sekin oli siitä hauskan sitkee sissi, kun piti olon etoavana viikon ajan. Ja kun olot lopulta päätti ottaa kunnolla vallan, että pääsi oikein sitä vessanpönttöä halailemaan. Niin pitihän sekin alkaa ostoskeskuksessa ollessa. Ois nyt voinut kotiin asti olokin odottaa, mutta sentää ehti vessaan sielläkin. Tulipa äkkilähtö kotiin ja shoppailut jäi kesken. Tärkeimmät onneksi olin ehtinyt ostaa..

Vatsatauti on siitä niin hassunhauska, että se vie mehut ihmisestä aika nopeastikin. KotiIn päästessä jaksoin pöntön halailun jälkeen hymyillä jonkun aikaa, kunnes väsymys iski. Sanoin isommille muksuille, että he saisivat hoitaa siskoaan. Keskimmäinen innostui samantien ja huusi vain: "Jes!". Ja otti ohjat heti. Sain levätä.

Aamulla en enää halaillut vessanpönttöä, mutta etova olo jatkui vielä melkein viikon. 

On ollut ihana seurata keskimmäisen poikani kasvua isoveljeksi. Keskimmäisen lapsen rooli oli todella vaikea ottaa loppujen lopuksi. Minä olin myös hukassa, olimme kummatkin todella hukassa. Sen takia vuosi sitten kaikki oli yhtä kaaosta ja poikakin oireili. Oli kauhea katsoa hänen pahaaoloa. Oman paikan löytäminen perheessä todellakin vaati minun oman asenteen ja varsinkin käyttäytymisen muutoksen. Vasta kun sain itseni tekemässä töitä poikani keskimmäisen paikan hyväksymisessä, vasta sen jälkeen poikakin löysi sen.

Huomioiminen.

Kahdestaan vietetty aika on todella tärkeää. Olin meinaa epähuomiossa etäännyttänyt häntä loitommas. Se jos mikä saa pahaa oloa lapsessa. Onneksi tajusin ongelman ytimen.

Nykyään pojallani menee ihan hyvin. On pirteämpi, näkee kavereitaan. Synkät ajatukset on historiaa. Vaikkakin viime viikolla pettyessään siitä, ettei yli vuoden hammasrauta-hoito olekaan loppumassa, vaan hän joutuisi vielä saamaan uudet raudat. Sai hänet miettimään, miksi edes synnytin hänet. Hän kun olisi mieluummin halunnut syntyä linnuksi. Sanoin tuolloin, että halusin hänet tähän maailmaan meidän perheeseen <3

Poika on kehittänyt älyttömän ihanan suhteen siskoonsa. Leikkivät yhdessä paljon. On aina ollut todella suojeleva ja sekin näkyy. Heillä kummallakin näyttää olevan samanlainen makuaisti. Niin ruoka kuin herkutkin on samat. Ja niistä välillä kiistellään, kumpi ottaa viimisen satsin muroja, leipää tms. :D

Esikoisessa huomaa murrosiän..opettajakin siitä sanoi jokin aika sitten, että nyt on tainnut alkaa. Ja huomaa sen kotonakin, kun välillä ollaan hermoperseessä ja huudetaan minkä keretää ja haukutaan minua, kuinka maaaaailman huonoin äiti olenkaan. Paiskataan lopuksi oman huoneen ovi kiinni. Tämän jälkeen istuu naama näkkärillä huoneessaan. On se rankkaa :D Hetken päästä tulee ihan muina miehinä kyselemään onko ruoka jo valmista tms. Eipä näissä tilanteissa muuta voi kun antaa toisen huutaa ja päästää tunteensa kuuluviin ja rauhallisesti vain puhua jos tarvetta puhumiseen. "Oot rakas ja tärkee"-lause on tuolloinkin tuttu mitä käytän, koska sitähän tuo poika on, vaikka kuinka riehuis ja rellestäis. Ja haluun hänen sen tietävän tunnekuohuissaankin.

Vielä viettää iltasin meidän kanssa olkkarissa aikaa, kun kiinnostuin samasta sarjasta hänen kanssaan. Illat ennen nukkumaanmenoa menee siis netflixin sarjaa katsoen. Tosin tänään suutuspäissään sanoi, ettei halua joka ilta perheaikaa. Kun ei voi tajuta miks sellastakin pitää olla :D Että saapi nähdä jääkö sekin sit unholaan..toivottavasti ei nyt kokonaan.

Esikoinen on ollut tämän koko alkuvuoden todella yskivä. Eikä se näytä loppuvan millään. Lääkärissä kävimme ja astmaepäily nyt päällä. Tällä hetkellä pef-mittaukset ja labrassa käytävä. Sinäänsä en yhtään ihmettele, kun onhan pojan isällä ja isosisaruksella myös astma..ei niinkään paha, mutta todettu kuitenkin. Ja onhan poika ollut melkeinpä syntymästään asti atoopikko. Niin iho kuin allergioineen. Joten eiköhän tämäkin järjesty, kun poika saa oikeaa hoitoa ja saamme kunnolla tietoa tästä. 

Tytöstä on kasvanut mitä ihanin melkein 3-vee. Niin hyväntuulinen, kiltti ja omatoiminen. Hän ei edelleenkään paljoa kysele saako jotakin, vaan menee ja hakee itse. Tietää mitä haluaa. Tällä hetkellä klovasti haluaa itselleen Frozenin Anna-nuken ja olenkin sen hänelle luvannut synttärilahjaksi. Viimeksi kun olimme äitini kanssa kaupassa, tyttö katseli pehmeitä pupuleluja. Äitini lupautui ostamaan tytölle valitsemansa pupun (alessa pääsisäislelut), mutta tyttö sanoi: "Minä ei halua pupua, minä haluu Anna". Ja jätti pupun kaupan leluhyllylle.

Päivittäin halailee ja pussailee ja sanoo minulle: "Minu äiti" sekä "Kakastan minu äiti". Näitä voi tulla ihan ruokapöydässä istuessamme, ollessamme ulkona. Ihan milloin vain. Niin ihana <3 

Tytär 2v 9kk

.