Syksy on saapunut. Olen hullunkiilto silmissä sisustanut kotiamme..halu saada muutosta on ollut valtaisa. Asuntomme on näyttänyt niin samalta, niin kauan aikaa. Tämä on ollut piristävää. Vielä kesken..pikkaisen, mutta eiköhän tästä hyvä saada. Joulun tienoilla on sitten uudemmanlainen sisustusoperaatio tuloillaan, kun lupasin itse siirtyä olohuoneeseen nukkumaan. Esikoinen saa oman huoneen. Tyttö ja keskimmäinen tulevat jakamaan huoneen. Keskimmäinen on innoissaan, sillä hän on todella herkkä poika, eikä uskalla nukkua yksin huoneessa. Onhan hän koko elämänsä ajan nukkunut isoveljensä kanssa samassa huoneessa.. Hän ei ole valmis vielä. Toisin kuin esikoinen. Hän odottaa sitä omaa tilaa, kuin kuuta nousevaa.

Pitkän kesätauon jälkeen olen aloittanut saliharrastuksen jälleen. Ensimmäisenä salipäivänä astuin salin ovista jännittyneenä sisään. tytölle olin kertonut aikaisemmin, että menisin salille ja hän jäisi lapsiparkkiin leikkimään siksi aikaa. Mietin mielessäni, kuinka tällä kertaa lapsiparkissa menisi. Tyttö kun aina ollut kovin itkuinen ja niin sylissä viihtyvä. Vaatinut paljon. 

Astuimme lapsiparkkiin. Halasin tyttöä ja annoin pusun poskelle ja sanoin taas, että menisin salille ja hän jäisi leikkimään. Tyttö sanoi: "Joo" ja lähti tutkimaan leikkipaikkaa innoissaan. Sanoi vielä heipat perääni. Käänsin selkäni hämmästyneenä ja lähdin salille. Tyttäreni todella on kasvanut. Reipastunut. Hän on valmiimpi kohtaamaan maailmaa <3

Uskon tämän helpottavan minunkin oloani. Ja sanonpa, että olen koukussa liikkumiseen. Tätä on odotettu!!! Rakastan sitä! Olen saanut takaisin intoni liikkumiseen!!! Ihan huippua. olen niin rentouttavaa jättää tyttö leikkipaikkaan hoitajan/-jien kanssa, kun tiedän, ettei hän itke perääni. Ja kun tulen hakemaan tyttöä treenin jälkeen, hän juoksee innosta puhkuen luokseni "Äitiiiii". 

Tyttärelläni ei kauheasti uhmaa näy. Omaatahtoa löytyy, mutta se on vain hyvästä :) Ja fiksuista asioista haluaa päättää ja tehdä. On hassua nähdä ja seurata tytön kehitystä ja kasvua. Kaksi vuotiaitten kehitys on ihan älyttömän huimaa. Vajaa pari viikkoa sitten tyttö päätti luopua vaipoista. Ei vain suostunut enää niitä käyttämään. Joten pois vain :) Hienosti kaupassakin ilmoittaa hädän ja jaksaa pidättää siihen asti, että olemme löytänyt vessan tai puskan kaupan ulkopuolelta. Tietenkin vahinkoja on tullut, mutta se ei lannista häntä lainkaan. Kyllä ne vahingot pikkuhiljaa loppuu. Öisin tietenkin käyttää vielä vaippaa.

Ulos lähtiessämme tyttö monesti haluaa nukenrattaat mukaan. Ja yhdet rattaat onkin sellaiset, mitkä voi ulos viedä. Rattaat raahaa itse rappuset ylös ja alas. Tasapainoa löytyy ja sisukkuutta myös, enemmän ku pienestä kylästä :D

Rauhallinen ja hyväntuulinen. Paljon saan ihmisiltä ihmettelyjä, kuinka tyttö onkaan niin hyväntuulinen. Ihmettelen sitä itsekin :D Kohteliaskin. Kun annan vaikka hänelle lapion, sanoo hän "Kiitos äiti". 

Päiväunet on loppunut myös. Se ei aiheuta kiukkuisuutta tytössä (pari kertaa on ollut väsynyt ja nälkäinen saman aikaan. Se aiheuttanut kiukkua mm.kaupassa). Tietenkin siinä neljän aikoihin iltapäivällä tytössä huomaa väsymisen merkkejä..mm.haukottelee ja voi hieroa hieman silmiä. Mutta kun ilmoitan, että lähtisimme ulos, niin innostuu välittömästi ja väsymys katoaa. Ilta menee mukavasti. Yöt nukkuu 12 tuntia putkeen ainakin. En sitten tiedä onko tuo riittävä unensaanti tuon ikäiselle..toivoisin ainakin. Aikaisemmin kun tyttö nukkui päiväunet, se vaikutti samantien iltaan. Nukahti yöunille vasta 22.30-23.30 aikoihin. Ja heräsi jo klo.7 aamulla. Tuolloin oma-aikani oli niin vähissä, eikä minulla ja isommilla lapsilla ollut yhteistä aikaa lainkaan. Se hiersi mielestäni koko perheen välejä. Olin itsekin todella kiukkuinen. Nyt kaikilla helpompi. Olen tällä viikolla saanut pelata poikien kanssa yhtä kivaa korttipeliäkin illalla. Se oli hauskaa. Se niin harvinaista, että siitä osaa nauttia. 

Ihana, kun pojatkin on alkanut puhumaan enemmän. Varsinkin esikoisella tuntuu juttua riittävän. Hassua, minun melko sulkeutuneesta pikku pojasta on kasvanut paljon höpisevä nuorukainen. Ihana, kun luottavaisin mielin höpisee mitä kavereidensa kanssa on tehnyt ulkona. Välillä kauhistelen mielessäni niitä toilailuja. Joitakin toilailuja joudun torumaan..mutta yritän muistaa, että jos liikaa torun kaikkea..niin tulee helpommin tilanne, ettei hän enää kerro minulle mitään. Käytöstavoista muistutan. Onneksi hän ei ole ketään "satuttava tyyppi", vaan paljon huomaan hänen ajattelevan mitä muista tuntuu.

mm. Kerran kotona kertoi, että epäilee yhden kaverinsa äidillä olevan peruukki. Ei halunnut kertoa kenestä oli kyse, koska ei halunnut, että nainen (tai hänen lapsi tai koulun oppilaat) saisi mistään kautta (pikkuveljensä on välillä hölösuu) tietää siitä. Se olisi naiselle mahdollisesti loukkaavaa. Eikä haluaisi, että minustakaan moisia ajatuksia heitettäisiin kavereitten keskuudessa.

Ja nyt kun sai kuulla, että pääsee kaverinsa synttäreille. Ne tulevat olemaan koko viikonlopun mittaiset ja vain kolme kaveria pääsi vieraiksi. Lähtevät pikkureissuun. Sen verran kalliit synttärit, ettei kaikkia pystynyt kutsumaan. Poikani ollessa kyläilemässä luokkalaisensa luona (poika, jota ei ole kutsuttu synttäreille), oli tämän äiti kysynyt mitä poikani tekisi syyslomalla. Oli poikani kertonut tuosta viikonlopun suunnitelmasta, mutta oli sanonut vain "kaveri", eikä nimeä, kenen synttärit oli kyseessä. Koska se olisi aiheuttanut mielipahaa ja kysymyksiä mahdollisesti. Vaikka ymmärsikin itse syyn olevan raha. Niin ei turhaan halunnut aiheuttaa mitään ikävää.

Mielestäni se on ihana huomata, kuinka oma lapsi osaa ajatella muiden tunteita ja toimia myös ajatuksiaan tukien. 

Paljon poika onkin vielä kotona. Harvemmin toilailee kavereidensa kanssa. Mutta saapi nähdä mihin tämä etenee ajan myötä..toivon vain, että osaa pitää järjen mukana, ettei ihan kaikkeen toilailuun lähde mukaan. 

Keskimmäinen poika on ollut yllättävän rauhallinen. Ulkoillut paljon. Paljon puhuu, kuinka haluaisi vartijaksi isona. Tällä hetkellä en ota oikeastaan hänestä selvää oikein...aikaa pitäisi hänelle nyt vuorostaan antaa. Huomaan, että nyt on aika viettää kahdestaan hänen kanssaan aikaa. Äitini tulee huomenna illalla meille. Yökyläilemään. Voisinkin näin pikasee lähteä pojan kanssa vaikka jätskille tai jotain. 

Meidän perheen iseistä ei ole vaihteeksi kuulunut mitään. Enkä suoraan sanottuna ole edes heitä ajatellut. Kesäkuussa keskimmäisen poikani isätapaamisetkin olivat mitä olivat. Yöksi ei poikaa ottanut ja isä oli todella vihamielinen. Tuosta onkin itseasiassa kesken vielä kirjoitukset täällä..täytyisi siihen palata ja tänne laittaa enemmän tietoa. Saisin jonkinlaisen "rauhan" asiasta, kun sen kunnolla selvittänyt itseni kanssa. (Olen haaveillut välillä, että pääsisimme tuon poikani isän kanssa selvittämään välit..se vain ei onnistu..hän ei ole valmis puhumaan. Asiat kun on vanhoja, niihin ei kuulu palata). Mutta ei enää tänää. Kello on jo niin paljon. Täytyy päästä nukkumaan kuitenkin suht ajoissa, huomenna taas salipäivä.

Itselläni on mennyt vaihtelevasti. Hyvin enimmäkseen, mutta kiukkuisuutta on havaittavissa silloin kuin olen nukkunut huonosti. Ja joinakin päivinä on suoraan sanottuna vituttanut kaikki. Ihan vain sen takia, kun pojatkin tuntuu jättävänsä tavaransa just siihen missä ei enää niitä tarvitse. Vaatteita vaihtaessa, pudottaa matkan varrella päällä olleet vaatteet lattialle..ja se voi olla olohuone tai keittiö..missä nyt sattuu olemaan sillä hetkellä, kun päättää vaihtavansa niin housut, paidan tai hupparin. Tai astiat. Niitä löytyy milloin mistäkin. Mitään ei siivota vaikka kuinka yrittää muistuttaa, niin ei mitään.

Enimmäkseen silti hyvää kuuluu. Kovasti sinkkuna. En ymmärrä mistä ihmiset löytävät kumppaninsa???!! Todella vaikeaa löytää mitään, kun en ulkona käy. Tosin en usko mihinkään baarirakkauteen. Välillä mietin olenko ihan tuomittu sinkkuuteen. Ehkä minulle ei ole luotu mitään toista kappaletta. Ehkä vain olen  loppujen lopuksi niin vastenmielinen, ettei kukaan tällaista halua. Jotain vikaahan minussa on, kun olen näin tukevasti sinkkuna pysytellyt. Harvinaisen huono miesmaku on ollut, se myönnettäköön. Olenkin vitsaillut kavereilleni, kuinka sitä toistaa aina samoja virheitä. Vaikka kuinka eroaa jostain ihmisestä ja ottaa uuden tilalle. Niin huomaa yhtäkkiä samat ongelmat. Kaikki toistuu, vaikka ihminen vaihtuu. Olen kuuluisa "kusipäämagneetti", joten en vain ole löytänyt minun kusipäätäni. Mutta kun tulee päivä, jolloin huomaan ihastuvani ja saavan vastakaikua, niin voimme olla varmoja, että "the kusipää" on löytynyt.  Heh, huono vitsi. 

Olen huomannut, että olen alkanut miettimään miehetkin eri tavalla, kuin ennen. Haluan tutustua siihen sisimmissä olevaan sieluun enemmän. Pelkkä ulkokuori ei kerro ihmisestä mitään..mutta ei se silti tarkoita, ettenkö katsoisi ulkonäköäkin. Mutta katsominen on muuttunut. Kaikki on muuttunut. En tiedä mitä haluta. Mitä etsiä, mistä etsiä. Tämä paikallaan olo..kun on vain, etsimättä, vaikka etsisi. Pelkään, että jään yksin. En halua olla koko loppuelämääni yksin. Haluan kumppanin. Mutta jääkö se haaveeksi?

Ainiin, meinasi únohtua. Olen nyt aika hyvällä mallilla saamassa ruokavaliotani gluteeníinittomaksi ja maidottomaksi. Etenen pikkuhiljaa, saaden siitä pysyvän. Totuttelen ja maistelen. Rahkan korviikeen soijavalmisteen maku on alkanut pikkuhiljaa tulemaan siedettäväksi. Gluteiinittomalla olo ei nyt ole vaikeaa, kun muutenkin olen jo kauan aikaa syönyt kauraa vain. Se niin pehmeää maultaan. Gluteiini on jotenkin niin jäykkää, kovaa. Kehoni ei pidä siitä.

Tällä ruokavalio muutoksella kuulemma pitäisi olla hyötyä psoriaksessa. Toivon todella niin. Ja uskonkin siihen täysin. Katsotaan miten se lähtee toimimaan :)

Nyt nukkumaan, kello on jo taas ihan liikaa!!!

Tytär 2v