Eilinen aamu meni ahdistuksessa, en meinannut saada rauhaa millään ololleni. En oikein osannut kuvata ahdistuksen syytä, kaikki vain tuntui niin pahalta. Aloin jopa yhtäkkiä itkemään, samaan aikaan kasvoni tuntuivat hehkuvan kuumuttaan. Tuntui kuin pääni olisi ollut tulessa. Sain kuitenkin tuon itkukohtauksen jälkeen korjattua itseni ja loppupäivä menikin hyvin. Kävin uimassa ystäväni kanssa, se auttoi pysymään "pinnalla" loppu illan, eikä tyhjä olo enää vaivannut. 

Tänään suunnittelin meneväni salille, mutta olen tuntenut itseni niin väsyneeksi siitä asti, kun heräsin, ettei minusta ole ollut muuhun kuin sohvalla makaamiseen. Koko ajan on todella epämukava olo, kuin olisin tulossa kipeäksi. Heikottaa, aavistus outoa etovaa oloa, johon ei syöminenkään tunnu auttavan. Nilkkoja ja ranteita särkee ja pääkin tuntuu niin oudolta, kuin se olisi räjähtämäisillään. Kuin jonkinlainen paine, ilman valtavaa päänsärkyä. On ehkä ihan hyvä vain olla tämä päivä, jaksaapa sitten huomenna paremmin. Silloin sitä pitäisikin olla liikenteessä heti aamusta lähtien.

Illalla kun menin nukkumaan, koin taas sen niin tutuksi käyneen vaivan..närästys. Havaihduin unen kaltaisesta kohmeesta vajaa puoli tuntia siitä, kun sammutin valot..mahahapot kirposivat kurkkuuni ja joka kerta rykiessäni maistoin hapokkaan oksennuksen maun suussani. Menin keittiöön syömään muutamia lusikallisia maitorahkaa. Jouduin senkin jälkeen selvittelemään kurkkuani ja maistelemaan tuota ihanaa oksennuksen makua suussani, nyt se ei enää ollut niin hapokasta, kuin aikaisemmin, mutta inhottavaa kuitenkin. Vannoin meneväni tänä päivänä apteekkiin hakemaan jotain närästyslääkettä, kotikonstein en enää taida selvitä.

Huuuh, menisipä nämä viikot nopeammin eteenpäin. Tällä hetkellä olen niin väsynyt, etten jaksa tällaisia oloja pitkiä jaksoja. Pistää miettimään, kuinka helppoa oli olla raskaana odottaessani poikia. Vaikuttiko siihen nuorempi ikäni? Vai mikä kumma siinä on, että nyt niin vaikeana? Kostoa minulle, kun ihmettelin raskaana olevien valitusta oloistaan? Nyt ymmärrän heitä paremmin, kun itsekin joudun kokemaan hieman rankemman raskauden (verrattuna edeltäviin).

Minulle tulikin yhtäkkiä mieleen yksi asia, jonka olen huomannut näinä lähi viikkoina. Se on aika hassua. Kuopukseni haluaa joka ilta iltasaduksi Barbapapa-kirjan. Meillä on todella monta kirjaa siitä sarjasta, lähemmäs kaikki mitä suomeksi on vain käännetty. Joten vaihteluakin tulee pakosti. Aina kun aloitan sadun, niin vatsassani alkaa tapahtua. Olio alkaa mönkimään enemmän. Eilen illalla yritin tunnustella liikkeitä, olin ollut liikkeellä melkein koko päivän ja illalla tuntui vatsassa olevan niin hiljaista. Yritin tökkiä, syödä pakosti makeaa (ei enää tee mieli) ja juoda kylmää vettä. Mitään ei tapahtunut. Aloin lopulta luettelemaan barbapapojen nimiä..se sai vatsassani hivenen liikettä aikaan, ei paljoa, mutta selkeitä liikkeitä kuitenkin. Naurahdin. Sattumaa? Se sai rentutumaan edes hieman. 

Olen huomannut, kuinka olen alkanut pelkäämään yhä enemmän tämän olion puolesta kauheasti. Pelkään suoraan sanottuna menettäväni hänet. Tämä raskausaika on niin riskiä. Saanko koskaan pidellä häntä ja katsoa häntä suoraan silmiin? Tuntea hänen hapuilevat kätensä kasvoillani, tarttuen hiuskiehkuraani? Odotan tämän syntymistä niin paljon, mutta samaan aikaan on vaikea nähdä tulevaa kolmen lapsen kanssa. En tiedä yhtään mitä tuleva tuo tullessaan..se hieman pelottaa. Pystynkö kaikille tarjoamaan tarpeeksi? Saanko kuitenkin kokea sen?

Mutta väsymys alkaa viedä voiton, on ehkä parasta mennä vähäksi aikaa lepäämään..istuen, tuo närästys kun tuntuu olevan nyt kokoaikaista :(

rv 30+5