Aika on mennyt taas niin nopeasti eteenpäin. Mieleni on tehnyt monta kertaa tulla kirjioittamaan, mutta suoraan sanottuna olen ollut niin väsynyt, etten ole jaksanut. Tämä kirjoittaminen kun vie aikaa niin paljon..Varmaan senkin takia, kun samalla prosessoin kirjoittamaani. 

Eilen illalla kirjoittelin jo tänne pitkät pätkät yön pikkutunneilla, mutta yksi pieni napinpainallus sai tekstini katoamaan. Ja sen verran fiksu kun olen, niin en ollut muistanut kirjoituksen lomassa tallentaa tekstiäni ;) Joten luovutin sillä kertaa. Mutta tänään tulin takaisin ja hoidan tämän loppuun :)

Olemme tämän kesäloman aikana ehtinyt jo tekemään paljon. Paljon ulkoiltu. Reissujakin mahtuu. Hauskoin reissu oli ehdottomasti viikonloppu Tallinnassa. Lähdimme ystäväni ja hänen kolmen lapsen kanssa. Eli reissussamme oli 6 lasta. Ihan huippu reissu. Tekemistä oli joka päivälle. Ja mikä oli ihan mahtavaa, niin hotellihuoneemme oli vastakkain. Iltaisin lasten nukkuessa, avasimme ovet ja istuimme lattialla sekä puhuimme niitä näitä ilta myöhään asti :)

Olen myös niin onnellinen, kun olen tutustunut tyttäreni isosiskon äitiin. Hänestä on tullut ystäväni. Olemme käyneet ulkonakin ilman lapsia. Kävimme kerran viettämässä rentoa perjantai-iltaa syöden, shoppailten ja parit juomatkin kävimme ottamassa :) On hassua, kuinka uusistakin ihmisistä voi tulla niin tärkeitä elämässä, niin lyhyessä ajassa :)

Tyttäreni isästä on kuulunut vaihdellen. On ollut parikin viikkoa taukoa ja sitten on tullut taas viesti, jossa kysellyt kuulumisia. Olen tapani mukaan laittanut tytöstä kuvan ja kertonut sen hetken kuulumiset, oppimiset yms. mitä mieleen nyt on tullutkaan. Mies on jatkanut uteluitaan, kuinka minä itse voin. Kertonut omista työreissuistaan, kuinka väsyttävää ollut.

Viime viikolla, tullessani vapaaillastani kotiin, oli häneltä tullut taas viestiä. siinä viinialsillisen ja siiderin voimalla kerroin illastani ja siitä, kuinka olin ollut aikaisemmin päivällä uimassa tytön (ja poikien) kanssa. Tyttö oli tykännyt todella paljon. Ja häntä sai pidellä kovasti kiinni, kun hyppi ja pomppi vedessä minkä kerkesi :) Sillä hetkellä ehkä itsekin olin rennompi, mutta niin tuntui tuo mieskin olevan. Heitimme vitsiä joistakin asioista. Hän alkoi naureskelemaan minulle, kun kerroin etsiväni tapettia. Halusin muutosta kämppääni ja toivoin siitä saavan jotain uutta. Mies vain naureskeli, että olisinko minä todella itse tapetoimassa..lopulta ehdotti itse tulla auttamaan minua, kun tapetti löytyisi. Mietin mielessäni, kuinka omaa tytärtään on jo lupaillut tulla katsomaan..mutta siihen ei liikenisi aikaa. Mutta tällaiseen aikaa löytyisi! Ei jotenkin mene yksi yhteen! Mutta samalla se sai idean kytemään päähäni.

Hän kertoi, kuinka löysi vanhat kuvat pilvestä..vinkkaili siihen suuntaan, että mahdollisesti minunkin kuvia sieltä löytyisi..En ollut huomaavinani viestiä. Onneksi kaikki kuvat mitä olen ikinä lähettänyt kenellekään, on täysin sellaisia, ettei minua haittaisi vaikka kuka näkisi ne :D

Hän uteli myös miesasioitani :D Kerroin rehellisesti, etten tällä hetkellä tapaillut ketään. Muutaman kanssa olin treffeillä käynyt, mutta he eivät vain tuntuneet oikeanlaisilta. Itse hän vastasi ilman kysymystäni, ettei kuulemma ole nyt nähnyt ketään (samapa tuo mitä puhe on, totuus on monesti ihan toinen. Ja samapa tuo, ei asia minulle kuulu edes), Juttelimme sinä yönä pari tuntia yhtämittaa.

Tuon juttelutuokion jälkeen mies alkoi laittelemaan minulle useasti viestiä. 

Ajatus lähti päässäni hyvin piaankin kasvuun. Kuinka saada tuo mies näkemään lapsensa? Oli sitten hänen syynsä pitäytyä poissa se, ettei häntä oikeasti kiinnosta. Tai se, ettei hän kuitenkaan ole uskaltanut. Niin minun pitäisi keksiä syy tapaamiseen. Tiesin jo ennestään miehen olevan todella kova auttamaan kaikkia. Neito hädässä-käytäntöä tarvittiin tässä. Auttoiko mies ihmisiä puhtaasti sen takia, että itse saisi siitä hyvänolon? Vai auttaisiko hän ihmisiä sen takia, että saisi puhdistettua "syntinsä" tekemällä jotain hyvää? Oli miten oli, olin keksinyt syyn saada hänet meidän kotiin,

Ei tarvinnut kauaa odottaa, mieheltä tuli taas viesti, jossa kyseli kuulumisia. Esitin todella tyhmää ja kyselin mahtaisinko saada sähköiskun jos menisin vaihtamaan lampun. Uusi lamppu kun oli hommattu, mutta sen laittaminen kattoon aiheutti hankaluuksia, kun lampun johto ja katon pistoke eivät olleet vastakappaleet. Tarvittiin ruuvimeisseliä, joitain saksia ja johtojen yhdistämistä. Teoriassa olisin voinut osata homman, mutta apu oli ihan kiva saada..Ja mikseipä tyttäreni isältä.

Hän lupautui tulemaan jo seuraavana iltana. Viestittelimme sen koko illan. Hän vinkkaili, kuinka voisi tapettiakin tulla laittamaan kanssani. Kertoi ja näytti kuvia tuttavansa keittiörempasta, jota oli tekemässä. Puhuimme myös salista, ja näillä näkymin meille tulisi sama sali olemaan jossain vaiheessa.

Jolloin hän kysyi: "Voisitko käydä samal salilla? Vai meenkö muualle". 

Eli tunsiko hän tehneensä minulle jotain vääryyttä, tai pikemminkin tyttärelleen? Tajusiko hän tekonsa? Tunsiko hän sittenkin jotain outoa tunnetta?

Vastasin vain kysymällä: "Mitä se haittaisi?".

Sillä mitä sillä on väliä, kävisimmekö samalla salilla vai emme. Tämä on vapaa maa. Ja edelleen, vaikka hänen käytös on ollut todella kauheaa minua kohtaan. Niin väärin minua ja tytärtämme kohtaan. Kuin myös hänen silloista avovaimoaan ja nykyään keskimmäistä tytärtä. Niin silti, en vihaa häntä. Ihmisiähän me olemme. Teemme virheitä, mutta voimme ne myös korjata. Tosin en sano, että mies on korjaamassa tai pikemminkin rakentamassa tässä suhdettaan tyttäreensä. Toivon kuitenkin ajan niin tekevän, kuin itsestään sen.

Seuraava päivä tuli, illan lähestyessä aloin odottamaan viestiä. Vaikka samaan aikaan valmistauduin pettymään. Kunnes yhtäkkiä hän ilmoitti, että olisi valmis tulemaan. Laitoin lampun valmiiksi pöydälle. Sydämeni pomppi kiivaasti, kuin mikäkin aropupu pellolla. Viesti piippasi hänen olevan ulkona. Ilmoitin hänelle, että tulisin viemään roskiksen samalla.

Käteni alkoi täristä, sydämeni takoi rinnassani, kiihtyen valtavaksi jomotukseksi. Olin todella hermostunut. Aukaisin oven ja astuin hiljaiseen rappukäytävään. Rappusia laskiessani alas mietin vain mielessäni, kuinka reagoisin tuohon ihmiseen. Olimmehan viimeksi nähneet silloin, kun olin raskauden alussa. Avasin ulko-oven ja näin talon kulmalla tutun näköisen miehen seisomassa. Kuulin kun sanoin oudolla äänellä: "Moi!", ja sujahdin hänen ohitseen viemään roskiksen. Tällä kertaa mies ei seurannut minua, vaan jäi odottamaan minua. Hänen katseensa oli tutkiva. Menimme meille.

Heti sisälle tullessamme menin keittiöön, näin sivusilmällä, kuinka mies meni makuuhuoneeseeni (jossa tyttäremme nukkui) ja viipyi siellä hetken. Tullessaan keittiöön, olin vielä ottamassa itselleni vettä hanasta. Tunsin, kuinka käteni tärisivät vieläkin. Hän tuli seisomaan viereeni ja halasi. Irrottautui ja meni pöydän ääreen ahertamaan lampun kimppuun. Itse siivoilin samalla iltapalan aiheuttamat sotkut pöydältä ja lattialta.

Kun lamppu oli saatu kattoon, napsaisi hän vedenkeittimen päälle ja katosi taas hetkeksi makuuhuoneeseeni. En mennyt perään, sillä halusin antaa hänelle rauhan. Lopulta hän laittoi itselleen teen ja menimme olohuoneeseen juttelemaan niitä näitä. Hän huomautti, kuinka tyttö oli niin pienikokoinen (7925g/74,6cm). Laiha. Kuinka tytön kädet näyttivät isoilta, niin pienessä vartalossa. Nostin kulmakarvojan ylemmäs. Kehtasi arvostella minun luomustani :D Totesin itsenikin olleen 1-vuotiaana 8 kiloinen pikkuvesseli ja hyvin kasvaneen ja kehittyneen :) Tyttökin tuntuu syövän kokoajan, mutta hän vain on pieni. Hyvin rakas pieni, jolla on pitkät ja hoikat sormet. Ei isot kädet <3 hän katsoi minua suurilla silmillään ja sanoi: "Mä tuun myöhemmin kattoo tyttöö, niin ku oon luvannu".. En tiedä oliko tuo lupaus enemmän hänelle, kuin minulle suunnattu.

En pystynyt kauhean tarkkaan katsomaan häntä silmiin, joten puhuin samalla tuijottaen televisiota. Olin vieläkin hermostunut. Hänkin huomasi ja huomauttikin siitä. Itse hän tuntui nauttivan tilanteesta, sillä hän siirtyi ihan kiinni minuun. Ja tuli todella lähelle ja katsoi minua tarkasti. Kun katseemme kohtasi, näin hänen hymyilevän. Hänen silmänsä punersivat pikkuisen väsymyksestä. Mutta se katse, kuinka se olikaan niin röyhkeän kiihkeä. Siihen röyhkeän kiihkeään joskus hullaannuin. Mutta nyt oli erilainen tilanne. Vai oliko? 

Hetken aikaa juttelimme niitä näitä. Samalla hän hiveli jalkaani. Tällä kertaa ei millään pervolla tavalla, enemmänkin se sai minut rauhoittumaan. Kunnes hän lopulta katsoi kelloa ja totesi lähtevän kotiinsa.  Ennen sitä hän pujahti vielä kerran makuuhuoneeseen. Tullessaan takaisin, laittoi kengät jalkaansa ja tuli minun eteeni. Otti minut tiukasti halaukseen ja piteli minua siinä. Olimme hiljaa ja halasimme vain. En oikein osannut siinä reagoida mitenkään. Olin vain hänen syleilyssään, pidellen toisella kädellä seinästä kiinni. Tunsin kuinka hän antoi pari pusua hiuksiini. Lopulta hän höllensi otettaan ja siirryin hänen läheltään pois. Hän lähti, minä menin laittamaan pyykit kuivumaan.

Olin saanut viestin: "Oli kiva nähdä :)"

Vastasin: "Juu, niin oli :)"

Hetkeä myöhemmin: "Olisin voinut olla pidempäänkin", "Ja kieltämättä oli kiva nähdä xxx" (tyttäremme nimi)

Sen verta olin helpottunut, kuinka hyvin ensikohtaaminen olikaan sujunut, niin laitoin hänelle:

"Olisit vaan ollut :) kIvempi se on kaksin mölliä ku yksin :D Mut joo, aika tulee vastaan, ku aikanen herätys.", "Toivottavasti näet piaan xxx:n niin, että hänkin sinut näkee. Hän on meinaa todella suloinen kaikinpuolin :)"

Vastaus häneltä oli todella outo: "Joo oli kiva olla vieressäsi".

Jatkoimme herken kirjoittelua niitä näitä (mm. pyykkien laittamisesta ja aamuheräämisestä). Lupautui tulemaan seuraavalla kerralla paremmalla ajalla. Vielä uteli koska olimmekaan lähdössä reissuun (kerroin nähdessämme tulevasta kahden viikon suomi ympäri-reissusta). Ihmettelin kysymystä, mutta kerroin meidän lähtevän viikonlopun jälkeen.

Aamulla laitoin tytöstä kuvan, jossa oli vasta herännyt. Mies laittoi viestiä: "Entäs toinen neiti". Otin itsestäni kuvan, jossa irvistin miehelle. 

Sain vastaukseksi naurahduksia. Päivän aikana sain muutamaan otteeseen kysymyksiä mitä olin tekemässä kulloinkin. Kerroin päivän tapahtumia ja laitoin kuvia. Hän myös laittoi maisemakuvia. 

Tiedän hänen tyylinsä. Onhan tämän ihmisen kanssa tullut niin monen vuoden ajan seilailtua ja kuultua myös toisen naisenkin kautta. Täysin samanlainen ja täysin samanlaista diipadaapaa kirjoittelee kaikille. Olen kuitenkin valmis menemään leikkiin mukaan, jos mahdollisuutena on saada tyttärelleni edes jonkinlainen isäsuhde. Vai onko tämä haitaksi? En ole tässä mitään pelleilemässä, vain heittäytymässä kirjoitusintoon. Saaden miehen ehkä rentoutumaan ja huomaamaan, että tämä voisi toimia. Ja tarkoitan sitä, kuinka isä ja tytär voisivat oikeasti luoda suhteen. 

Sillä minun ja miehen suhde ei koskaan tulisi toimimaan! Ei missään elämänvaiheessa. 

Tänään alkuillasta hän taas laittoi: "oli oikeesti kiva nähdä"

Sain laitettua hänelle vain : "niin oli :)"

"Voishan sitä nähdä uudestaankin. Lisää lamppuja mitä pitää kytkeä?", tuli häneltä.

Pari tuntia myöhemmin hän laittoi taas viestiä, mitä olin puuhaamassa. Kertoi, että oli tulossa jo lauantaina työmatkaltaan sen verran ajoissa..Ja vihjaili viesteissä voivansa tulla korjailemaan lamppuja luokseni.. Kertoi, kuinka oli huomannut sänkyni olleen sama. Ja kuinka odotti näkemistä. Ja ehdotti jopa minun tuloa hänen luokseen, kun saisin lastenvahdin. Kysyin tarkoittiko se vain poikia vai myös tyttöä. Vastaus oli: "Noh pojat ainaskin". Eli tyttö voisi tulla mukaan. Mitä hän sieltä minulle näyttäisi? 

Kun aloimme lopettamaan kirjoittelut, hän laittoi vielä: "Toivottavasti näen sut lauantaina ;)" 

Tuohon itseasiassa en mitenkään reagoinut, kun vasta nyt huomasin tuon :D Mutta tuon miehen kun pitää varpaisillaan, niin hän innostuu vain lisää :D 

Niin, kyllähän tässä taidetaan nyt tietää mitä herra on haluaa. Ja sehän on vain pillua :D :D :D Ei mitenkään tullut yllätyksenä.

Onko tämä kirjoittelun jatkaminen nyt minun puolelta tyhmää? Miksi lähdin tähän mukaan? Tai noh, kyllähän minä olen ollut tietoinen tuon miehen haluamisista. Mutta kuinka pitkälle olen menossa? 

Missä menee minun rajani? 

Olisiko tyhmää mennä loppuun asti mukaan? Olisi. Kyllä. Ehdottomasti. 

Miksi sitten edes harkitsen asiaa nyt? Olenko idiootti? Kyllä, olen impesilli :D

Voisinko saada miehen tällä tavalla näkemään lastaan edes jotenkuten? Mitä sitten, kun kaikki loppuisi, loppuisiko myös tytön näkeminen? Mahdollisesti. Kyllä. Todellakin.  Auttaisiko tämä edes? Tuskin. Joten älä sekoile!

Satutanko vain itseni, kun yritän pitää edes jonkinlaisen yhteyden tytön isään? Sillä ei ole väliä. Ei ole kyse minusta. Vaan tytöstä. Vai onko tässä sittenkin tässä asiassa kyse minusta?

Onko tämä itsekästä edes harkita moista?

Pilaanko tytön viimeisetkin mahdollisuudet isään? 

Suoraan sanoen, tiedän, sen olevan niin tyhmää. Enkä tajua miksi edes ajattelen asiaa. Kun taas samalla tiedän. Olen lopettamassa imetystä, enää pari kertaa päivässä ja hyvin piaan sekin on loppu. Hormoonit alkavat hyrräämään kehossani eri tavalla. Ja tuo mies vain on vedonnut jotenkin puoleensa. Muisto siitä, kuinka seksi vei mennessään. Se oli upeaa. Tuskinpa se sitä olisi enää. Vai olisiko? Hyiii, miksi edes mietin tällaista!!! Miksi siihen ryhtyisin? Tämä on sairasta! Olen sairas! 

Entä kuinka kävisi minun tuore ystäväsyhteeni? Se niin tärkeä, etten haluaisi sitä pilata hetken himoilla!!! Ja onko tämä nyt mitään himoa. Ei. Enemmänkin mielenkiintoista tutkiskelua. Toisen rajojen kokeilua. Omien rajojen etsimistä. Millainen olen nyt? Onko tapahtumat kasvattaneet minua? Ja mihin suuntaan?

Ehkä vain kaipaan tolisen ihmisen lämpöä. Hellyyttä. Joten kun tapaan taas tämän seksiaddiktioituneen , sairaalloisen itsekkään patologisen valehtelijan..niin olen heti, kuin sulaa vahaa :D Säälittävää minulta jos häneen lankean. 

Huomaan hänen testaavan minua koko ajan. Testaanhan itsekin häntä. Mutta missä todella menee raja? Hänellä ei taida olla rajoja, vaan ottaa sen mitä saa. Ja enemmänkin. Tiedän sen, ja olen melkein valmis siihen. Antautumaan. Olenhan vain ihminen. Välillä niin liian tunteilla menevä, vaikka järki kolkuttelisikin takaraivossa.

Yritän kovasti venyttää rajaa, toiseen suuntaan, kuin seksi tai liiallinen minun kanssa kohdistuva läheisyys. Mutta kuinka? 

Mutta sitten taas. Ihan mitä tässä elämässä sitten käykään, niin se on käydäkseen. Tyttäreni isä päättää oman puolensa. Ollako tytön elämässä vai ei. Ja ennenkaikkea miten olla. 

Tällä hetkelläkin harvoin tuo on vanhempien lastensakin kanssa. Aikaa ei ole, kun työt vie niin paljon. Syksyllä kun helpottaa, niin siihen tilalle omat harrastukset. Oma napa. Tärkein napa. Ikävä kyllä :/ 

Mutta ajan kanssa. Katsotaan miten ja mihin tämäkin polku suuntautuu :)

Tytär 1v (4vkoa+2pv)