Flunssakausi on alkanut ja sen kyllä huomaa. Viikko sitten alkoi minulla oudot kurkkukivut, räkäsyys ja päänsäryt. Samoin tytön kuume, räkäsyys ja itkuisuus yöllä. Ja tänään huomasin, että pojilla on myös alkanut näitä oireita ilmenemään..hassua. Olemme meinaa todella harvoin kipeenä.

Tänään oli tytön 5kk neuvola, sinne mennessä hän vain naureskeli hoitajille. Kaikki näytti olevan hyvin. 6720g ja 66cm rakkautta <3 Hänelle annettiin myös kunnon rokotuskombo..viimeisen rokotteen laitossa näin kuinka tyttäreni silmät suurenivat kauhusta jonka jälkeen hän alkoi itkemään. Itkua ei kauaa kestänyt vaan hän rauhoittui nopeasti syliini. Illan aikana on hänestä tullut kovin itkuinen ja on ollutkin paljon sylissä. Itkun välissä on jaksanut kuitenkin ihanasti naureskella veljilleen. Meinaa jo heidän näkeminen saa tytön silmät loistamaan ja leveän hymyn aikaan, josta naurahdukset ovat todella herkillä. Ihanaa!

Henkisesti olen voinut ihan hyvin..joinakin hetkinä on voinut tulla "kohtausmainen" pakokauhu tästä, ettei tyttärelläni ole isää. Sellainen jännän ahdistava..onneksi lyhytkestoinen. 

Isän suvulle..tai siis tuolle mummille olen kertonut kuulumisia. Hänkin on ollut aktiivisempi kyselemään kuulumisia eli jonkinlaista kiinnostusta on. Vaikkakin en tiedä miten paljon kiinnostunut on ja kuka tästä tulee hyötymään mitään. Hyötymään ja hyötymään..tarkoitan tai siis näyttää siltä, että tällä hetkellä tästä asetelmasta ei tyttäreni hyödy mitään. Mummi saa jotenkin "korjattua" omaa pahaaoloaan kuuntelemalla tyttäreni (jonka isä ei halua olla mitenkään elämässä mukana. Ei nähdä, ei kuulla. Elää, kuin tytärtäni ei olisi olemassakaan) kuulumisia. Mutta entä tyttäreni? Mitä hän saa tästä? Ei mitään. Kiintymyssuhde, se ei tule kehittymään/kasvamaan tällä tavalla. Mutta senhän tuo mummi tietää, koska työskentelee lasten parissa päiväkodissa. Mutta ehkä se ei olekaan hänen tavoitteensa tässä. Vaan oman pahanolon (poikansa aiheuttama oman lapsen hylkääminen. Siitä aiheutuva HÄPEÄ!) korjaaminen..valehtelu itselleen, että näin asiat on kunnossa. Ja odotellaan näinkö isä sittenkin muuttaisi mieltään.

Pää pensaasta pois ja sassiin! Auttamalla omaa poikaansa tässä salailussa, menemällä mukaan tähän sairaaseen asetelmaan. Ja muka odottamaan jos tuo poika kasvaisi henkisesti..se ei tule tapahtumaan! Se ajatusmaailma on vain itsensä valehtelua! Poika ei näin ollen koskaan kasva mihinkään suuntaan, saaden hyväksynnän perheeltään tähän sairaaseen salailuun, se vain auttaa häntä jatkamaan tätä hänen sairasta elämänmalliaan. Tyttäreni on olemassa! Hän on IHMINEN! Hän on arvokas! Ei salaisuus!

Harmittahaan tällainen, mutta en voi tosiaan vaatia tuolta naiselta yhtään mitään. Kivahan se on, että jaksaa edes jotain kirjoittaa ja olla kiinnostunut. Se merkitsee paljon ja se on kantanut minua tämän tuskaisuuden läpi paljonkin. Näen tyttäressäni todella paljon hänen mummiaan..heidän ulkonäössä on paljon samaa. Auttaneeko se mihinkään kiintymykseen tai edes kiinnostukseen? Rakas tämä lapsi ei kuitenkaan hänelle voi olla..vaikka niin väitti yksi kerta. Kuinka voi olla rakas, jos ei ole edes tavannut koskaan toista? Kun ei tunne? Kun ei ole kiintymyssuhdetta? Ne on vain sanoja häneltä..Teot merkitsevät, ei sanat. Näitä sanoja voin kuitenkin tulevaisuudessa kertoa tyttärelleni..saaden hänet rakentamaan omaa identiteettiään eheämmäksi. Hän myöhemmin kasvaessaan kuitenkin teke omat päätelmänsä ihmisistä, heidän teoistaan..ja näin ollen määrittelee itselleen tärkeät ja rakkaat ihmiset. Aika näyttää.

Esikoisen kanssa jutellessa yhtenä päivänä ihmisistä ja tärkeydestä. Kerroin hänelle, kuinka hänenkin ympärillään oli paljon ihmisiä, jotka välittivät hänestä. Hetken aikaa mietti ja sanoi: "Siskon isä ei ole tärkeä". Niin, siskon isä ei ole meidän perheelle tärkeä, siskon isä ei ole tärkeä omalle lapselleen. Vaikka hän ei ole tärkeä meille, ja hänen käytöksensä on jäätävän rumaa, lapsellista ja häpeäksi miehisyydelle. Niin silti tuo ihminen on tärkeä monelle muulle ihmiselle. Perheelleen, suvulleen, omille kahdelle vanhemmalle tyttärelleen..Mutta ei tälle minun tyttärelleni. Niin se elämä vain menee. Kaikkea ei vaan voi saada..ja tyttäreni joutuu sen tiedostamaan jo kovin nuorena. 

Mutta elämä jatkuu, elämä kantaa.

Maailmalla on tapahtunut niin paljon, päässäni on tapahtunut myös paljon..tietynlainen elämänkatsomus on muuttunut. Tärkeysjärjestys on muuttunut. Elämänarvot ja -näkemys on selkeästi saanut avaruutta lisää, kohta se on ääretön ;) . Tuo isättömyys vaikuttaa jo aika pieneltä asialta (tyttärelleni se on iso asia, mutta hän tulee selviämään)..elämässä on paljon muutakin! 

 

"You taught me to courage of stars before you left. How light carries on endlessly, even after death. With shortness of breath, you explained the infinite. How rare and beautiful it is to even exist..With shortness of breath. I`ll explain the infinite. How rare and beautiful it truly is that we exist"

Sleeping at last - Saturn

 

Ja näihin tunnelmiin jää kirjoitukseni tältä illalta. Tyttäreni päätti herätä. Kun katson häntä, hän läväyttää leveän hymyn kasvoilleen..Minulle niin rakas <3 Kello on jo paljon..hänet on saatava takaisin yöunille :)

Tytär 5kk