Tällä viikolla olen saanut siivousinnon, ei, se ei ole pesänrakennusviettiä. Minulle ilmoitettiin muutaman soittamani puhelun jälkeen (minut oli unohdettu), että uusi uuni saapuisi. Puhelun jälkeen katsoin asuntoani ja pakkohan jotain oli tehtävä. En halunnut kenenkään näkevän millaisessa sotkussa asuimme :D Siivous oli itseasiassa kivakin tehdä, olo on niin paljon parempi nyt, kun ympärillä on tavarat paikoillaan :)

Uunin asentajat toivat uunin, olin menossa hakemaan pesurättiä vessasta (sain siivottua uunin takaosan ennen uuden uunin asentamista), niin eiköhän vessan ovi retkahtanut irti yläsaranasta melkein syliini. Vajaa viikko aikaisemmin huoltomies oli todennut oven olleen korjattu (juu, äitini miesystävä oli korjannut väliaikaisesti oven, mutta varoitteli, että ovi menisi pian rikki, sillä tuo yläsarana kannatteli koko ovea.) Uuninasentaja oli todella ystävällinen ja korjasi väliaikaisesti oven, mutta varoitteli itsekin, ettei korjaus ollut pysyvä.

Toivotaan nyt, että huoltomies tulisi pian korjaamaan oven, johan tuo on vaarallinen jos päättää koko paska kaatua päälle. 

Asiasta ihan muuhun. Näin tänään vanhaa ystävääni (odotimme yhdessä esikoisiamme) ja hänen siskoaan (joka myös kaverini), heillä kummallakin siunaantunut kolme lasta. Aikaa meidän näkemisellä oli ainakin 6 vuotta, mutta luontevasti puhuimme asioista, kuin ei niitä vuosia olisi ollutkaan. Tapaamisesta jäi todella hyvä olo ja toivottavasti jatkossakin tulemme enemmän näkemään :)

Tuon tapaamisen aikana tuli syötyä aika paljonkin makeaa, mutta vatsassa oli silti melko rauhallista. Vasta kotiin raahauduttuani alkoi vatsassa enemmän tapahtumaan ja siitä asti siellä onkin möyrinyt minkä kerennyt. Nytkin kun laittaa kummatkin kädet vatsaan, voi tuntea, kun olio liikkuu rauhallisesti, saaden mahan hytkymään tai muuntautumaan milloin miksikin muotoon. Liikehdintä on kuitenkin sen verran rauhallista, ettei tartte irvistellä kivusta..Tosin käveleminen on todella hankalaa. Vasempaan nivuseen sattuu niin paljon, että pelkkä askeleen ottaminen tuntuu, kuin kehoani revittäisiin kahtia. Kävelyni on muuttunut todella koomiseksi, toivon todella, että huomiseen helpottaa.

Nyt täytyy sanoakin vielä, ettei olotilani ole ollut niin surullinen tänään. Ehkä sitä vain pitäisi yrittää saada tekemistä aikaan, eikä jäädä liiaksi kotiin yksin miettimään syntejä syviä. Ei tule surtua "turhia" asioita (asioita, joihin itse ei voi vaikuttaa).

Mutta nyt mentävä nukkumaan..kello on taas paljon..

rv 32+6