Laahustin tänään kauppaan lasteni kanssa, törmäsin sattumalta sielä kaveriini, joka tietää tilanteestani. Hän katsoi minua vakavana ja kysyi, kuinka olin nukkunut. Kerroin, että sain viime yönä nukuttua todella hyvin. Kaverini jatkoi kasvojeni katselua ja totesi, että näytin todella kurjalta. Se ei minua lainkaan yllättänyt, kuinka voisinkaan olla hehkeä, kun olo on kaamea koko ajan :D

Tuleva työviikko ahdistaa minua jo nyt. En millään jaksaisi olla se energinen ja auttava. Juuri niitä, mitä työltäni vaaditaan. Ja vielä paljon muuta..hoitotyö on vaativaa. Ja kun itse on huonossa tilassa (raskaus ei ole sairaus, mutta ensikuukausien oireet ovat sairaalloiset joillakin, itse kuulun juuri nihin "onnekkaisiin"), niin siinä vaiheessa on jo todella hankalaa. Raivostuttaa, kun en vain pysty olemaan sieltä pois. Töissä kulutan kaikki energiavarastoni ja kotiini tullessa ei mitään ole enää jäljellä, vain huono olo ja väsymys. Jotka iltaa myöten vain pahenevat. Se on ikävää minulle ja ennen kaikkea omille lapsilleni!!! 

Esikoisenikin on alkanut ihmettelemään minun käytöstäni..hän kyselee mikä minua vaivaa, minkä takia en enää ruokaa tee ja ruokaa syödessänikin näkee, kuinka vaikeaa se on. Hidasta ja työlästä toisinaan. Kaikki mitä teen tuntuu niin työläältä. Vaikealta. Ihan kuin oikeasti olisinkin sairas. Tänäänkin kotiin tullessa heittäydyin sohvalle heti makaamaan. Hengitykseni oli hyvin raskasta ja vatsaani puristi niin kovaa, tunsin kuinka helpoa olisi oksentaa. Oksentaa, tuntematta helpotusta. Turhaa. Väsymys on niin kovaa, etten tiedä miten äin enää olla. Päässä humisee ja olisi vain ihana nukkua.

Normaalit alkuraskauden oireet, tiedän. Kuinka ihmiset oikeasti kestävät nämä? Kuinka olen kestänyt kaksi aikaisempaa kertaa nämä? Tällä kertaa olen päässyt paljon helpommalla, kuin aikaisemmin. Olen varmaan masokisti, kun ryhdyin tällaiseen! Voi niitä, jotka kärsivät koko raskauden ajan pahoinvoinnista, heille täytyy nostaa hattua hienosta suorituksesta!

Enää kolme viikkoa tätä paskaa..toivoisin, ettei sen kauempaa enää kestäisi!

Todella vain ärsyttää tämä olotila..se vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu..Tuntuu, kuin se ei millään loppuisi, se tuntuu epätoivoiselta. Mutta täytyy vain ajatella, että tämä on väliaikaista. Tosin tämä 1-2kk kestävä olotila tuntuu lapsilla pidemmältä ajalta..Ja kun kerron heille raskaudestani, muistutan heitä tästä ajasta..ymmärtävät minkä takia olin niin erilainen, syy ei ollut heidän, vaan minun oloissani. Onneksi heillä on ikääkin niin paljon, että muistavat. Tietenkin nytkin selitän heille, että olen todella väsynyt yms, mutta ei se enää riitä. Lapset ovat todella tarkkoja, ei mitään tyhmiä ;)

Kun vain nyt saisi rohkeutta kertoa omalle äidilleni tästä raskaudesta :D Olimme koko viikonlopun käymässä hänen luonaan, enkä vain saanut sanotuksi tätä!!! Tämä on niin vaikeaa!!! Ihmettelen vain, etteikö hän muka millään huomannut minusta mitään..olen kuitenkin nykyään vain varjo itsestäni.