Kaksi viikkoa takana. Olemme taas kotona. Joten nyt on taas aikaa kirjoitella tännekin..purkaa oloa, mieltä.

Lapseni olivat innoissaan ulkomaan matkasta, kuopuksen ensimmäinen lento onnistui suht hyvin. Hän nukkui suurimmaksi osaksi, mutta turbulenssia oli paljon ja kone heilui ja huojui sen verran paljon, että päästessämme maankamaralle muovipussille oli käyttöä! 

Löysimme pian oman rytmimme ja päivät menivät nopeasti eteenpäin. Aamupäivät monesti vietimme aikaa rannalla. Aluksi se oli rentouttavaa..mutta sisarukset voivat välillä olla hieman hankalia keskenään..varsinkin kun sukupuoli sama :D Leikit ja pelaamiset meinaa päätyivät joka kerta kunnon hiekkasotaan ja tappeluun. Tästä kuulin lohdutuksen sanoja, että kolmen vuoden päästä helpottaa hetkeksi :D Helpottaako? Taitaa tuolloin tämän kolmannen uhma olla parhaimmillaan silloin :D 

Ehdin kuitenkin rannalla rentoutuakin (sen ensimmäisen tunnin) ja huomasinkin mehujään syönnin jälkeen (rv14+5), kuinka vatsani tuntui oudolta. Katsoessani alas (makasin siis aurinkotuolilla), huomasin alavatsani olevan jotenkin huomattavasti toispuoleinen. Möykky oli enemmän oikealla puolella, laittaessani vatsaani sisälle, tuo möykky jäi. Sen jälkeen alkoi vatsassa tuntua kauheata kuhinaa. Kutitusta, möyrintää, hieman kiristystäkin.. Ihmettelin, kuinka niin pieni olio voi tehdä vielä tehdä tuon möykyn, vaikka olisikin vain toisella puolella kohtua. Vielähän sillä on tilaa heilua tuolla. Sama toistui muutama päivä myöhemmin, rv15+1. Ja aikalailla olen sen jälkeen päivittäin tuntenut tuota möyrintää vatsassa. 

Ainiin, äitini tietää nyt raskaudesta.

Olin aikaisemmin ostanut vauvalle kesäasun, koossa 62. Paketoin sen joulupaperiin ja laitoin mukaan kaksisivuisen kirjeen, jossa kerroin tilanteestani. Kerroin, kuinka olin aluksi epäillyt rintasyöpää (alkuoireet viittasivat siihen ennen plussausta) ja periaatteessa kaiken. Kerroin, kuinka tilanteen hyväksymisprosessi on vielä kesken minulla, muistutin edellisen keskeytyksen kauheaa aikaa (äitini sai silloin selville raskaudestani omin avuin, joten tiesi keskytyksestä..siitä ensimmäisestä). Kerroin isän reagoimisesta, kerroin, etten koskaan olisi halunnut isättömiä lapsia tehdä..mutta jonkunhan nekin on tehtävä..historia pullollaan niitä. Toivotin vielä hyvät joulut ja muistutin, että jouluna 2015 meidän yhteisessä joulussa olisi mahdollisesti pieni puolivuotiaskin mukana.

Kirje oli pitkä ja kirjoituksen lomassa olin itkenytkin, joten uskon saaneeni siihen ymmärrystä henkisesti raskaasta syksystä ja alkutalvesta. Annoin lahjan, kun lähdimme lentokentälle. Kun aukaisin puhelimeni ulkomailla, sain äidiltäni viestin, josta huomasi, että hän on mukana tässä. 

Jouluaattona siskonikin laittoi minulle viestiä raskaudesta..hän kuulemma niin tulee omalta reissultaan ostamaan vauvan vaatteita. Joten ainakin lähisuku on ottanut tämän hyvin vastaan. 

Oma suhtautuminen tilanteeseeni on vielä risatiriitainen. Sinäänsä olen hyväksynyt asian, mutta toisaalta se on niin surullinen asia. Huomaan katsoessani perheitä ja ihailevani, kuinka siinä on isä ja äiti hoitamassa koko palettia. Olen huomannut myös sen, kun (näkemässä tapauksessani) äiti ei oikein jaksanut olla lasten kanssa sillä hetkellä, niin isä otti tilanteen haltuun. Näin lapsi ei nähnyt toisen vanhemman väsymystä..Niinkuin meidän perheessä..väsyn ja tällä hetkellä olen huomannut, että olen alkanut huutamaan melkein tyhjästä. Syytän osaksi hormoneita, mutta se vain yksi pieni osa..enemmän syynä on stressi ja väsymys. Tämä on yksin lapsia kasvattaessa haasteellista :D Täytyy koko ajan yrittää hetki hetkeltä parempaan suoritukseen. Lipsumisia tulee, väsymystä tulee, mutta ei vain saa luovuttaa. Aina vaan pitää yrittää.

Enää en myöskään stressaa sitä, tulenko koskaan löytämään ihmistä, joka hyväksyisi minut. Sellaisen varmasti löydän (tai sitten en), minun täytyy vain alkaa enemmän katsoa minkalaisiin ihmisiin sekaannun. Ja millä tavalla. Minun täytyy muuttaa myös itseänikin..olen käyttäytynyt vastoin omia toiveitani. Minun on hoidettava tämä sisäinen myllerrys ja otettava elämä taas haltuuni (niin paljon kun siihen itse pystyn vaikuttamaan).

Tänään tosiaan on tämän vuoden viimeinen päivä..ovi sulkeutuu. Mutta toinen myös avautuu, alkaahan uusi vuosi. Kuin uusi mahdollisuus pärjätä tulevasta vuodesta paremmin (enemmän tarkoitan tällä hetkellä henkistä hyvinvointia. Tasasempaa, ei niin petetty vuosi). 

Tiedän, että tämä tuleva vuosi tulee olemaan täynnä mullistuksia. Kolmen vuoden terapia tulee tiensä päähän, minun pitää selvitä yksin pääni kanssa. Meidän perhe tulee kasvamaan yhdellä lisää. Se tuo lisää haastetta ja arki tulee myös sen myötä muuttumaan. Meidän lähiperheessä tullaan juhlimaan ainakin kolmet pyöreät juhlat. Ja eiköhän noittenkin tapahtumien väliin mahdu muutoksia..kaikki on mahdollista elämässä. Toivon vain koko sydämestäni, että uusi vuosi olisi enemmän hyvää täynnä <3

Hyvää Uutta Vuotta :) 

rv 16+5