Tänään on kiva päivä takana. Näin ystävääni aikaisin aamulla ja vietimme yhdessä koko päivän. Kävimme syömässä ja pyörimme kaupoilla, puhuimme kaikkea. Minulla oli myös terapia muutaman viikon joululoman jälkeen. Sielläkin kerroin, kuinka olin huomannut edistyneeni hyväksymisprsessissani. Illalla toinen ystäväni halusi nähdä minut edes hetken aikaa. Kysyi kuulumiset ja kertoi, että auttaisi minua miehensä kanssa. Tulisi vaikka hakemaan minut ja vauvan kesällä sairaalasta..Joten voisi sanoa päivän olleen aika terapeuttinen :)

Lapsenikin olivat jo kotona odottamassa (sohvalla löhöilivät hyvässä sovussa), kun itse pääsin lopulta raahautumaan ruokakaupan kautta kotiin. Isosisarus oli halunnut hakea iltapäiväkerhosta nuoremman (itse ehdotti eilen illalla). Nuorempi jo aamulla muistutti asiasta, etten minä vain häntä hakisi. Sen näki kuinka tärkeä juttu kyseessä <3 Vaikka niin paljon tappelevat keskenään..niin ihana välillä huomata, kuinka paljon välittävät toisistaan :)

Olen todella yllättynyt näistä ympärilläni olevista ihmisistä..hyvällä tavalla. Minun tilanteeni on otettu avosylin vastaan ja kaikki ystäväni haluavat olla tukena. Nuorempana minä jäin yksin..olinhan ainoa joka sai lapsen. Muutoinkin ihmisten sydämellinen käytös..se on koskettavan kaunista. 

Joskus..monesti ajattelen kuinka ihmiset ovat sairaita paskiaisia, joiden ei kuuluisi saada elää täällä maanpäällä (vaikka mitä minä olen ketään tuomitsemaan). Niin paljon sairasta, niin paljon pahaa, niin julmia tapahtumia ihmisten ansiosta. Mutta kaiken tämän keskeltä kuitenkin löytyy ihmisiä, jotka oikeasti välittävät. Se on kaunista.

Vaikka tänään puhuimmekin terapiassa vain kuulumisia joululoman jäljiltä..niin se oli rauhoittavaa. Pystyin kotiin lähtiessä ehkä jopa hieman innostua raskaudesta..hieman. Niin paljon ympärilläni olevat ihmiset kuitenkin tuntuvat "kantavan" minua ihan vain hyväksymällä minut. Se vaikuttaa.

Tietenkin tämän hyväksymisprosessin joudun itse käymään läpi yksin. Tämä ei ole ollut helppoa..ja tämä kestää vielä. Mutta tulen hyväksymään tilanteeni, tulen rakastamaan tulevaa lasta yhtä paljon, kuin hänen isosisaruksiaan. Jos kukaan ei olisi hyväksynyt minua, olisin kuitenkin itse hyväksymisprosessin aikana hyväksynyt tilanteeni..ehkä silloin aikaa olisi mennyt kauemmin, kuin nytten. Mutta itsestäni tässä on loppupeleissä kaikki kiinni, ei muitten mielipiteistä. Mutta toisten hyväksyminen (tukeva/kannustava asenne) auttaa etenemisessä..siinä vauhdissa.

Ja se, kuinka sattumalta tutustuin tuohon minun "kohtalotoveriini", jo hänen olemassaolon tietäminen on saanut minut monesti rauhoittumaan. En totisesti ole yksin asian kanssa. Lähelläni on ihminen, joka odottaa myös kolmatta lasta yksin. Kahdella aikaisemmalla on omat isänsä ja heistä vain yksi isä on lapsensa elämässä. Kuin olisi tarkoitettu, että tutustuimme. Kohtalon sanelemaa? Saamme voimaa toisistamme? Ja kuinka meidän lasketutajatkin ovat samat..hassua :) Mutta niin ihanaa.  

Pikkuhiljaa tämä raskaus tulee olemaan minun oma projektini :) Aluksi en edes ajatellut saavani kolmatta lasta tällä tavalla, tällaiseen tilanteeseen. Kun kuitenkin tällainen tuli vastaan..ja tilanne éteni siihen, ettei tästä tullut kahden ihmisen projektia, vaan suoraan sanottuna minut hylättiin. Jätettiin yksin tämän asian kanssa. Hyväksymisprosessin myötä, tästä on alkanut tulemaan minun oma projekti. Ei ole meitä, ei ole meidän lasta. On minun lapseni. Jos isä mahdollisesti haluaa olla lapsensa elämässä, se olisi hienoa ja mahdollistaisin sen ja lapsi olisi tuolloin meidän, Mutta jo oman mielenterveyteni takia, turhan isoja harhakuvitelmia ei kannata lennätellä. Olen asian kanssa nytten tällä hetkellä yksin, elän tässä tiedossa ja hyväksyn tilanteeni. Muutoksia voi elämässä tulla ja otan ne avosylin vastaan.

rv 17+6