Näin tyttäreni 10v isosiskon äidin. Hänellä samanikäinen pikkuinen, kuin minullakin. Joten pääsimme lenkkeilemään samalla, kun pikkuisemme nukkuivat vaunuissa päikkärit. Vietimme koko aamupäivän yhdessä ja sain kuulla paljon asioita tästä isästä. Kerroin myös itsekin oman puolen tarinaani. Tuntui helpottavalta kuulla ne asiat jonkun toisen suusta, eikä vain itse päätellä tapahtumista ja hajanaisista tiedoista, joita ongin netin tms. kautta. Tosin omat päättelyni olivat ehkä hivenen naivimmat, hienommat. Totuus on likaisempi. 

En olisi ikinä kuvitellut eksyväni tällaiseen verkostoon. Tällaiseen ihmiseen, jota kutsun nyt Jortikaksi. Tuo nainenkin kuvasi Jortikkaa todella kylmäksi. Oli jutellut tyttärestäni hänen kanssaan ja vaatinut, että isosiskolle oli kerrottava. Hän saisi päättää kertoisiko itse vai äiti. Mutta asiaa ei voisi salata! Jortikka oli sanonut, että kertoisi tyttärelleen, heti kun saisi edellisen suhteensa kuntoon. Heillä kun tällä hetkellä hänen sanojensa mukaan asumusero meneillään. 

Jortikka myös tapailee jo jotain uutta naista, jolle on selitellyt, ettei tarvitse kondoomia käyttää, koska häneltä on piuhat poikkastu! Tämän tienneenä, nainen oli sanonut tiukkaan äänensävyyn, että nyt olisi korkea aika alkaa katsomaan sitä omaa käyttäytymistä ja hoitamaan asiat kuntoon. Näin ei voisi jatkua. Jortikan vastaus oli siihen: "Pitäähän sitä nyt vielä poika saada". Oli tämä sitten vitsi tai mikä lie heitto, niin tämän herran suusta tämä kuulosti jo sairaalta!

Hänen vanhempansa pyytävät monesti, että näkisi tytärtäni. Olisi isä hänelle, mutta kuulemma Jortikkaa ei kiinnosta kuunnella heitä.

Puhelun jälkeen oli vielä laittanut viestiä, että ei haluaisi naisen olevan minun kanssa tekemisissä. Olen kiitollinen tuolle naiselle, että hänellä on oma tahto ja järki päässä. Hän oli minuun yhteydessä ja halusi nähdä. Hän jopa kertoi tyttärelleen, sillä tiesi, ettei isästä olisi ollut siihen. Olen lähettänyt muutaman kuvan tyttärestäni isosiskolle ja ehkä jonakin päivänä he näkevät kasvotusten. Ehkä jonakin päivänä, he kutsuvat toisiaan siskoiksi. Ainakin nyt he tietävät. Ja tämä oli se minun pointtini. Tyttäreni ei ole salaisuus, hänellä on oikeus isänpuoleiseen sukuun.

Kuulin myös Jortikalla olevan todella paljon valtaa perheessä. Hän auttaa paljon vanhempiaan, hän asuu tällä hetkellä siellä. Aikuinen mies, joka asuu vanhemmillaan ja jolla on paljon valtaa, valtaa kieltää oman lapsensa näkeminen muulta suvulta. Se kuulostaa sairaalta. Sillä jos asiat olisivat toistepäin. Oma äitini ei välittäisi minun mielipiteistäni, vaan näkisi omaa lapsenlastaan vaikka minun selkäni takana. Mutta meillä kaikilla on elämänarvot erilaiset! Ja perhesuhteetkin.

Kaikista eniten tässä raivostuttaa, se että hän evää omalta tyttäreltään (vaikka ei olekaan nähnyt, eikä sidettä ole syntynyt, niin biologisesti lapsi on hänen) suvun. Haluaa tyttärelleen vain pahaa. Sillä tuo pakonomaine vieraannuttaminen jo heti pienen elämän alkumetreillä. Vaikka hän ei olekana kiinnostunut oleman isä, niin miksi sitä pitää kieltää muita olemassa tyttäreni elämässä mukana? Sillä jo muun suvun tai edes yhdenkin henkilön olemassaolo tyttäreni elämässä auttaisi. Mutta ei. Täytyy olla pahasti sairas päästään, kun kykenee ja haluaa ja tekee niin. 

Ainut asia mikä lohduttaa minua, on se tieto, että Jortikka on hyvin sairas ihminen. Se. kuinka hänestä kasvoi näinkin sairas ihminen. Se on varmasti monen asian summa. Onneksi kuitenkin hänen esikoistyttärensä äiti näytti minulle, ettei kaikki ole niin avuttomia tuon miehen rinnalla. Arvostan hänen tekojaan ja olen onnellinen, että sain kuulla totuuden. Oli hauska naureskella miehen tekosyille ja valheille, jotka nyt selvisivät. Vapauttavaa. 

Tässä valheiden verkossa, kun on tullut pyörittyä..niin olen nähnyt kuinka solmuun asiat menevät, kun valheiden tielle astuu. Yksi pieni vale ja se on yhtäkkiä paisunut tällaiseksi kaaokseksi. Niin moni kärsii tästä. Meidän monen elämä olisi mennyt täysin eri suuntaan, kunhan Jortikka olisi pitäytynyt totuudessa. Edes siinä yksinkertaisimmassa. Sinkku tai varattu. Niin yksinkertainen. Sen jälkeen olisi ollut minun päätökseni vuoro, mitä tehdä asialle. En saanut päättä, koska en saanut tietää, että hän oli suhteessa. Ei tarvittu, kuin tuo ensimmäinen valhe..ja se jatkoi kasvuaan..ja tässä lopputulos. 

En sano tytärtäni kaaokseksi tai täksi lopputulokseksi. Vaan tätä tilannetta. Tyttäreni on viaton tässä, vaikka hän on se, joka tulee kärsimään kaikista eniten. Hän on se, joka joutuu löytämään oman identiteettinsä eri tavalla. Hän on se, joka isänpäivän lähestyessä miettii isäänsä. Luo ehkä niitä harhakuvia isästään. Kokee surua, kun näkee ystävien isiä halaamassa omia tyttäriään, ja samalla miettii, miltä se tuntuisi halata omaa isää. Hän on se, joka ei näe isänsä silmissä hyväksyvää katsetta, mikä vie pitkälle tytön elämässä. 

Vaikka isä olisikin maailman huonoin, niin ei voi sanoa, että hyvä, kun isä ei ole tyttäreni elämässä mukana. Totuus vain on, ettei tyttärelläni ole isää. Se on surullinen asia, ja vaikka kuinka huono isä olisikin, niin se on surtava. Se on käsiteltävä. Sen takia haluan käsitellä nämä asiat nyt itseni kanssa, että pystyn tulevaisuudessa auttaa tytärtäni suremaan ja käsittelemään itse tämän menetyksen.

Mutta nyt elämme tässä hetkessä. Täsä hetkessä hän ei edes osaa kaivata isäänsä. Hänellä on ympärillään jo kaikki tärkeimmät. Ihmiset ovat jaksaneet tämän 7kk:n ajan ihmetellä tyttäreni rauhallisuutta ja iloisuutta. Hän vain on niin hymyilevä ja nauravainen lapsi. Jo se kertoo, että hänellä on kaikki hyvin. 

Kukaan ei voi tietää tulevaa, miksi sitä pitäisi niin paljon stressata ja murehtia??? Niin paljon menee hukkaan, niin paljon turhaa tuskaa! Tiedostan tämän kyllä, aina sitä vaan ei pysty tunteilleen mitään ja pahaolo puskee päälle. Mutta nyt uskon, että kaiken tämän jälkeen pystyn oikeasti irrottautumaan. Olen saanut aikalailla vastaukset kysymyksiini. Olen halunnut ymmärtää. Olen myös halunnut tuoda julki omaa asiaani. Olen onnistunut siinä. 

Joku päivä näitä tyttäreni sisaruksia voi pompsahdella lisää elämäämme. Avosylin otamme heidät vastaan, sillä ovathan he osa sukua. Ihmisiä, viattomia.

-- Oudot kurkkuoloni jatkuvat. Olen kylläkin tajunnut niiden syyn ja syönyt jo muutamia päiviä enterotabletteja. Vielä oireet ovat hyvin voimakkaat, mutta lääke alkaakin vaikuttaa vasta 1-2 viikon päästä. Niin, minulla on todettu 5 vuotta sitten refluksitauti. Tosin oireilin silloin ensimmäisen kerran muutaman kuukauden ajan vahvasti, kunnes lääkkeillä sain vatsahapot kuriin. Nyt pitkän tauon jälkeen paha närästys on tullut kuvioihin mukaan. Stressi, se on tainnut laukasta tämän ikävän taudin taas kuvioihin mukaan. Mutta tämä helpottaa, että tiedän oireilleni syyn. En kuole niihin. Outo kurkkuoire on vain vatsahappojen korventama kurkkuni avunhuuto. Huutoon olen vastannut, kohta helpottaa :)

Tytär 7kk