Nyt on pari päivää mennyt lastenkin sulattelu vauva-uutisista. Kuopus käy eniten tarkistelemassa ja ihastelemassa vatsaani. Esikoinen taas on ollut tässä kipeänä, joten hänen intonsa on vähäistä minkään suhteen. Tänään illalla kuitenkin kun vedin vatsani esille, olion potkiessa niin, että sain yhden potkun omaan käteeni. Halusin lastenikin sen tuntevan, kerroin potkuista ja kummatkin laittoivat kätensä vatsani päälle. 

Kuopus sanoi tunteneensa pari potkua, mutta en ollut siitä niinkään varma itse. Yritin pikkaisen tökkiä vatsaani, toivoen saavani potkuja takaisin. Kuopus laittoi kätensä minun käsieni päälle ja sanoi: "Annetaan olla, ettei se ahdistu siellä". Heh, suojeluvietti vai omakohtaisia kokemuksia noilta ajoilta? :D

Tässä kun olen toitottanut, että olen yksin odottaja..olen sinäänsä ollut väärässä. Onhan minun kanssani kaksi odottajaa, kummatkin poikani. Juu, eihän se samanlaista ole, kuin se isä. Mutta en ole ainoa tässä perheessä, joka odottaa pientä syntyväksi. Pikkusisko on puheissa, tänään viimeksi kuopus lauleli taas joitain pilailu lauluja vieressäni, esikoinen sanoi hänelle "Toi pikkusisko kuulee sun noi laulut ja tulee kostamaa sulle laulamalla sulle just samanlailla". :D

Heh, lasten avoin ja ihana suhtautuminen tulevaan pikkusiskoon saa kyllä sydämessä tuntumaan niin hyvältä <3 Tämä on odotettu ja rakastettu. Mieleeni muistuu pakostikin tämän surullisen kuuluisan "isän" sanat, kun sai tietää raskaudesta. Ja kertoi, kuinka haluaa lapsen joskus tulevaisuudessa niin, että se on haluttu, toivottu ja rakastettu..kun on naimisissa. Ja hienoahan tuollainen haave on. Mutta, vaikka tämä olio olikin täysi yllätys, niin ei se tarkoita, etteikö se olisi haluttu, toivottu ja rakastettu <3 

Niinkuin tämä kohtalotoverini laittoi ilmoituksen tulevasta vauvasta ystävilleen..siinä kirjoituksessa oli niin se pointti, jonka itsekin huomannut. Lainaankin osan siitä tekstistä tänne, koska se osu täysin minunkin kohdalle: ".Mä tein yhden valinnan, aluksi se ei ollut tietoinen valinta, mutta ajan kuluessa se muuttui sydämellä ja rakkaudella tehdyksi valinnaksi.."".

On minullakin ollut haaveet ja unelmat..niinkuin toivottavasti kaikilla muillakin. Tämä yllätys ei kuitenkaan pilannut haaveitani saati unelmiani. Niitä kohti menen koko ajan, mutta ajallisesti tietenkin tämä hidastaa. Mutta onko sillä niin väliä? Onko kaikki pakko saada suorittaa nyt ja heti? Mitä jos elämän yllätykset olisi tapa näyttää, että on aika pysähtyä? 

Hmm..tällä hetkellä täytyy sanoa, että on ihana, kun perheemme kasvaa. Tämä on meidän perhe. Tuntuu koko ajan paremmalta, kiitollisuus perhettä kohtaan kasvaa. Perheitä on monenlaisia, tällainen on meidän. Eikä tässä ole mitään vikaa.

Hyväksymisprosessi..tämä todella alkaa olemaan loppusuoralla :) Tai ainakin sillä paremmalla puolella .D  Kuuluuhan tähän soutamista ja huopaamista, joten tiedostan takapakkeja tulevan. Mutta enimmäkseen uskon niiden johtuvan isättömyyden hyväksymisestä..voiko sitä koskaan kokonaan hyväksyä? Mutta sitä, että se todella koskettaa meidän elämää. Se, että saan tämän kolmannen lapsen. Tämä alkaa oleman jo niin syvälle sydämeen juurtunut. Tämä on minun ikioma tyttäreni <3 Hän ei tule olemaan täysin ilman miehenmallia..onhan hänellä ihanat isoveljet! 

rv 20+6