Rytmini ovat menneet täysin sekaisin. Valvon pitkälle yötä, herään aamulla viiden aikoihin vessaan ja nukahtaminen on hankalaa sen jälkeen valoisuuden takia. Ja kun lopulta saan unenpäästä kiinni, herään yhdeksän aikoihin eikä unesta ole tietoakaan. Väsyttää, mutta turha enää edes yrittää nukahtaa.

Päivät ovat tylsiä, en keksi arkipäivisin mitään tekemistä..tämä on vain pelkkää odottamista. Lasten kanssa on mennyt kivasti, tosin heistäkään ei ole ole ollut minulle seuraa, kun juoksentelevat pihalla pelaillen jalkapalloa ja leikkien hippaa. Tosin monesti, tänäänkin vein kuopuksen "kaveritreffeille" pariksi tunniksi puistoon vanhan tarhakaverinsa kanssa. Itse sain aikuista seuraa parista kaveristani, jotka olivat puistossa myös.

Kuopus on löytänyt kotipihalta uuden kaverin, jonka kanssa leikkiminen on todella mukavaa.  Ja kaveri, jonka kanssa vielä viime vuonna oli sukset ristissä useaankin otteeseen. Kummatkin ovat rauhottuneet niin paljon ja ovat todella hyviäkin kavereita, ilman suurempia riitoja. Kaipa ikää alkaa tulemaan niin paljon, että tietty rauhoittuminen tulee..vaikka normaliahan se on kavereitten kanssa välillä riidellä..tiettyä opettelua ihmissuhteessa olemisessa :)

Mutta nyt olen jo huomannut, ettei lasten riidat ihan vain pysy lasten piirissä. Tänään kuulin ikävän tapahtuman käyneen. Ja vaikka tämä onkin kuulopuhetta, niin uskon siihen. Ihan vain sen takia, koska esikoinen ja kuopukseni kertoivat saman asian ja satuin kuulemaan loppuhuudot eteisessä. Ja se, kun esikoinen kertoo asiat, ne ovat totta..varsinkin kun on kyse pikkuveljen käyttäytymisestä pihalla muita kohtaan. Hän on niin oikeudenmukainen, ettei koskaan veljensä puolesta valehtele. Jos veli valehtelee tai tekee tyhmyyksiä, niin kuulen siitä. 

Pojat olivat olleet kuulemma pelaamassa pihalla muitten lasten kanssa, kun yksi naapurin lapsi ei tykännyt siitä, että veljekset (kummatkin poikani) olivat samassa joukkueessa. Meni kertomaan asiasta (väittäen huijauksesta, kun poikani sai ensimmäiseksi valita joukkueeseensa pelaajan) isosiskolleen, joka sattuu olemaan kuitenkin jo 16-vuotias nuori naisen alku. Hän oli siis pihalla viettämässä aikaa myös. Hän alkoi heti huutamaan kuopukselleni törkeyksiä, ihan vain siksi, koska koki vääräksi, että poikani oli valinnut veljensä joukkueeseen ja hänen pikkuveli ei sellaista olisi halunnut.

Onko se oikea syy pienen lapsen solvaamiseen? Pojat yrittivät selittää tilanteen, mutta tuo tyttö vain jatkoi uhoamista pojalleni. Saaden pikkuveljensä uhoamiseen mukaan. Haukkuen paskapääksi yms. Onko tämä järkevää käytöstä tuolta tytöltä, käydä nyt uhoamaan 7-vuotiaalle lapselle??? Vaikka hänellä onkin ollut hampaankolossa lastani kohtaan varmasti jotakin, niin oikeuttaako se tuollaisen uhoamisen ja käytöksen???

Tällä kerralla poikani ei edes uskaltanut mitään sanoa vastaan tuolle tytölle, muuta kuin: "Sä leikit kovista ku uhoot". Niin..hänellä on jokin tarve sanoa tuollaistakin..hän ei halua menettää kasvojaan missään tilanteessa. Vaika kuinka pelottaisi. Ja tästä suivaantuneena tyttö huusi takaisin: "Tuu tänne sanoo ni mä lyön sua!". Tätä uhoamista ja haukkumista kuitenkin jatkui jonkun aikaa, lopulta pojat pakkasivat pallon mukaansa ja tulivat kotiin.

Naama peruslukemilla tulivat kotiin, kuopus vielä hymyillen astui kotiovesta sisälle. Vasta kun ovi sulkeutui, kertoi pojan haukkuneen häntä ja puhkesi kyyneliin. Tästä huomasin jo, ettei ollut kyse ainakaan siitä, että poikani olisi ollut mukana riidassa. Koska käytös on TODELLA erilaista, hänestä kun huomaa syyllisyyden. Hän ei todellakaan itke, vaan näyttää "kovaa naamaa". Kasvot, kun täytyy aina säilyttää missä tilanteessa vain. Mikä lie "miehinen"-syndrooma tämä sitten onkaan. 

Otin hänet halaukseen ja kummatkin pojat kertoivat pihan tapahtumat. Rapusta alkoi kuulumaan ääntä, kuopus meni postiluukusta kurkistamaan ja huudahti vain tuon pojan nimen. Niin rapusta alkoi kuulumaan todella törkeän kielistä haukkumista. Poikani parahti suoraan itkuun. Kai hän oli toivonut tuon pojan jo rauhoittuneen. Painelin ovelle ja läväytin oven auki, samaan aikaan heidän kotiovensa meni kiinni. Mietin muutamaan otteeseen menisinkö oven taakse, mutta annoin olla. Oli tärkeämpi jutella poikien kanssa tilanteesta, kuin riehua raskaushormonieni kanssa rapussa noille naapureille.

Naapurin pojalla ja pojallani on välillä ollut tämän kevään aikana riitoja, mutta ovat kuitenkin sovussa monesti leikkineet (niinkuin tänäänkin). Ja nuo riidatkin, niitä varmasti tulee monelle lapselle. Enemmänkin erimielisyyksiä. Tosin poikani on ollut aina ainoa, joka on mennyt pyytämään anteeksi jälkeenpäin. Tuo naapurin lapsi ei ole kertaakaan tullut pyytämään anteeksi, eikä tullut tälläkään kerralla. Ehkä sekin kertoo jo vähän, kuinka heidän perheessä hoidetaan asiat? Ehkei heidän kulttuuriin sovi anteeksipyyntö?

Ja vaikka pojilla olisikin ollut menneisyydessä riitoja, niin tarkoittaako se, että 16-vuotias saa tulla uhoamaan ja uhkailemaan pientä lasta??? Mielestäni ei. Vaikka hampaankolossa olisikin, ettei tykkäisi toisesta lapsesta, ja vaikka kuinka haluaisi puolustaa ja olla oman pikkuveljensä suojelijana, niin täytyy muistaa kokonaiskuva tilanteesta. 16-vuotiaan täytyisi osata olla siinä tilanteessa se viisain (tietäen, että on lapsia reippasti vanhempi. Osaen edes hitusen enemmän ihmissuhdetaitoja). Ennen kaikkea olla uhoilematta/uhkailematta. Sen ikäisellä pitäisi olla järkeä jo niin paljon, että tietää, ettei voi käyttäytyä itse kuin pahamainen kauhukakara! Mutta harmikseni ei voi vaatia järkeä keneltäkään.

Suututtaa vain todella paljon!!! Tiedän kyllä omieni lapsieni luonteenpiirteet ja myönnän, että kuopus on alttiimpi konflikteihin. En ole äiti, joka sanoo: "Ei meidän poika". Koska tunnen poikani ja olen nähnyt myös hänen käytöksensä. Mutta tällä kertaa voin sanoa suoraan, että uskon poikiani! Se yhteinen kertomus ja ne eleet, jotka huokuivat heistä. Heistä huomasi, että olivat osittain järkyttyneitä, sen verran vanhemman uhoilusta. Koska onhan 16-vuotias heidän silmissä jo melkein aikuinen.  

Onko tällaista aikaisemmin tapahtunut? Siitä en voi olla varma. Edistääkö tämä näitten kahden naapuripoikien (poikani ja tuo toinen poika) kaveruutta? Parantaako tämä heidän välejään? En usko. Sillä tällainen jää kaivertamaan mieltä. Tuolle isosiskolle aion asiasta avautua rauhallisin sanoin myöhemmin. En uhoten, mutta muistuttaen, ettei voi kiusata pienempiä, vaikka kuinka jokin ärsyttäisi. Antaen huonoa esimerkkiä pikkuveljelleen, koska hänen uhoamisensa sai tuon toisen pojan kanssa haukkumaan todella rumasti.

Poikien kanssa juttelin asiasta vielä illalla, ja toivon siitä olleen apua. Ainakin he vaikuttivat rauhallisemmilta. Harmittaahan se varmasti kuopusta todella paljon vieläkin, mutta onneksi meillä on muita suunnitelmia huomiseksi, niin saa heti aamusta muuta ajateltavaa.

rv 39+4