Niin se aika vain kulkee eteenäin ja huomaan tänään olevan jo torstai. En ole vieläkään kertonut äidilleni tästä raskaudesta!!! Minun pitäisi se kertoa, koska se voisi helpottaa minunkin henkistä stressiä. Meillä on tulossa viikonloppuna sukujuhlat, joten äidilleni normaalia esittäminen vaatii jo niin paljon työtä, että kaikki energiani menevät siihen. Äitini siis on hyvin tarkka aistinen, ja luulen jo hänen joko tietävän (ja odottavan minun paljastusta) tai hieman epäillen. Sillä viikonloppuna meidän käydessä hänen luonaan, heitti siskolleni, "Oletko raskaana?". Ja siihen ei siis mitään mahdollisuutta sisareni tilanteessa ole, joten siitä huomaan äitini vaistoavan jotain outoa ympärilläni. 

Viime yö (niinkuin edeltävätkin yöt) meni heräillen tauotta, tällä kertaa en jäänyt valveille pitkiksi aikaa, mutta tarpeeksi hereille muistamaan ne lukuisat kerrat. Aamulla oli todella vaikea nousta ylös ja lähteä töihin, seiskan aamut todella tuntuvat! Päivän aikana sain kuulla kuinka väsyneeltä näytin ja hieman huolestuneisuuttakin oli ilmassa. "Katsotaan viikko ja jos olosi jatkuu niin sairaslomalle siitä". Niin sairasloma..milloin on oikeasti tarpeeksi sairaalloinen, että kuuluu sairaslomalle? Olen ollut sairaslomalla masennuksen takia muutama vuosi sitten, mutta tämä eri asia. Olen lupautunut tähän työhön, en halua aiheuttaa pettymystä.

Hmmm...huomaan koko ajan miettiväni keinoa kertoa tästä raskaudesta äidilleni..ehkä kuvaviestein? Mikä olisi se helpoin? Se ei vaatisi kuin yhden viestin, mutta sen kirjoittaminen tuntuu niin vaikealta. Kuinka hän siihen reagoi? Tällä hetkellä en ehkä pysty vastaanottamaan mitään negatiivista, piikittelevää. Jo omassa hyväksymisessäni on keskeneräisyyttä..en halua enempää säröjä.

Olen kuitenkin myös alkanut näkemään tuon tulevaisuuden vauvan kauniina ajatuksena. Tunnen sisimmissäni, kuinka paljon tulen rakastamaan häntä. Se avuttomuus ei enää tunnu niin "kirosanalta" ja minähän kasvaisin tuon pienen mukana..jokainen lapsi kasvattaa vanhempaansa. Kasvaisin kolmen lapsen äidiksi.

Ei pitäisi tehdä tästä niin isoa numeroa :D Mietin liikaa mitä ihmiset ajattelevat minusta! Ja tietenkin mietin, mitä lapset ajattelevat tästä tilanteesta, kun saavat tietää. Mutta sinäänsä, kaikki järjestyy. Miksi me ihmiset liikaa stressaamme asioista, jotka kuitenkin järjestyvät, kuin itsestään?

Mutta en halua vielä kauheasti ajatella tätä tulevaisuuden vauvaa, enhän minä voi tietää onko vatsassani mitään elävää edes. Vajaan kahden viikon päästä sen vasta näkee..

rv10+0