Viime viikon neuvolassa huomasin, että olen lihonnut 8,5kg alusta. Huh, hienompi luku tuo on kuin 10kg:D Tosin kahden viikon päästä on jo uusi neuvolakäynti, joten saa nähdä kuinka paljon painoa siiheksi on kertynyt.. :D

Tänään olen tuhlannut rahojani, kuin mikäkin. Ensiksi kävin ystäväni kanssa lounaalla, jossa huomasin ajatusteni herpaantuneen ihan omiin maailmoihin. Huomasin sivusilmällä, kuinka meidän näköetäisyydellä oli nähtävästi perhe, jossa oli aikuiset lapset. En katsonut yhtään millainen se perhe oli. Yhtäkkiä kuulin vain perheen äidin sanovan: "Nostetaan nyt kissa pöydälle.." En jäänyt salakuuntelemaan yhtään enempää, vaan yritin keskittyä ystäväni puheeseen. Seuraavalksi kuulin tuossa pöydässä nuoren miehen selittelyjä. Pakostikin jokin naksahti päässäni, kuvittelin, että he puhuivat minun tilanteestani :D Jostain kumman syystä säikähdin, että mitä jos he olivat osa tämän "isän" perhettä..katsoin nopeasti heidän pöytäänsä, näin enimmäkseen takaraivoja ja tuntemattomat vanhemman miehen kasvot..

Jonkin ajan kuluttua tuo perhe lähti ravintolasta pois ja huomasin, kuinka nuo kaksi minun ikäluokkaa olevat nuoret miehet katsoivat minua. Joukon jatkeena tuli toinen vanhempi mies joka erehdyttävästi näytti tuon "isän" isältä. Painoin pääni alas ja yritin keskittyä syömiseen. Samalla hoin itselleni, että mielikuvitukseni vain otti vallan, oli aika normalisoitua. 

Lounaan jälkeen lähdimme kävelemään kauppaan, ystäväni tykkää paljon kierrellä ja pähkäillä samalla rauhassa maailman menoa. Itse yleensä haluan kaupasta melko pian pois, heti kun olen löytänyt haluamani..en tarvitse aikaa penkoa kaiken maailman rättejä moneen kertaan. Huomasin, kuinka aloin väsymään..normaalia nopeammin. Istuskekin ympäri kauppaa siellä sun täällä. Lopulta sain tarpeekseni, marssin kassalle ja maksoin ostokseni. Löysin tälle oliolle muuten niin hienon kevätpuvun töppösineen ja hanskoineen mega-alennuksessa yhteensä 13€. Tietenkin jos nuo ylläri pallit onkin ilmestynyt hänelle, niin tuo puku joutaa myyntiin, sen verran pinkki, ettei pojalle kehtaa pistää :D

Lähemmäs puolituntia jouduin vielä ystävääni odottamaan kassojen vastapäätä olevalla penkillä. Huh, jotkut todella tykkäävät pyöriä kaupoissa!

Hän muuten antoi minulle myös lapsensa vanhoja vaatteita kaksi kassillista! Olin hämmentynyt, en tiennyt, että saisin vaatteita häneltäkin. Nyt täytyy sanoa, että suoraan sanottuna hukun lastenvatteisiin! Lajittelin illalla vaatteet, totesin, etten saisi niitä mahtumaan minnekään. Vaikka olen vauvanvaatteille tehnyt tilaa niin vaatekaappiin roikkumaan henkariin, kuin vaatelipaston laatikoihin. Olen saanut enemmän, kuin koskaan osasin kuvitellakaan. Päätin, että osan aion lahjoittaa niitä enemmän tarvitseville. Niitä varmasti löytyy! 

Illalla lähdin toisen ystäväni kanssa ostamaan vaunuihini jalkapeitteen. Käytettynä ostamissani vaunuissa, kun ei sattunut olemaan jalkapeittoa mukana ja tämän vuoden väreistä löytyi sattumalta täysin tuon saman värinen jalkapeitto :) Josta kaiken lisäksi sain alennusta n.20%:) Nyt olen saanut hankittua kaiken valmiiksi :)

Viikonloppuna sain ilmaiseksi ystävältäni sitterin, joka on todella suloinen. Vielä, kun saisin osan huonekaluistani järjestettyä uuteen uskoon ja vaihdettua niiden paikkaa (tilaa pinnikselle)..ja se pinnasänky. Jos jossain vaiheessa toukokuuta saisin sen, niin ihan kaikki olisi valmista pienen tulokkaan kotiutumiseen. Tosin on tässä vielä aikaa, antaa hänen vielä kypsyä valmiiksi.

Vaikka hoen, että kaikki on valmista ja diipadaapa..niin tuntuu vieläkin niin oudolta, että olen raskaana. Ja että ihan oikeasti meillä on kohta pieni vauva! Pystyykö tämän sisäistämään vasta, kun hän on vatsani ulkopuolella? 

Esikoisestani huomaa, että hän alkaa koko ajan enemmän ja enemmän stressaamaan uuden tulokkaan syntymästä. Tänäänkin hän kyseli taas kuka minun synnytyksessä olisi mukana, olisivatko he siskoni kanssa jos äitini tulisi mukaani. Pitäisikö hänen soittaa ambulanssi, kun synnytykseni käynnistyy yms. Kerroin hänelle, etteivät he jäisi ilman hoitoa. Hoito jäjestyisi, ettei siitä kannattaisi ottaa stressiä. Kerroin kuinka synnytykset ovat kaikki erilaisia, mutta kuinka yleensä synnytyksen lähtiessä käyntiin sitä kuunnellaan omaa oloa (minä itse) ja soitan synnytyssairaalaan, kun olisi tunne päästä sinne. Ambulanssia ei tarvitsisi soittaa.

Hän on aina ollut niin pohtivainen ja olen pystynyt hänen kanssaan käymään syvällisiä keskusteluja todella pienestä asti. Pari vuotta nuorempi kuopus taas ei ainakaan osaa sanallisesti tuoda huoltansa, mutta sitäkin enemmän näyttää innostuksen tulevasta vauvasta. Hän tulee mm. hieromaan vatsaani, samalla hymyillen. Ja nyt jo jos olemme olleet jonkun ystäväni kanssa, jolla ratasikäinen lapsi, niin hän on aina halunnut työntää niitä rattaita. Ja harmituksen on nähnyt, jos ei ole rattaita päässyt työntämään.. :)

Niin erilaiset, samalla niin rakkaat <3 Millainen tämä kolmas on? Pohdiskelija? Vai enemmän tekevä, joka vasta sen jälkeen miettii? Vai siltä väliltä? Mielenkiinnolla odotan päästä tutustumaan tähän uuteen tulokkaaseen..

Tässä miettiessäni lapsiani ja nähden heidän kummankin erilaisuutensa. Niin herkät, niin kauniit persoonat (juu esikoisella pukkaa esiteinivaihetta ja kuopus on muuten vain räjähtävää luonnetta täynnä, mutta ne kuuluvat asiaan), hyvine sydämineen. Kuinka paljon heidän isät oikeastaan menettävät elämässään, kun eivät tunne omia lapsiaan. He olisivat ylpeitä pojistaan jos tuntisivat! Uskaltaisin väittää, että heidän elämänsä olisi niin paljon parempaa, jos päästäisivät poikansa heidän elämäänsä ;) Mutta jokainen tekee omat päätöksensä elämässä..Tällä hetkellä koen niin suurta kiitollisuutta minun pienestä perheestäni <3 Ja tämän siirappimaisen tekstin takia lopettelen nyt ja painun nukkumaan :D

rv 31+3