Uusi vuosi on jo jonkin aikaa mennyt eteenpäin. Minun vuoteni alkoi herätessäni kauheaan päänsärkyyn ja pahoinvointiin. Yön aikana olin nähtävästi varastanut jonkun toisen krapulan.

Olen myös ehtinyt käydä puoliväli lääkärintarkastuksessa neuvolassa, vaikka raskausviikkoja olikin vasta tasan 17. Kaikki oli ihan hyvin, lääkäri epäili etuistukkaa, kun tuon olion sydänäänet kuuluivat niin huonosti. Vasta sivulta kuunnellessa alkoi vahvemmin kuulua.

Lähdimme myös käymään lapseni sukulaisilla (jotka ovat minun ystäviäni) toisessa kaupungissa, joten varasin vierailuun aikaa 4 päivää. Samalla näin ystävääni, joka oli joitakin kuukausia sitten saanut vauvan. Katsoin kauhuissani kuinka paljon hommaa vauvanhoidossa on :D Heräilyä, syöttöä, leikkiä, vaipanvaihto..koko ajan piti ottaa vauva huomioon. Kuinka ihmeessä jaksaisin moista häslinkiä? :D :D Missä oma-aika on? :D

Näille sukulaisille en kertonut raskaudesta, eivätkö he edes kysyneetkään. Käytin koko ajan löysiä vaatteita..joista kylläkin erotti pyöreyden, mutta eivät he ole sen sortin ihmisiä, jotka katselisivat toisten vartaloita arvioiden. Vaan antavat ihmisten olla mitä ovat, eivätkä huomauta jos huomaavat jonkun hieman lihonneen. Kyllä minun piti kerta, mutta se on niin vaikeaa. Varsinkin kun he suunnittelivat meidän yhteisiä kesäisiä mökkireissuja. Toivon, että mökkireissut onnistuu myös kolmannen lapsen kanssa..

Kotimatkalla istuin lasteni kanssa junan lastenvaunussa..se oli täynnä 2-vuotiaita lapsia äiteineen. Yritin syventyä netin ihmeelliseen maailmaan, sillävälin kun esikoiseni katseli youtubesta musiikki- ja pelivideoita. Kuopus leikki uuden ystävänsä kanssa. Sivusilmällä huomasin, kuinka paljon 2-vuotiaiden äidit olivat koko ajan liikkeessä, taaperoidensa perässä juoksemassa. Koko aika oli selittämistä ja yhtä hälinää. Mieleeni muistui aika, kun omat lapseni olivat noita taaperoita, huh! Oli se aikamoista, koska jokaikisen pitkän junamatkan jälkeen olin puolikuollut. Ja nyt kaikki alkaa alusta! OMG!!!

Illalla löhösin sängyssä ja mietin mielessäni, kuinka en ollut tuntenut minkäänlaista liikehdintää vatsassani pitkiin aikoihin. En mielestäni koko kyläilyreissun ajan ollut tuntenut mitään. Periaatteessa ei tarvitsisi olla huolissaan, onhan tuo olio vielä niin pieni, eikä kaikki vielä liikkeitä tunne edes. Tökin vatsaani jonkun aikaa, mutta en saanut mitään aikaan. Vaihdoin paikkaa ja tökkäilin lisää vatsaani. Kunnes lopulta alkoi liikehdintää tuntua. Potkujakin, mutta vielä ne eivät näkyneet eikä tuntuneet käteen.

Tänään arki alkoi meidän perheessä, lapset lähtivät kouluun ja itse..jäin taas haahuilemaan kotiin. En saa minkäänlaista otetta kouluhommien hoitoon. Yritän lykätä päätösten tekoa mahdollisemman kauas..ihan kuin se auttaisi mitään :D Minulle annettiin juuri ennen meidän ulkomaanreisua muutama mietintä koulua ja itseasiassa koko tulevaisuutta ajatellen. Tällä hetkellä en tiedä mikä ratkaisu olisi se järkevin. Tuntuu kuin olisin umpikujassa. Eikä siihen auta tämä meidän perheen tilannekaan. Olen niin hukassa!!!

Olen tänään taas pakosti miettinyt tilannettani, se tuntuu niin surulliselta. Tämä taitaa olla hyväksymisprosessin loppupäätä jo. Pikkuhiljaa alan tottumaan tähän, toivottavasti. Sillä välillä koen pakokauhunomaisia ajatuksia tulevasta. Siitä, että vauva on todellinen.

Vaikka vatsa onkin jo kasvanut ja liikkeitä tuntuu, niin silti tämä ei tunnu todelta. Olen katsellut lastenvaunuja netistä, mutta se ei tuo tätä asiaa yhtään todemmaksi. Vaatteita en halua edes katsoa, saati ostaa. En tiedä vielä tämän olion sukupuolta, vaikkakin suuri epäilys minulla on. Olen nähnyt kolme unta, jossa vauvan sukupuoli on poika. Vaikka raskausoireet ovatkin ihan "tyttömäiset", niin olen varma tämän olevan poika. Mutta vasta ultran jälkeen voin olla 100%n varma, ehkä silloin vaatteiden ostaminenkin innostaa. Toivon.

Ystäväni pyytelevät innoissaan minun vatsakuviani ja yhden kuvan olenkin ottanut, josta ovat hehkuttaneet sydämin. Itse olen enemmänkin vain neutraali. En oikein tiedä, kuinka minun pitäisi suhtautua. Alkuraskaudesta minulle on tullut painoa lisää 5 grammaa, ja jo se kauhistuttaa.

Rintani ovat paisuneet valtaviksi, ne ovat muutenkin olleet suuret..ne menevät niin pilalle. Ei tässä muuten mitään, mutta olen melkein 5 vuotta sitten laitattanut Suomessa silikonit, hinnaksi tuli tuolloin lähemmäs 7 tonnia. Kuinka näiden käy? En todellakaan ole mihinkään naapurimaahin menossa laitattaman tissejä muutaman vuoden päästä. Nämä niin menevät pilalle..ja ei siinä se suurin ongelmani. Jo edelliset raskaudet saivat rintoihini aikaan syvät  raskausarvet ympäri rintojani, kuin sädekehät ne koristavat rintakehääni. Silikoniimplantilla sai nuo arvet tasaisimmiksi. Ja venyneen ihon "kimmoisaksi" täyttämällä tyhjän rinnan. Nyt rintojen kasvun jälkeen, koko ja ulkonäkö on kuin imettäessäni. Rintani todella ovat kipeät ja näyttävätkin siltä. Entä synnytyksen jälkeen maidon noustessa rintoihini..kokemuksesta tiedän, että koko tulee tuplaantumaan. Kuinka ihoni tulee kestämään? Kuinka nuo syvät arvet tulevat kestämään venytyksen? Minua suoraan sanottuna pelottaa. 

Kyynisempi voisi ajatella, kuinka itsekästä ajatella, kuinka raskaus vaan nyt on normaali asia, ja kuinka se lapsi on se tärkein ja blaablaablaa. Juu, on se vauvansaaminen lahja ja hienoa kuinka ihmiskeho pystyy moiseen. Mutta ei se oma elämä lopu siihen, kun on saanut lapsen. Ei se vaikuta äitiyteen, vaikka olisikin ulkonäöstään huolehtiva. Ja on normaalia miettiä ilman silikonejakin miltä ne rinnat tulevat näyttämään, kun joutuvat kestämään niin paljon (tosin nuorempana en ajatellut moista, vaan innoissani ja ylpeydellä kannoin dd-kokiset maitorintani).

Huomaan ajatusteni harhailevan ympäriinsä..Tiedän, että monet pelot ja ajatukset ovat normaalia. Onhan tämä muuttumisen aikaa. Kaikki tulee muuttumaan, mikään ei le samaa kuin ennen. Meidän elämä muuttuu, kaikki uusi pelottaa. Sitä kohti vain on mentävä ja siihen tottuu. Uusi, se ei tarkoita mitään pahaa. Toivon vain, että kaikki järjestyy. Toivon, että tämän olion isä edes antaisi sukulaisilleen mahdollisuuden tutustua uuteen sukulaiseen. Se olisi ainut toiveeni, jonka haluisin toteutuvan. Mutta nyt tässä ei katsota minun kypsyyttäni, vaan isän. Tai tuon "miehen", joka yrittää pakoilla vastuutaan. 

​rv 17+5