Päivät on mennyt eteenpäin vauhdilla. Joinakin viikkoina olen ollut paljon liikenteessä. Nähnyt kavereitani, lenkkeillyt ja taas toisinaan olen ollut tytön kanssa kahdestaan, kolunnut leikkipuistot ja vain ollut. Yrittänyt elää eteenpäin, olla murehtimatta asioita. Mutta asioita ei vaan voi juosta karkuun.. Uniongelmat astuivat kehiin muutama viikko sitten..

Olen ollut todella väsynyt. Aamuinen herätys on ollut jo viideltä aamulla. Maatessani sängyssä olen ollut niin väsynyt, mutta uni ei ole vain tullut. Eikä päässäni liikkunut ajatustakaan, uni vain oli kadoksissa. Näillä mentin tovi jos toinenkin, ennen kuin aloin hahmottamaan missä vika oli. Aluksi mietin sen johtuvan näistä isä-asioista.. Mutta lopulta totesin, ettei ne valvottaneet minua vaan ihan muu asia. Meinaa oma tulevaisuuteni.

Mitä lähden tekemään? Jatkanko opiskelua? Onko siinä mitään järkeä? Hoitoala on niin ahtaalla jo nyt, haluanko, pystynkö sitä tekemään? Töitä on paljon ainakin...mutta se on ammatti jota ei arvosteta tarpeeksi. Palkka on huono. Työt on huonoja...tarkottaen sitä kuinka paljon työtä pistetään yhdelle ihmiselle. Kiirettä, ei ehditä hoitamaan potilasta yksilönä. Tapahtuu virheitä, työtään ei voi tehdä niin hyvin kiireessä, kuin pystyisi/haluaisi. Mielestäni jokaisessa ammatissaan täytyy antaa parastaan. Mitä jos siihen ei voi ja tiedostaa sen. En halua sellaista. Hoitajat tekevät arvokasta työtä, olenhan sen itsekin jo elämäni aikana kokenut monesta eri suunnasta. Hatun nostot heille <3 

Mitä lähtisin opiskelemaan? Mikä minua kiinnostaa? Miksi huonopalkkaiset alat kiinnostavat eniten? Kuinka pärjäämme opiskeluajan rahallisesti? Saanko töitä jatkossa? Tulemmako silloinkaan pärjäämään? Mitä jos valitsisin alan, jossa palkka parempi..olisiko minusta opiskelemaan..tai pääsisinkö edes kouluun sisään? Se taitaa olla se ensimmäinen kysymys :D Riittääkö minulla älliä edes opiskelemaan? Sillä tällä hetkellä tunnen itseni kovin tylsäksi. Minulla ei ole puhuttavaa, en tiedä mistään mitään. En jaksa keskittyä lukemaan. Kuinka saada itsensä taas tähän maailmaan kiinni?

Saisinko jostain heti työpaikan? Pärjäisimmekö rahallisesti, ettei tavitsisi mennä sossun/kelan luukulle? 

Eräänä iltana sängyssä maatessani, mietin päässäni, kuinka soittaisin kouluuni ja hoitaisin kouluasian---ainakin niin, että tietäisin, missä sen kanssa mennään. Sillä viime vuoden joulukuussa (ollessamme reissussa) koulusta soitettiin minulle ja kerrottiin, ettei minulle oltu jostain syystä kirjoitettu äitiyslomasta mitään. Koulunaikani siis meni eteenpäin, vaikken ollut opiskelemassa. Ihmettelin puhelimessa asiaa, koska olin raskaana ollessani käynyt koululla juttelemassa koulunkeskeytyksestä raskauden takia ja allekirjoitin papereita. Mutta nyt ne olivat jotenkin mystisesti kadonneet. Tullessamme reissusta minun piti täyttää paperi ja lähettää se kouluun. Yksinkertaista ja helppoa. Reissusta tultua kuulinkin tyttäreni isän ollen suhteessa samaan aikaan, kun minä olin kuvioissa...Ja totuus alkoi valjeta minulle pikkuhiljaa enemmän ja enemmän.. Se sai minut niin tyystin unohtamaan kaikki koulut ja paperit. En koskaan tehnyt asian eteen mitään. Nyt kuukauden päästä minut kirjataan pois koulusta. Kouluaikani on täyttynyt. Kehoni ja mieleni huutaa minua tekemään asialle jotakin! Sillä, tuona iltana kun tein päätöksen ottaa yhteyttä kouluun, nukuin koko yön heräämättä viideltä aamulla. 

Tosin päästöksestä on nyt viikko ja huomaan, että uniongelmat alkavat tulemaan takaisin, Mutta syynä on se, etten vain ole ehtinyt ottamaan kouluun yhteyttä. En ole ollut kotona, vaan liikenteessä. Tänä tulevana viikkona asialle on tehtävä jotakin!

Totta on myös se, että isäasiat on pyörinyt päässäni. Paljon. Välillä minua on suututtanut niin paljon, kuinka asiat onkaan näin. Kuinka itsekäs kusimulkku voi mies olla, ettei omaa lastaan halua nähdä ja kuinka elämä on epäreilua. Ja taas toisinaan olen yrittänyt olla ymmärtäväinen ja osannut iloita siitä, kuinka miehen toiset lapset sentään saivat välillä viettää isänsä kanssa aikaa. Vaikka surullistahan se on, ettei oma lapsi sitä saa kokea.

Lähetin keskimmäisen poikani isällekin viestiä, jossa kerroin, kuinka poika on kahden vaiheilla halutako mennä isänsä luokse vai ei jatkossa. Epävarmuus, isän hiljaisuus, kun ei voi edes soittaa ja kysyä kuulumisia. (Patistin poikaa laittaa isällen uuden puhelinnumeronsa tässä yksi päivä, lopulta laittoi sen isälleen. Isänsä ei edes vaivautunut muuta laittamaan pojalleen kuin," laitan talteen". Mutta edes kysymystä, kuinka siellä menee. Ei tullut).

Vastasi minulle asiallisesti ja pahoitteli, ettei ollut pitänyt yhteyttä. Selitteli rahaongelmista, jostain syysmasennuksesta ja siitä kuinka ei saanut pidettyä yhteyttä poikaansa, vaikka pitäisi. Lupasi soittaa pojalleen seuraavana päivänä. Soittoa ei koskaan tullut. Onneksi en pojalle siitä etukäteen mitään sanonut. Isänpäivä on kohta...varmaan soitaa silloin vasta. Jos muistaa. Varmasti muistaa, kyllä sinä päivänä viimeistään pieni pisto sydämessä muistuttaa pojasta, johon niin vaikea pitää yhteyttä. 

Esikoisen isälle aion vielä laittaa viestiä taas...josko saisin edes häneen vauhtia. Sillä hänen poikansa alkaa olemaan siinä iässä, jolloin kylmeneminen alkaa. Enää ei helpolla päästetä ketään lähelle, varsinkaan isää, joka on hylännyt. Jos isä ei nyt tähän tilaisuuteen tartu, niin se voi olla hänen viimeinen. Seuraava avautuminen mahdolliselle isäkontaktille voi tulla vasta kun esikoisesta tulee isä tai jokin muukin elämänvaihe voi sen laukaista..mutta onko poikani isä enää tuolloin elossa? 

Tyttäreni isä taas. Nooh, paljon puhetta ja vähän tekoja. Niin paljon lupauksia, kuinka tulisi katsomaan, mutta herraa ei näkynyt eikä kuulunut. Tällä viikolla taas kyseli kuulumisia ja kertoi kuinka taas ajatteli tulevansa katsomaan tyttöä (ja kuulemma minuakin). Laitoin vain siihen:

"Ajatteluista tekoihin sitten"

Paljon yritti testailla missä tunteissa olin häntä kohtaan. Kyseli miehistä elämässäni. Kerroin suoraan paria nähneeni, mutta heistä puuttui se jokin, joten en heitä hyväksynyt jatkoon. Sen jälkeen hän taas aloitti pienen lämppäämisen. Hyvin nopeasti sain sen loppumaan, kun laitoin hänelle:

"Mut tosi kiva, kun tuut tyttöä katsomaan". Enkä lähtenyt sen enempää hänen viestiryöppyihinsä mukaan.

Perjantai tuli, isästä ei ollut kuulunut mitään. Hänen lupaustensa mukaan illalla jos poikani eivät olisi kotona, hän tulisi katsomaan tyttöä. Päivä meni kaverini kanssa pyörien, odotin peruutusviestiä siihen tottuneena. Pojat kuitenkin lähtivät varmuudeksi äitini luokse. Itse jäin tytön kanssa kotiin. Todella nopeasti siitä, isä laittoi viestiä, että voisi lähteä tulemaan. 

Hän toi mukanaan pienen koiransa. Tyttö oli niin innoissaan koirasta. Isäänsä selkeästi katsoi ihmeissään, meni nopeasti sohvan taakse ja odotti isänsä katsetta. Kun sai katsekontaktin, alkoi nauramaan ja laittoi kädet kasvojensa suojiksi. Juoksenteli alussa isänsä ohi nopeasti. Ja tuli monesti halailemaan minua, kunnes koira taas alkoi kiinnostmaan lisää ja sitä piti mennä etsimään. Isänsä yritti houkutella tyttöä luokseen, mutta ujous iski tyttöön aikamoisella vimmalla.

Lopulta kun istuin sohvalla ja yritin uppoutua ristikkolehteen (antaen omaa tilaa/turvaa isälle ja tyttärelle olemalla lähellä, mutten läsnä), Koira tuli viereeni, rapsuttelin sitä samalla.Tyttö siirtyi koiran viereen ja silitteli sitä myös. Isä siirtyi lattialle, minun eteeni lattialle istumaan, niin, että oli tyttärensä lähellä. Samalla nojaten jalkoihini. Alkoi lukemaan tytölleen, lopulta tyttö uskaltautui viettämään aikaa isänsä kanssa lukien kirjoja. Isän kutittaessa jalkapohjista sai se tytön nauramaan innoissaan ja sen jälkeen häntä sai olla kutittelemassa jalkapohjista kokoajan.

Kello oli jo todella paljon, huomasimme kuinka tyttö hieroi silmiään. Isä kyseli olisimmeko menossa äitini luokse vielä sinä iltana, vastasin myöntävästi. Tarjosi kyytiä. Otin tarjouksen vastaan. Nopeuttaisi meidän menoa sinne, tyttö pääsisi nukkumaan suht ajoissa ja pääsisihän tytär oman isänsä autoon. Ulkomaailmaan isänsä kanssa. Hän ei olisi ihan vain meidän kotona tavattava lapsi. 

Aloin pakkailemaan tavaroita. Isä nappasi tyttärensä syliin ja he odottelivat eteisessä minua. Lähdimme. Oli hassua olla ulkona, kävellä miehen takana työntäen tyhjiä rattaita, ja nähdä tyttäreni istuvan tuon miehen sylissä. Ja vielä hassumpaa laittaa rattaat takakonttiin ja nähdä, kuinka isä laittoi tyttärensä istumaan istuimeen. Menin etupenkille istumaan. Koko matkan ajan tyttö nauroi ääneen istuen isosiskonsa istuimessa (isä naureskeli hyvätahtoisesti tytölleen ja piteli kättään jalallani koko matkan ajan). Perille tultaessa, nappasi tytön istuimesta ja  saattoi meidät rapun sisälle asti. Antoi minun syliini tytön ja suukotteli tytärtään, ja lähti.

Piaan siitä, laittoi viestiä kertoakseen kuinka kiva oli nähdä tyttöä. Ja kuinka ihana hän onkaan. En voinut muuta laittaa hänelle takaisin kuin: "Niin on".

Äitini oli tehnyt riisipuuroa, pääsin itsekin syömään. Koko päivä oli mennyt syömättä, jotenkin siihen ei ollut löytynyt aikaa. Mies jatkoi viestienlaittoa minulle. Lopulta kysyi haluaisinko mennä yhille käymään paikallisessa. Suostuin heti.

Miksikö? Asia houkutteli minua todella paljon parinkin asian takia. Onhan mies kiva, kun sille päälle sattuu. Ja samalla saisin tyttärelleni tarinaa isästään. Viettäisimme kahdestaan aikaan ihmistenilmoilla! Ei piilossa asunnossa. Sillä tuon miehen edellinen avovaimo, jonka kanssa keskustelimme jokin aika sitten..sai minut tuntemaan itseni niin halvaksi. Koska minun kanssanihan mies ei viettänyt aikaa missään ihmistenilmoilla. Noh, nyt tuo mies viettäisi, mietin. Samaahan tuo nainen oli sanonut miehen koirastakin, kun en ollut sitäkään nähnyt. Nytpä näin vielä samana päivänä, ajattelin (en vihaisena kenellekään, vaan helpotuksena itselleni),

Hyppäsin autoon, emme lähtenetkään paikalliseen, vaan kauemmas isompaan kaupunkiin. Hän pysäköi auton tienlaitaan ja lähdimme etsimään jotakin kivaa ja rauhallista paikkaa. Tuntui oudolta kävellä hänen kanssaan ja vielä oudomalta istua hänen kanssaan pienessä viihtyisässä olohuone-tyyppisessä ravintolassa, jossa sattui olemaan kaikki paikat varattuina, mutta puheensorina ei ollut läpitunkeva. Puhuimme niitä näitä.. Hänen hakiessaan minulle toista juomaa ja itselleen teetä, mietin mielessäni, kuinka outoa kaikki oli. Mutta halusin imeä siitä illasta itseni pienen tarinan, josta kertoa tyttärelleni. Huomasin, kuinka hyvin mies osasi pitää puhetta yllä..vaikka itse välillä mietin, mitä hänelle puhuisinkaan..ja mielessäni mietin, kuinka seksi toimi meillä paljon paremmin :D Vaikkei tylsää ollutkaan, niin sen verran "lukossa" olin. 

"Noniin, pääsit treffeille sittenkin tänään", hän sanoi hymyillen. Katsoin häntä silmiin ja yritin sisäistää hänen sanansa, katsoin nopeasti poispäin ja hymyilin ja vastasin myöntävästi, "Niinpä taisin". Tarkoituksenani kun oli lähteä tuona iltana kaverini kanssa parille, mutta hän oli perunut sen muihin menoihin vedoten. Ja onneksi niin.

Lähdimme takaisin autolle, juttelimme matkalla taas niitä näitä.

- "Haluatko tulla katsomaan mun kotia? Vastaa nopee, täs pitää kääntyy jos et haluu".  

- "ÖÖÖööö...mennää vaa kattomaan sun kotia"..

Ja niin me huristelimme tuon risteyksen ohi ja jatkoimme hänen luokseen. Minua kauhistutti ja jännitti. Mietin mielessäni, kuinka onnekseni minulla oli kuukautiset, joten en onneksi sekaantuisi häneen edes vahingossa.

Kerroin miehelle raskausajastani (jaa-a, miksikö. En tiedä. Puheet vain siirtyivät siihen jostain kumman syystä). Keroin minun kohtalotoveristani, johon mies sai sanotuksi rauhallisella äänellä: "Sait tukea.

Auton psyähtyessä pihalle. Tunsin jännityksen sekaisen kauhun nousevan. Menisin kohta tuon miehen kotiin. Väkisinkin mieleeni tuli tuo toinen nainen, hän ei enää asuisi siellä. Sen takia mies ei minua ollut pyytänyt luokseen joskus aikoinaan, enkä ollut osannut sinisilmäisenä siltikään mitään epäillä. Astuin rappuset miehen perässä..hänen avatessaan ulko-ovea, sanoi :

- "Onks outoa tulla tänne".

- "On, todella outoa", sain sanotuksi.

Sain nopean kierroksen asunnossa. Istuuduin sohvalle, hän tuli viereeni, ihan kiinni minua. Laittoi hetkeksi musiikin soimaan. Naureskelin mielessä, että olisiko tämä hänen taktiikkansa saada nainen kellistettyä. Hän läheni minua vielä enemmän..Ja lopulta suutelimme. Huh, kuinka joidenkin kanssa jotkut asiat vain toimivat niin hyvin? Kiittelin kuukautisistani kuitenkin, en päätyisi hänen sänkyyn kuitenkaan. Sillä tuo mieshän testaili minkä kerkesi. Ja olin jo mennyt hänen testailuihinsa mukaan. Mutta mietin sillä hetkellä, ettei sillä olisi väliä.

Lopulta mies itse lopetti ja sanoi, ettei minua kutsunut seksin takia hänen luokseen. Olin helpottunut, koska minun ei tarvinnut tällä kertaa puhua kuukautisistani :D Mutta samalla mietin, että olisiko sittenkin tässä jotain muutakin. Feilasin testin? Tyhmä, kun menin lankemaan!

Vai olisiko mies ja tuo avovaimo kuitenkin suhteessa (asuten kuitenkin vielä eri osoitteissa), eikä voikaan harrastaa seksiä omassa kodissaan, koska tällöin valehteleminen olisi vaikeampaa. Nyt kun voi rehellisesti sanoa, ettei ole kotonaan harrastanut seksiä muiden kanssa.. Eri asia tietty muut paikat.

Vai onko tunteet eksään kuitenkin niin vahvat, ettei ole valmis harrastamaan seksiä heidän yhteisessä kodissaan?

Hmm..hienoahan se olisi. Meinaa se kertoisi, että mies osaisi sittenkin rakastaa..tai ainakin välittää. Ja arvostaa jotenkin. 

Miksikö lähden tähän mukaan? Hmm..olen miettinyt sitä. Paljon. Kyllä, mies vetoaa minuun. Mutta tiedän, ettei hän ole minun kanssani vakavissaan. Miksi silti olen mukana? Tällä tavoin opin hänestä koko ajan enemmän, kaikki tieto on tarpeen. Haluan nähdä hänen henkisen kasvunsa...Haluan että hän näkee tytärtään...jos tämä edes jotenkin edesauttaisi sitä, että näkisi useammin, niin sekin olisi parempi. Ja ei minulla ole tässä muitakaan. 

Suutelimme paljon, myös eteisessä, ennen kuin lähdimme takaisin ulos. Toisti vain taas, ettei minua kutsunut seksin takia luokseen. Olin hämilläni. 

Autossa kyseli oliko hänen eksästään kuulunut mitään. Kerroin, että oli kysellyt oliko mies nähnyt tytärtään. Mies jatkoi, ettei enää kertonut asiota naiselle, koska se ei kuulunut hänelle enää. Juttelimme vähän aikaan asiasta, kertoi kuinka ei jaksanut enää olla se "sylkykuppi". Hän tietää mitä oli tehnyt, mutta asiassa pitäisi päästä eteenpäin. Eikä vaan vatvoa samaa yhä uudelleen ja uudelleen. Ymmärrän miehen puolen, mutta ymmärrän myös tuon naisenkin puolen. Vie oman aikansa, kun saa asiat selvitettyä itsensä kanssa.

Kun lopettelimme siitä aiheesta puhumisen, kerroin, että haluan olla oikeudenmukainen näissä asioissa. Kerroin, kuinka omille ystävillenikin olen joka kerta sanonut suorat sanat, kun ovat pettäneet kumppaneitaan. Kerroin, etten salaile asioita. Viitaten myös siihen, etten tuon miehen sekoiluja salailisi jos jäisi kiinni minulle, että onkin jonkinlaisessa suhteessa sittenkin. 

Vaihdoimme puheenaihetta.. Senkin takia, koska mies ei halunnut että eroaisimme näissä ikävissä puheissa. Suutelimme vielä ennen kuin nousin autosta. Lähdin, katsomata taakseni. 

Sain viestit:

- "Nautin!!!!"

- "Kiitos"

- ":) Kiitos sulle"

Jatkoimme pienesti kirjoittelua, ennen kuin toivotimme hyvät yöt ja menimme nukkumaan.

Aamulla hän vielä toivotteli hyvät huomenet. Ja tänään illalla kyseli viikonlopun kuulumisia.

Olen vieläkin hämilläni koko viikonlopusta. Mutta nyt ymmärrän, kuinka hyvin hän osaa puhua naiset sekaisin.. Ja se, kuinka hän saa naisen luulemaan olevan erityinen, kaunis ja ihana. Taitavaa. Hienoa, mutta vielä hienompaa olisi, kun hän käyttäisi tuon taitonsa vain yhteen naiseen. Se merkitsisi vielä enemmän. 

Täytyy myöntää, että tuo ilta kuitenkin merkitsi minulle tosi paljon. Tuntuu kauhealta myöntää se, kun tiedän, ettei hän ollut samaa mieltä asiasta..vaan tämä on tietynlaista peliä hänelle. Mutta se, etten ollut salassa pidettävä, neljän seinän sisällä pidettävä. Vaan pääsin ulkoilmaan, heh! :D :D Ihmistenilmoille! Vähän edes jotain arvostusta. Sen takia ilta merkitsee minulle paljon. 

Mutta ennen kaikkea, minun tyttäreni näki taas isänsä ja he saivat nauraa yhdessä <3

Tytär 1v 4kk