(kirjoitettu maanantaina 29.6.2015)

Synnytyksestä on huomenna tasan kaksi viikkoa. Tänä aikana olen ollut todella paljon kiinni pienessä. Ympärillä oleva maailma ei kauheasti ole jaksanut kiinnostaa, olen aristellut ihmistenilmoilla oleilua. Yleisillä liikkuminen on ollut hankalaa, sen takia olenkin vain yhden kerran käyttänyt bussia ja senkin syynä oli, kun aloin hävetä itseäni. Synnytyksestä oli tuolloin viikko ja vatsani oli pömpöllään ja käyttämässäni mekossa se näkyi (huomasin sen vasta kun näin peilistä itseni kunnolla ollessani kaupassa). Halusin mahdollisimman nopeasti kotiin :D  

Nyt kroppani näyttää enimmäkseen laihalta läskiltä :D Enää ei pömpötä mikään, mutta perse on kadonnut sinne pierusaharaan ja muutoinkin lihakset...ai mitkä? Niin, ne ovat kadonneet täysin. Huomaan muutoksen joka aamu peilistä katsoessani, olen jo samassa painossa, kuin ennen raskautta, mutta tämä lihaksettomuus oksettaa. Haluan salille!!! Ryhtiä tähän ruhoon!!! Mutta se siitä pinnallisuudesta.

Tämä viikko, se on ollut henkisestikin raskas. Hormoonit, ne saamarin vaikeuttajat! Yhtenä iltana koin voimakasta ahdistusta ja tosena taas itkeä pillitin tyttäreni isättömyyttä. Vaikka olenhan jo tiennyt tuosta isättömyydestä kauan aikaa, mutta se silti satuttaa niin paljon. Se tulee sattumaan koko elämäni ajan. Sen kanssa on vain opittava elämään.

Olin myös pari päivää kuumeessa, rintani olivat lisäksi kipeät. Epäilin rintatulehdusta, onneksi noina kuumepäivinä tyttökin alkoi enemmän haluamaan maitoa, joten sain kunnolla tyhjennettyä nämä "utareet". Kuumekin siis laski, joten voin kai hetkeksi huokaista helpotuksesta. Oli vain jännä huomata, näin todella harvoin sairastaneena, kuinka tuskasen hiki sitä tulikaan panadolin jälkeen. Ekaksi sitä tärisi jäästä (kuumeessa), ja kun otti lääkkeen, sen jälkeen tuli niin järkyttävän kuuma, etten tiennyt miten päin olla.

Tytön mummille olen lähetellyt myös kuvia ja kertonut kuinka menee. Tuntuu hyvältä, että hän on kiinnostunut, mutta samaan aikaan se tuntuu niin surulliselta. Ehkä tuon isän takia, koska hän ei ole mitenkään kiinnostunut. Mutta elämä jatkuu..ei saa tuhlata energioitaan ihmisiin, jotka tuottavat vain tuskaa omalla olemassa olollaan.

Se, ettei tytöllä ole isää. Hänellä on kuitenkin kaksi isoveljeä. Esikoinen käy silittelemässä vauvaa (aina kyselemässä missä sisko on, kun ei näe häntä) ja ottaa kyllä syliinsä mielellään, mutta ei ole niin agressiivisesti tuomassa intoa esille niin, kuin keskimmäinen. Hän meinaa juoksee vaikka kengät jalassa olohuoneeseen vauvan luokse (ulkoolta tullessaan), syliin ottamassa melkein väkisin ja lässyttämässä koko ajan. Joinakin päivinä tuntuu, että tyttö on nukkunut veljensä sylissä enemmän, kuin minun :D  

Tytär 13pv