Terapia, vaikka siellä ei tällä hetkellä puhuta menneistä vaan nykyhetkestä..niin se auttaa minua selviytymään tässä hetkessä. Arki tuntuu välillä kaatuvan päälle ja lasten kanssa tuntuu välillä olevan hukassa.

Kuopus on alkanut yhä enemmän näyttämään uusia käytöstapoja, joita hänen isänsä harrasti! Hän on alkanut olemaan aikalailla kiusankappale koulussa, tekee pieniä jäyniä ja, vaikka asialla on silminnäkijöitä, niin kieltää kaiken! Kaiken lisäksi, kun yritän ihan rauhallisesti keskustella hänen kanssaan asiasta, lähtee hän mykkäkoululinjalle! Kuinka lapsi voi olla niin paljon isänsä kaltainen??? Varsinkin, kun ei edes näe häntä niin usein, että olisi tämänkin puolen isässään koskaan nähnyt!! Olen aina luullut, että mykkäkoulu on opittu tapa!!! 

Me esikoisen kanssa huudamme oloamme julki..ei sekään se paras keino ole purkaa. Mutta asiat tulee ainakin sanotetuksi ääneen! Tässä vähän aikaa sitten esikoisen maltin mennessä ääni alkoi kovenemaan, joten rääkäsin hänelle: "Älä huuda mulle". Mitä tähän huutaa esiteini-iässä oleva: "No huutamallahan meijän perheessä selvitetää asiat!". Niin..ei tuo nyt niin mukavalta kuulostanut, mutta pakosti pisti myös hymyilemään..ei siinä, että se olisi mikään hauska juttukaan. Mutta nykyään täällä on huudettu enemmän. Se pysäytti.

Kuopus..hän on herkkä. Kummatkin lapseni ovat, mutta eri tavalla. Hän menee kuoreensa, hänellä on vaikeampi sanoittaa itseään, ehkä sen takia on helpompi vain olla hiljaa..kun ei oikein osaa tuoda julki itseään. Hän suuttuu/turhautuu todella helposti, jopa siitä, jos olen yllätykseksi paistanut pullaa ja vahingossa pullat ovat palaneet täysin mustaksi. Harmitus näkyy kiukkuna minua kohtaan. "Idiootti" ja hän ryntää pois keittiöstä. Kiukku ei pysy kauaa hänessä, mutta se nopeus kun se iskee, se on valtava. Temperamentti :D

Vaikka tämä minun "tulisielu" tulistuu paljon ja usein..niin hänessä on uskomattoman ajattelevainen ja lämmin puoli. Hän osaa katsoa tilanteen kokonaisuuden ja osaa käyttäytyä "herrasmaisesti", mm. kantaa kauppakasseja kotiin tullessa, suojelee isoveljeään pahan paikan tullen. Perhe on hänelle tärkeä, vaikka suutuspäissään sanookin monesti, kuinka etsii uuden perheen. Halaa, tulee syliin..Hänellä on sydän paikallaan, mutta tuo tulistuminen! Huh, temperamentti on synnynnäinen ominaisuus, mutta kait sitä voi hioa..kuinka reagoida..varsinkin tuo puhumattomuus.

Tänään oli tullut wilmaan viesti kuopuksen käyttäytymisestä ja asioitten kieltämisestä..minua pyydettiin puhumaan hänen kanssaan..koulussa ei oltu saatu hänestä mitään irti. Tietenkin juttelisin, olin järkyttynyt vain viestistä. Esikoisen kanssa ei moista ole koskaan tullut. Hän se oli nuorempana puolustanut kaveriaan koulussa. Mutta ei heitä voi verrata, kaksi eri persoonaa, kaksi eri temperamenttia.

Juteltuani terapeuttini kanssa, sain aikaa miettiä ja pohtia käytöstä ja hiljaisuutta. Sain vinkkejä. Kotiin tultaessa yritin varovasti kysellä,  kuinka koulupäivä oli mennyt kummaltakin. Vastaukset oli tämä normaali: "hyvin", mutta mitä se sana piti sisällään? Kun hipaisin pikkaisen tapahtumia, kuopus sähähti, ennen kuin ehdin edes mitään järkevää kysymystä saada aikaiseksi. 

Esikoisen lähtiessä treeneihin, jäin kahdestaan kuopuksen kanssa. Kerroin, kuinka olin huolissani hänestä. Oliko hänellä ystäviä? Miten koulu meni? Sain hänet puhumaan, hän kertoi ystäviensä nimiä. Kaappasin hänet syliini sohvalle ja kyselin parhaista kavereista ja pikkuhiljaa etenin tapahtumiin. Hän siis oli välitunnin jälkeen mennyt sisälle ja laittanut ulko-oven kiinni ja pitänyt sitä kiinni, niin ettei muut lapset olleet päässeet sisälle. En tiedä mikä päähänpistos tuo oli ja tuskin kuopuskaan.

Sain hänet myöntämään tapahtuman, ja kertomaan millä tavalla piti ovea kiinni ovea. Kerroin, kuinka vahva hän oli, ja senkin takia ei niin saisi tehdä. Koska muille tuli tapauksesta pahamieli ja muistutin, hänenkin kokeneen oven taakse jäämiseen. Kiitos isoveljen kilpailuhenkisen asenteen. Puhuimme myös tapausten kieltämisestä, vaikka olisikin oikeasti syyllinen. Kerroin, kuinka totuuden kertominen kertoisi ihmisen olevan rohkea. Sen olevan hyvä asia. Loppujen lopuksi saimme puhuttu, ettei kiusaaminen kannata, eikä ole sallittua. En tiedä kuinka tästä eteenpäin. Toivon, ettei tämä jatkuisi.

Olen huomannut kuopuksessa juuri tuon kieltämisen ja hilajisuuden..ne on kuin suojamuuri. Keino selvitä liian ahdistavilta asioilta. Tarkoituksenani ei ole puolustella lastani, mutta täytyisi muistaa kuinka erilaisia me ihmiset olemme. En tiedä kuinka koulussa on asiaa yritetty hoitaa lapseni kanssa, mutta itse olen huomannut, ettei liika syyttely saa muuta kun enemmän kiukkua ja hiljaisuutta aikaan. Itsekin tähän väsyneenä helposti syyllistyn! Tapa, jolla tuon pikkuihmisen saa puhumaan on rauhallinen, kaksin..ei suuressa porukassa, jolloin syytetty tuntee itsensä alakynteen jääneeltä, nolatuksi tulleeksi. Hän kun ottaa itseensä hieman liikaa. Huumori, toivon sen kehittyvän edes hieman enemmän :D Elämä helpottuisi kummasti ;)

Mutta, jään tarkkailemaan tilannetta..yritän auttaa lastani käsittelemään asiat, niin miten hänelle on parasta. Eiköhän hänestä saada kasvatettua kelpo kansalainen, kunhan tietää kuinka häntä käsitellä. Me ihmiset kun ollaan kaikki niin erilaisia, tarvitaan erilaiset keinot eri tilanteissa. Kunhan asia tulee selväksi, niin se on pääasia :)

RASKAUDESTA

Tällä viikolla mahassa ollut todella hiljaista, olen tökkinyt, mutta saamatta minkäänlaista vastausta. Netin odottajapalstalla on tullut tämän raskauden aikana ikäviä uutisia joillekin, joten suoraan sanottuna olo on myös senkin osalta ollut outo. Tarkkaileva. Liikkeitä alkoi pikkaisen tuntua tänä aamulla..mutta nekin oli niin pientä, että jäin kysymysmerkiksi. Oliko ne oikeita vai kuvittelinko?

Lähdin kaupungille hyvissä ajoin, ehdin käymään parissa kaupassa. Mutta huomasin, kuinka en vain uskaltanut ostella oliolle mitään vaatetta, vaikka niitä kävinkin katselemassa. Yhden puvun ostin, poikavoittoisen..sekin oli niin paljon alennettu, ettei maksettavaksi jäänyt miltein mitään. Mutta silti kauhistutti..mitä jos ostin turhaan nyt tun vaatteen..

Kotiin lopulta päästessä ja hetken huilauksen jälkeen, tunsin enemmän riehumista ja heilumista vatsassani. Rauhoitti kummasti! Huh, nyt vasta torstai yö ja olen jo kauhuissani...maanantaina ultra. Se jännittää jo nyt, kuinka paljon jännitän oikein sunnuntai-iltana tai maanantai aamulla??? Hui! En vain voi olla miettimättä, onko kaikki hyvin.

Kiintyminen tähän olioon on melkoinen, verrattuna alkuvaiheessa. Vaikka koko aika jonkinlainen side tähän onkin ollut, niin vasta nyt huomaan, kuinka paljon ajattelen jo tätä meidän perheen jäsenenä. Eiköhän tämä ala olemaan jo voitonpuolella, hyväksymisprosessi :) 

rv 19+6 (Huomenna puoliväli!)