Koulut on monessa paikassa alkanut...jotkut onnekkaat pääsevät vielä nauttimaan hetken lomasta. 

On hassua, kuinka sitä huomaakaan lapsissa sen jännityksen ennen ensimmäistä koulupäivää. Mikä siinä oikein voikaan jännittää niin paljon? Samaa joka vuosi.. Tosin onhan se aina jännää, kaikki on niin tuntematonta. 

Esikoiseni ei saanut millään unta, pyöri ja hyöri sängyssään ja tuskaili, kun ei unta saanut. Oli vielä yhden aikaa yöllä hereillä, hänestä huomasi, kuinka kävi ylikierroksilla. Ehdotin hänen menevän sohvalle nukkumaan, josko se auttaisi unensaantiin. Meni sohvalle, mutta ei sekään auttanut. Lopulta ehdotin josko tulisi viereeni nukkumaan. Vähän mietteliäänä totesi josko tulisi jalkopäätyyni nukkumaan. Ja sinne hän nukahtikin hyvin piaan. Niin iso, mutta silti niin pieni <3

Seuraavaksi herään puoli kolmen aikaan yöllä, kun toinen poikani tuli valittamaan vatsakipua. Pyysin häntä viereeni nukkumaan. "Hae pikkusisko tänne, se jää muuten meijän huoneesee yksin nukkumaan". Hain tytön sänkyyni, pyysin poikaakin nukkumaan. Mutta makasi kippurassa sohvalla ja valitteli vatsaansa. Lopulta juoksi vessaan ja yritti kakoa..huono olo..kunnes luovutti, ei sieltä mitään tullut. Vatsaan näytti sattuvan niin kovasti, että heittäytyi vessanlattialle itkemään. Yritin kysellä mistä kohtaan sattui. Kauhuissani mietin, josko pojallani olisi umpisuoli puhkeamassa..Mutta sisimmissäni tiesin, että vatsakipu johtui jännityksestä. Ja silittelin pojan selkää, samalla selitellen, kuinka vatsakipu voi tulla, kun oikein kunnolla jännittää. Ja pyysin poikaani hengittelemään syvään. Aika nopeastikin hän rauhoittui ja vatsakipukin hellitti. Menimme nukkumaan. Herätyskello soi ihan liian piaan.

Koulupäivät meni onnistuneesti kummallakin :) 

Hyvä niin.

Ainiin olimme meidän pikku kesäreissullakin. Kävimme Särkänniemessä. Tuolloin oli niin kuuma päivä, että siellä olo oli jo tuskaa. Pojat pääsivät laitteisiin rannekkeilla, minä ja tyttö kävimme Koiramäessä. Tosin sielläkään emme voineet olla tuntia pidempää..Niin tuskaisen kuuma, että huh! Vettä lipitimme ja paljon..Mutta nähtävästi ei tarpeeksi.

Jätskitkin söimme. Myöhemmin lähdimme syömään ihan oikeeta ruokaakin, tyttö ei suostunut syömään mitään. Pari vesimeloonin palaa suostui nappaamaan lautaselta. Muu ruoka jäi koskematta. Tyttö oli kovin väsynyt, muttei oikein pystynyt nukahtamaan. Pyörimme vielä jokusen tunnin puistossa. Kunnes oli lähdettävä. 

Poismatkalla, tyttökin nukahti rattaisiin. Menimme junaan kohti toista kaupunkia. Tyttö tuntui niin kuumalta, vaikka hänellä oli vain kevyt kesämekko. Lyhythihainen. Niin silti hänen poskensa ja koko ihonsa hohkasi kuumuutta. Kuumuus jäi mietityttämään minua. Sellainen lämpöisyys ei ole normaalia, varsinkin kun on jo pari tuntia ollut poissa paahteesta. 

Tyttö heräsi, otti vähän evästä ja joi mehun sekä vettä. Hän oli ihan ok, vähän väsähtäneen oloinen. Kävin vessassa kastelemassa tytön käsivarsia, päätä, korvantaustaa sekä kasvot. Siitä nyt ei kauheasti innostunut, mutta tuo kuumuus mietitytti.

Lopulta pitkän junamatkan jälkeen olimme perillä.

Lähdimme vielä suoraan autolla kohti poikani tädin kesäasuntoa, kohti järvenrantaa. Ihanaa, niin kuuma vieläkin, vaikka päivä oli jo vaihtunut myöhäiseen iltaan. Menimme heti uimaan, otin tytönkin syliini ja kävelin vedessä, toivoen, josko veden viileys (26 astetta) saisi kuumotuksen loppumaan.

Ruokaa ei suostunut sinä iltana syömään, vain vettä joi. Puolikkaan jogurttijuoman suostui ottamaan. Mutta siinä se. Tuuletuksen ollessa päällä, iho viileni. Mutta vain hetkeksi. Kun menimme meidän pieneen aittaan nukkumaan, jossa ei ollut tuuletinta. Niin kuumuus palasi. Sen yön tyttö nukkui pelkillä pikkareillaan, ilman minkäänlaista peittoa. Mökki sijaitsi hyvin puitten suojissa, eikä ollut lämmennyt, joten itse pysyin ensimmäistä kertaa koko kesän aikana lakanan alla sen yön. Tyttö oli aikalailla ilman peittoa koko yön. Aamulla hän oli kunnossa. Normaalin lämpöinen, pirteä ja söi.

Ylirasittunut päivästä? Lämpöuupumus?

Mitä vain se olikaan, niin huolta se aiheutti ja paljon. Mutta onneksi siitä selvittiin.

Mökkeilyn jälkeen menimme pariksi päiväksi ystäväni luokse. Kiva reissu. Ei paljoa eronnut edeltävistä reissuista..muuta kuin se, ettei poikani nähnyt isäänsä. 

Sain puhuttuakin poikani kanssa tilanteesta.

Poikani täti oli hyvin avoimesti puhunut, kuinka kesäasunto-aluetta oli tuhottu. Ja näimme itsekin tuhonjäljet. Jopa lapsille tarkoitettu trampoliini oli hajoitettu, vielä siinä pystyi jokseenkin hyppimään, kun saimme sen laitettua kasaan. Mutta ei se enää ollut niin hyvälaatuinen, kuin se voisi olla.

Vaikka nimeä ei kerrottu, niin esikoiseni tiesi heti kenestä puhuttiin. Nuorempi poika ei tajunnut..tai ainakaan ei halunnut tajuta.

Jäimme yhtenä päivänä mökkiin kahdestaan hetkeksi..joten tiesin tilanteeni tulleen. Aloitin:

-"Huomaat varmaan, että tääl on aika ilkeetä tuhoa tehty.."

--" Joo"

-"Mä en tiedä, ootko sä huomannut, mutta sun isälläs ei oo oikein mennyt hyvin pitkään aikaan.. Sen takia se ei oikein oo pitäny suhun mitään yhteyttä. Ja tääl ku nyt ollaan, ni me voidaan nähdä kuinka huono olo sillä on ollut.."

--"Oliks se mun iskä hajottanu tääl?"

-"Joo. Sun isälläs on nyt tosi vaikeeta. Se ei oo mitenkään sun syy, vaan sun isälläs on paljon ongelmia. Se on aikuinen ihminen, ja pärjää. Pystyy selvittämään ongelmansa, mutta se voi viedä aikaa. 

--"Eli mä en mee tällä reissulla iskälle. Mä en halua, että se on ees mun isä"

-"Sun isä rakastaa sua todella paljon. Oot sille tärkeä. Tällä kerralla et mee sun iskälle. Annetaan sille aikaa selvittää asiat. Täytyy muistaa, ettei se sun isä paha oo. Sillä vaan on niin huono olla, ettei oikein pysty olemaan nyt isä. Ja käyttäytyykin tosi väärin rikkoessa toisen omaisuutta.."

Sanatarkasti en nyt muista koko keskustelua, mutta voisi sanoa, että kaikki meni hyvin. Poikani otti asian ainakin tuolloin ihan hyvin. Halusin kuitenkin tuoda myötätuntoa myös kehiin, koska en halua pojan alkavan vihaamaan isäänsä. 

Jollain kierolla tavalla ymmärrän miksi poikani isä meni hajoittamaan tavaroita, ymmärrän miksi suuttui. Kuullessani tapahtumista, en voinut muutakun sanoa, kuinka tuosta kaikesta tulee poikani mieleen. Kuinka saan poikani kestämään vahvat tunteenpurkaukset paremmin, kuin isänsä? En halua, että hän joutuu samanlaisin askelin kulkea, kuin isänsä.

Ja kyllä. Ymmärrän, ettei se tarkoita, että poikani saisi saman kohtalon, kuin isänsä. Ja, että ympäristö yms yms vaikuttaa. Mutta, se, että olen huomannut jo niitä samanlaisuuksia. Ympäristökin on ollut hyvin otollinen tälle kaikelle. Huono isäsuhde, minun masennuskaudet..ne jo kertoo paljon, että ympäristö on ollut mukavasti luomassa tunne-elämän epävakautta.

Pienestä asti..ja puhutaan oikeastikin pienestä asti, ei ole poikani sietänyt sitä, että hänen käytöstään arvostellaan. Jos hän on tehnyt väärin, on hän siitä itse suuttunut todella pahasti, kun siitä huomautetaan. Minkäänlaista kritiikkiä ei ole kestänyt. On jollain tapaa jo valmiiksi niin hauras.. Hyvinä hetkinä kuitenkin on valmis pelastamaan jopa kärpäsen sisäilmalta (jäi kerrostalon reppuun kerran, halusi sen auttaa ulos, ettei se tukahtuisi lopulta rapun lattialle). Kun taas raivopäissään tuhoaisi varmaan kaiken. On niin kauhea suustaan raivopäissään, että saa hävetä. Niin vahvat tunteet.

Suojelija. Pelkää ötököitä niin maan perkeleesti, mutta, kun pikkusiskon jalassa käveli punkki (satuimme näkemään sen pirulaisen heti), itse alolin panikoimaan. Poika otti  samantien tytön jalasta tuon vipeltävän pirulaisen, se olikin hankala tapaus, kun ei ihan niin vaan saanut omasta kädestään pois sitä. Mutta lopulta sekin onnistui. Ja kaikella tällä yritän selittää, etten näe mitään tunnekylmyyttä pojassa. Vaikka osaakin olla todella inhottava. Niin, enemmän näen, että hänen on vaikea hallita tunteitaan. 

Ja mahdollisesti hänen isällään samoin tunteiden hallinnassa. Ainakin haluaisin uskoa näin...Tuntuisi todella pahalta tajuta, miehen oleban sairaanloinen narsisti..Niinkuin siskonsa haukkui häntä. Jotenkin en haluaisi uskoa, vaikka onkin ollut poikaansa kohtaan suoraan sanottuna maailman hirvein perseenreikä.  Haluaisin vain ymmärtää, tietää totuuden. 

Aika näyttää..

Isästä ei kuulunut koko reissumme aikana mitään. Vaikka hyvin tiesi, että olimme samassa kaupungissa. Näimme kuitenkin isän kaikki sisarukset ja tietenkin poikani mummin <3 

Annetaan nyt sitä aikaa. Aika tosiaan näyttää onko minkäänlaista isä-poikasuhdetta tulossa koskaan. Tällä hetkellä sillä ei ole väliä. Elämässämme on paljon enemmän asioita, joihin pistää energiansa :)

Tytär 3v+