Taas yksi päivä kääntyy iltaan. Selkäsärkyjä on ollut illan mittaan aika paljon, taas istun sohvalla..tai pikemminkin makaan läppäri sylissäni. Kuuma kauratyyny lämmittää ihanasti selkäni alla. Juoksen aika tiuhaa tahtia vessassa ja vielä siinä välissä revittelen alkkareittani..ihan vain tarkistaakseni, ettei verta ole näkyvissä.

Välillä kivun yllättäessä mietin, kuinka paljon helpompi olisi, kun se keskenmeno vain tulisi hyvin pian! Sillä jokainen päivä tuo jonkinlaista toivoa raskauden kestosta..mitä pidemmälle tämä menisi, sitä vaikeammalta keskenmenon ottaisin :/ Vaikka tässä vingunkin keskenmenosta, niin ei se tarkoita, että sitä haluaisin. En missään nimessä sitä halua, mutta henkisesti siihen täytyy valmistautua..etten ihan kauhean korkealta pilvilinnasta tipahda.

Taas viime yönä heräsin ja valvoin jonkin aikaa, ennenkuin taas sain unenpäästä kiinni. Huouh, stressi. Se on valtaisa, vaikka henkisesti tuntuu, etten niin paljon enää mieti asioita, joista kokisin niin paljoa stressiä, että se vaikuttaisi yöuniini. Toisin sanoen, elämässäni on ollut paljon murheita ja stressiä..mutta koskaan aikaisemmin ne ei ole vaikuttanut yöuniini. Outoa! Mutta enhän minä ole ennen syönyt hampurilaisiakaan, saati edes tuota punaista lihaa tai edes juonut virvoitusjuomia! Tämä raskaus on niin outo. Voisiko tämä sittenkin kestää?

Tätä toivoa, jota nyt koen..en halua tätä. Minuun tulee sattumaan kovemmin..Tietenkin jos tämä kestäisi niin toivo olisi todella hyvä.

Hmmh..meinasin jo äsken laittaa tämän olion isälle viestiä, että minulla olisi kerrottavaa. Mutta en saanut sitä laitettua..se on niin vaikeaa kertoa tästä. Haluaisiko mies tietää seksikumppaninsa olevan raskaana tälle? Varsinkin jos se raskaus olisi aika varmasti kuitenkin menossa poikki. Onko se tärkeä tieto? Tyhmä kysymys..onko? En ole mies, ja tällä hetkellä ajatukseni ovat niin sekaisin, etten enää tiedä mitään päivänselviä asioitakaan. Kuinka edes tällaisen lähtisin kertomaan? Kasvotusten hankala, viestillä ehkä liian töksähtelevä. Puhelimessakin vaikea. 

Yritän koko ajan tässä samalla kirjoittaa viestiä tuolle isälle..se on niin vaikeaa. En pysty vain parilla sanalla sitä ilmaisemaan, vaan haluan kertoa kokonaiskuvan tilanteesta. Jaksaako miehet ylipäätänsä kuunnella/lukea ylimääräistä jorinaa? Meneekö se täysin ohi? Sydän hakkaa niin vimmatusti, että se varmaan kohta löytää tiensä ulos rinnastani. Tekisi mieli kiljua ja juosta ympäri asuntoa. Isälle kertominen kiehtoo, haluan hänen tietävän, ei tässä ole kysymys tietoisesta salaisuudesta. Tämä vain on niiiiin vaikeaa kertoa ihmiselle, josta tykkään niin paljon. Olen itsekäs, liiankin itsekäs, kun haluan pitää tämän salassa. Vain sen takia, koska pelkään menettäväni hänet. Heh, ehkä tulen kuitenkin menettämään kummatkin, joten turha pidellä enempää salaisuuksia. Kyllä hänen kuuluu tietää totuus, vaikkei se olisikaan kestävä. Vaikka en sitä ehkä tänään hänelle kerro, niin hyvin pian kuitenkin..