Heräsin aamulla hyvin ajoissa. Minua väsytti ihan kauheasti, mutten saanut unenpäästä kiinni. pyörin ja hyörin sängyssä, selkeästi minua vaivasi jokin. Katsoin kännykästä kelloa, se oli 6.30. Samalla huomasin mieheltä tulleen viestin. "Heräsin kauheeseen korvasärkyyn", se oli lähetetty jo 5.30. Mietin ärtyneenä, kuinka idioottina hän minua oikein piti. Valheita valheiden perään! Laitoin, "Toivottavasti helpotti ja pääsit nukkumaan takaisin", Jatkoin unia.

Aamulla tyttö heräsi sen verran ajoissa, että päässä vain humisi. Tuntui pahalta olla hereillä. Mies laittoi taas viestiä ja kertoi kuinka oli googlettanut apuohjeet korvasärkyyn. Kuvana oli puolikas sipuli. Nauratti..ihan vain sen takia, koska hänellä muutenkin herkät korvat tulehtumaan, niin luulisi tuon kikan jo osaavan muistista. Ja jotenkin se tuntui niin oudolta selittelyltä. Kyselin, näkisikö hän kuitenkin esikoistyttärensä, johon vastasi, ettei olisi näkemässä. Se olisi lääkärireissu tiedossa,

Myöhemmin päivällä taas tuli kuvaa antibiottiboksista. Mietin kauhuissani, ettei ehkä ihan joka juttuun kannattaisi niitä hankkia. Laitoin tytöstä kuvan ja kerroin kuinka oli nukkunut melkein kolmen tunnin päikkärit. Oi, ne päikkärit olivatkin päiväni pelastus. Itse sain nukuttua vajaan tunnin, mutta se riitti siihen kammottavaan väsymykseen. 

Pojatkin tulivat lopulta kotiin. Aloin suunnittelemaan meille sunnuntaipäivän tekemistä. Lähdimme huvipuistoon. Kävimme siellä syömässä koko perheen voimin. Ostin pojille muutamat laiteliput, tytön kanssa menin myös pari kertaa pikkulasten laitteeseen. Ja hän tykkäsi siitä niin paljon, silmät pyöreinä katseli ympärilleen <3 Kotiin tullessamme kello oli jo yhdeksän illala, joten se tarkoitti aikalailla sitä, että iltapala naamaan, hampaittenpesulle ja nukkumaan.

Seuraavana päivänä arki taas alkoi. Lähdin tyttäreni isosiskon äidin kanssa kaupoille pyörimään. Itse en mitään ostanut, olin vain seurana. Kun pikkuisten päiväuniaika koitti, lähdimme kävelemään kotiinpäin. Matkaa oli jonkun verran, joten saimme hyvän lenkin siitä aikaiseksi :) 

Päässäni pyöri koko  ajan tuleva tapaaminen tuon 3v tytön äidin kanssa..mutta se ei tuntunut niin ahdistavalta. Nähtävästi se kuitenkin oli pahempaa stressiä asiasta, kuin antoi minun sitä ymmärtää. Sillä vedin kauheat kilarit yhtäkkiä kotona, kun esikoiseni ei lähtenytkään harrastuksensa pariin. Lähetin jopa sähköpostia, jossa kerroin pojan lopettavan harrastuksensa. Poika vain itki ja minä vain rääyin, kuinka tärkeetä on mennä treenaamaan. Ei saisi kotona vain pelata kännykällä!!! Sillä se on nyt niin pahaksi tullut täällä, etten enää tiedä mitä tehdä asialle. Olen todella väsynyt siiheen ainiaiseen pelaamiseen ja uhoomiseen :/ Lopulta tajusin oikean syyn suuttumiselleni. Pakkasin kamat ja lähdin salille. Onneksi sinä iltana äitini oli lupautunut tulemaan meille. Saipa nyt samalla sitten katsoa tyttöä. 

Tein pitkän, ehkäpä vähän liiankin pitkän treenin salilla. Tuloksia sillä nyt tuskin mitään sai, mutta oma olo koheni huomattavasti. Vaikkei nyt ihan kuntoon mennytkään. Soitin esikoiselleni ja pyysin häntä tulemaan minun seurakseni kauppaan. Aluksi hän ei innostunut, mutta keroin kuinka huono olo minulla oli riitelystämme, meidän olisi juteltava. 

Näimme kaupassa ja juttelimme riidan läpi. Kerroin ylireagoineeni väsymyksen ja stressaavan päivän takia. Mutta kerroin myös kuinka tärkeetä harrastuksissa käynti on. Teimme ostokset ja lähdimme kotiin. Tyttö oli heti kotiinpäästyäni ihan kiinni minussa. 

Mies laittoi minulle taas viestiä illalla, kyseli kuulumisia ja kertoi menevänsä itse jäälle pelaamaan jääkiekkoa. Treenikausi oli taas alkanut. Kerroin, kuinka stressipäivä sai minut menemään salille.  Tuntia myöhemmin laitoin viestiä ja kerroin hänen "exänsä" ottaneen minuun yhteyttä ja haluavan nähdä minut. Jätin asian siihen ja odotin hänen jäiden jälkeen tulevan viestiä. Uhkauksia? En oikein muuta osannut odottaa..

Puhelimeni alkoi soida, kello oli jo puoli kaksitoista illalla. Katsoin kuka se oli, tyttäreni isä! Vastasin. Hän oli ihan rauhallinen, kysyi kuulumiset. Jutteli niitä näitä, kunnes vaihtoi puheenaiheen lähettämääni viestiin. Kertoi kuinka hän ei voisi kieltää minua puhumasta naisen kanssa. Mutta varoitteli naisesta, kuinka ei jutustelu jäisi yhteen kertaan. Minuna kuulemma hän ei näkisi edes naista :D Alkoi kertomaan myös kuinka pahoillaan oli kaikesta mitä oli minulle saanut aikaan. Ongelmia. Ja yhtäkkiä tuntui ymmärtävän kaiken, kuinka paljon mielipahaa hän oli minulle aiheuttanut. Kuulemma oli niin harmissaan, kuinka oli minut jättänyt raskausaikana yksin. Kerroin hänen aiheuttaneen todella paljon tuskaa, varsinkin hänen suhteensa sai aikaan niin paljon pahaa. Sillä hän tiesi, kuinka en hyväksyisi pettämistä. Ja silti hän minut siihen tilanteeseen laittoi. Pyyteli anteeksi ja myönsi tehneensä virheitä. Puhuimme puoli tuntia puhelimessa ja hän vaikutti niin sydämmelliseltä ja aidosti tuntevalta..mutta samalla niin erilaiselta. Jopa hänen äänensäkin oli niin erilainen, että se jäi mieleen soimaan. Outoa, ei yhtään hänen tyylistään.  Mies kerroi, kuinka olisi viikonloppuna ottamassa esikoisensa. Naureskelin mielessäni, kuinka idioottina hän minua piti. Tiesin, ettei hänen tyttärensä ollut menossa isänsä luokse. Sillä hänellä oli turnaukset toisella puolen Suomea, ja se kestäisi koko viikonlopun :D Vielä puhelun päätteeksi sanoi: "Pusuja". Itse menin todella vaikeaksi ja sain sanotuksi vain, "Heippa".

Loppu yö menikin hänen viesteissä:

- "Kiitos oikeasti, kun otat minut niin suvaitsevaisesti vaikka toiminkin niin väärin"

Vastasin:

- "Tietenkin, Olethan tärkeä xxx:lle. Olet osa xxxa, Osa hänen identiteetin kasvua.

Sitten hän taas ne samat virret laittoi, kuinka oli hänen ajatuksissa ja kuinka hän tulisi moikkaamaan tyttöä kun hän vain parantuisi.

Kerroin hänelle pitkät pätkät omasta näkemyksestäni elämässä..tarkoituksena siis hänelle, etten ollut katkera häntä kohtaan.

- "Alat kuulostamaan liian hyvältä"

Hohhoh, jo alkaa taas nuo miehen jutut menemään yli. Joten annoin sen olla.

- "Mutta sen sulle myönnän että älyttömän vaikutruksen olet minuun tehnyt tuolla asenteellasi miten minuun suhtaudut!!!"

- "Ihminen ketä ajattelin että viimeisenä enään hyväksyisi minut, niin on siinä edessäni"

Tuo lause oli jotenkin osuvasti kirjoitettu. Se kiteytti kaiken. Mutta olisiko se oikeasti totta? Voisiko mies vain olla kiero? Sairas? Minusta tuntui hyvältä, hän oli näyttänyt minulle kuinka hyvä hän oli puhumaan. Mutta kuinka hän osaisi psykologiaa? Jotenkin tuo kaikki tuntui niin oudolta, ei yhtään häneltä. Olisiko hän haluamassa sittenkin jotain muuta? Manipulointia? Hän tiesi, ettei minuun vaikuttaisi uhkailut mihinkään suuntaan. Olisiko hän vaihtanut taktiikkaa?

Ja silti kaiken näiden ajatusten lisäksi, se naivimpi puoli minussa halusi uskoa kaikkeen hyvään. Ehkä hän valehtelee niin paljon tyttärensä näkemisestä, koska on niin noloissaan siitä, kuinka harvoin häntä näkee. Ehkä hänellä on syynsä. Yrittää tehdä vaikutuksen, kuinka hyvä isä hän onkaan. Olenhan hänestä saanut aika huonon kuvan isänä. Ehkä niin tai näin. Voisi naiivi puoleni jsokus vetää vitun päänsä yli ja olla hiljaa :D :D Anteeksi ruma kielenkäyttöni, mutta joskus vihaan tätä asennettani "Haluan ymmärtää, haluan antaa anteeksi. Haluan uskoa hyvään kaikessa. Olen naiivi ihminen, joka saa puukosta heti, ennen kuin selkäänsä edes kääntää".

Kello oli jo kolme kun nukahdin yöunille..nukuin todella huonosti. Ja todella vähän, vaikka tyttö herättikin puoli kymmenen aikoihin..niin olin todella väsynyt lyhyistä yöunista.

Jatkuu..