Kello on jo reippaasti yli puoli yön. Mutta minun oli tultava kirjoittamaan jotakin, että saisin hämmennykseni tasoitettua. Olen jo niin kauan aikaa miettinyt ja pohtinut pääni puhki tyttäreni isää. Muistot meidän käydyistä keskusteluista..olen ihmetellyt miksi pidin tuota miestä niin tunnollisena ja hyvänä miehenä. Mikä sai sen olon hänestä aina aikaan? Ja missä vaiheessa tyttäreni 2 vuotta vanhempi isosisko syntyi..kun muistoissani oli, että pidimme yhteyttä KOKO AIKA monen vuoden ajan, niin säännöllisesti! Juttelimme facebookissa silloinkin kun olin suhteessa. Kaverimielessä kylläkin. 

Tänään illalla päätin sitten selvittää tarkemmin, rullasin keskusteluhistoriamme ihan alkuun..tekstiä löytyi tooodella paljon! Juttelimme säännöllisesti joka kuukausi, joka vuosi. Melkeinpä viikottain. Puhuimme paljon perheistä, entisistä suhteista, uusista kodeista, muutoista, sisustuksesta, suhteista, itsestämme. Haaveista, urheilusta. Kaikesta. Tai niin ainakin luulin. Kerroin hänelle moneen kertaan keskimmäisen poikani isän katkoajoista ja siitä, kuinka oli päättänyt olla poissa poikansa elämästä. Siihen aina laittoi, että ikävä lapsen kannalta. Ja kuinka hän on vuosien saatossa ymmärtänyt perheen ja lapsen olevan tärkeintä maailmassa..mihin se ymmärrys katosi?

Kirjoituksia selaillessa olin todella hämmentynyt, kuinka paljon ja usein kirjottelimmekaan. Ja tietenkin siinä samalla näimme toisiamme. Lueskellessani kirjotuksia, oli outoa. Valtava hämmennys valtasi minut. Sydämeni huusi kovempaa, kuin aikaisemmin, kuinka hän pystyi tekemään minulle näin??? Jättämään täysin yksin!

Olimme kirjoitelleet koko tuon ajan ennen ja ja jälkeen tyttäreni isosiskon syntymän..ja mitään hän ei kertonut tuolloin minulle tuosta asiasta. Kaikesta muusta kylläkin, mutta ei tuosta lapsesta lainkaan. Niin surullista. Kuinka tuo mies voikaan olla hukassa :( Ja kuinka kadoksissa hän varmasti nyt on. Mutta se, ettei tämä meidän juttu ollut edes mikään yhdenillanjuttu tai edes viikon..Vaan tämä oli niin kauan kestävä "säätö". Eikö tämä ollut minkään arvoinen??? Kuinka hän oikein pystyi tekemään näin? Oliko hän niin rikki, ettei vain pystynyt enempää ottamaan vastaan ja valitsi tuon katoamisen??? 

Mikä piti minutkin kiinnostuneena kaikki ne vuodet tuohon mieheen? Tavallaan olin kiinnostunut, mutta sitten taas en ollut. Hänessä oli aina jotain luotaanvievää. Mutta jokin piti minut siinä "vallassa". Ja loppuvaiheessa aloin ihastumaan tuohon satuun, jonka hän oli luonut itsestään päähäni vuosien ajan..

Oliko hänen helpompi lähteä pois, koska tiesi, mitä edelliset miehet olivat jättäneet jälkeensä minussa? Hän tiesi kuitenkin kaiken, ja tiesi, kuinka raskaasti otin jo aikaisemman isättömyyden. Pohti, kuinka olisin varmaankin mahtava äiti lapsilleni. Ja harmitteli monesti, kuinka ikävä oli lapsille, ettei näkisi isää. Ja nyt hän teke samaa minun lapselleni. Hänen omalle lapselleen!!! Hän ei välittänyt. Hän ei välitä. Miksi hän jatkoi niin monen vuoden ajan minuun tutustumista ja näkemistä? Seksiähän me vasta aloimme harrastamaan vuonna 2014 alussa. vaikka olimmekin jo tunteneet vuodesta 2008. Ei niin kauan aikaa voi tervejärkinen mies juosta naisen perässä vain seksin takia. Ja pamauttaa paksuksi ja kadota. Ja olla niin vihainen, kärttyinen ja etäinen minua kohtaan sen jälkeen. Miksi tämä hyökkäys? 

Mihin tuo mies katosi, jonka luulin "tunteneeni"

Miksi hän katosi? Miksi asia on niin vaikea hänelle? Onhan tämä minullekin ollut alusta asti! Olisin ollut valmis antamaan täyden päätäntävallan lapsen näkemisasioissa hänelle. Koska vain, milloin vain ja missä vain. Hän olisi voinut tulla katsomaan tytärtään vaikka keskellä yötä, jos ikävä olisi yllättänyt. Eihän siinä olisi hereillä tyttöä nähnytkään, mutta josks ikävään auttaa sekin näky, kun toinen nukkuu <3 Ja sen takia täysi valta, koska tiedän hänen kuitenkin olevan hyvä isä esikoiselleen. Keskimmäisen tyttären asioista en voi sanoa mitään.

Niin lueskellessani meidän kirjoituksia ja muistellessa näkemisiämme vuosien saatossa..näen miehen kiltteyden ja sen ihanan luonteen. Ja paluu takaisin tähän hetkeen saa nuo muistot särkymään. Tietyn pohjan katoamaan. Olen syystäkin särkynyt. Minulta vietiin jotain sellaista, johon uskoin. En ehkä olisi koskaan uskonut hänestä tällaista. Mutta niin, en olisi uskonut keskimmäisen lapseni isästäkään :D Mutta niin sitä saatiin teksitiviesti "Musta ei ole ottamaan vastuuta tässä tilanteessa", kun poika oli 8,5vkon ikäinen. 

Niin, ehkä minä vain olen tällainen ihminen, jolle kuuluu tehdä paskat. 

Mutta elämä jatkuu. Se jatkuu, vaikkei itse sitä jatkaisi. Sen mukana on vain yritettävä pysyä. Vaikka monesti tuntuu, että minun junani meni jo ajat sitten :D Niin silti sitä vain jatkaa yrittämistä. Etsiä toista junaa.

Tytär 4kk (1vko+2pv)