Alavatsani ja -selkäni on juilinut voimakkaasti päivittäin viikon ajan :/ Se välillä tuonut kauhuajatuksia mieleeni. Olen muutenkin todella turvoksissa. Vedenjuonti on unohtunut melkein kokonaan. Voisiko nämä säryt liittyä liian vähäiseen juomiseen?? Tuskin, mutta toivon ettei nämä mitään vakavaakaan ole... 

Viikonloppu meni taas jälleen nopeasti. Olin samaan aikaan innostunut tuosta uudesta miekkosesta (jonka itseasiassa näen hyvinkin piaan), kuin surullinen, apea, mietteliäs. Päässäni on pyörinyt niin paljon kaikkea. Miksi mies ei voinut vastata, kuitata viestiä, että olisiko samaa mieltä..oliko ymmärtänyt asiani oikein. Vai jättäisikö hän asiat tähän, katoaisi taas pierusaharaan? Se oli minun pahin pelkoni.

Sunnuntai tuli, eikä miehestä mitään kuulunut. Olin meikkailemassa vessassa, kun puhelimeni piippasi viestin merkiksi. Katsoin puhelinta ja sydämeni jätti yhden lyönnin välistä. Taas tuo nainen! Avasin viestin:

"Moi, juttelin xxx (miehen) kanssa, oletko viestitellyt hänen kanssaan? Kuulin, että olit laittanut hänelle viestin, että et halua olla muuten tekemisissä paitsi vain ainoastaan xxxn (tytön) asioista, pitääkö tämä paikkansa?"

Viesti sai minut kauhistumaan. Tarkoittiko tämä, että mies oli ymmärtänyt minun viestini väärin? Eikö hän nyt enää tulisi näkemään tytärtään?? Seuraavaksi minua alkoi ärsyttämään naisen viesti. Miksi hän laitteli minulle viestiä noinkin turhasta asiasta? Mitä sillä on väliä lähettelimmekö me viestejä ja ennen kaikkea mitä ne sisälsi??? Mies ja nainen eivät olleet yhdessä (eli ei tilivelvollisuutta), minulla ja miehellä on yhteinen lapsi. Tottakai pitäisimme yhteyttä! Ihanaa, että voimme olla väleissä!!! En ymmärrä tätä ihmeen kyttäilyä ja uteluita!!! Ihme vajakki!!! Jos ei pystyisi luottamaan mieheen tai edes haluamaan uskoa (ei kannatakaan), niin antaisi olla. Pääsisi paljon helpommalla, kun aloittaisi puhtaalta pöydältä uuden elämän, ilman tuota miestä! 

En laittanut naiselle mitään takaisin. Minun tehtäväni ei ole olla mikään heidän suhteen sylkikuppi. En ole koskaan halunnut sekaantua kenenkään suhteeseen. Varatut miehet eivät kiinnosta! Tähän soppaan minut saatiin valehtelemalla, vastoin tahtoani jouduin suhteessa olevaan mieheen. Olen sekaantunut ihan tarpeeksi, enempää en aijo. Eikä minun tarvitsekaan. Olen kertonut jo puoleni tarinasta. Enempää minun ei tarvitse tehdä. Hoitakoon mies loput suhteensa korjaamisesta.

En kuitenkaan voinut jättää asiaa tähän. Laitoin miehelle viestiä:

-"Noh mitä mieltä?" -Tarkoittaen edellistä lähettämääni pitkää viestiä hänelle arviostamisesta ja kunnioittamisesta.

Mies näytti olevan paikalla, mutta ei lukenut viesiäni. Annoin olla, laitoin takaisin kuulokkeet korvilleni ja valitsin biisin youtubesta. Kunnes yhtäkkiä musiikki katkesi ja puhelimen soittoääni alkoi soida. Mies soitti!

Mies: "Moi, siis joo"

Minä: "Siis mitä joo?"

Mies: "Nii siis tuun kattoo tyttöö"

Minä: "Okei, kiva juttu. Mut muutoin, lopetetaan kaikki pelleilyt. Ei enää mitään valheita!"....

Mies taas nyökytteli puhelimessa "joo joo" tyylisesti. Raivostuttavaa! 

Lopettelime puhelun siihen, että mies tulisi "joku päivä" katsomaan tyttöä. Tuo sana jäi kummittelemaan päähäni. Mutta enää ei ollut oikein aikaa sitä miettiä. Laitoin hiukset kuntoon ja valmistauduimme lähtöön. Perhepäivä. Tällä kertaa kävimme syömässä roskaruokaa ja katsomassa vesieläimiä. 

Illalla, kun kaikki jo nukkui, aloin miettimään miehen sanoja "joku päivä". Se oli niin epämääräinen, että väkisinkin aloin miettimään, koska tämä "joku päivä" olisi? Tässä kuussa? Seuraavassa? Seuraavana vuonna? Ei koskaan? Katsoin kelloa, se oli kymmenen. Muistelin, että mies voisi olla jäällä sillä hetkellä..mutta laitoin viestin kuitenkin:

"Tuli muuten mieleen, että sä et varmaankaan huomenna ookkaan tulossa käymään? Meinaan ku siit oli aikasemmin puhetta ja puhelimes sanoit "joku päivä".." -Lisäsin viestiin kuvan tytöstä. 

Vastaus tuli hyvinkin piaan ja olinkin ihan ihmeissäni siitä. Oletin hänen vastaavan vasta paljon myöhemmin. Minun ei tarvinnut edes aukaista viestiä, kun se näkyi puhelimessani:

"Tuun viikolla"

Lyhyt ja ytimekäs. Niin siis milloin? :D Taas niin ympäripyöreä. En mennyt edes aukasemaan viestiä, annoin sen olla lukemattomissa. Tuntui pahalta, ihan vain sen takia, kun tietty "ote" mieheen oli loppunut. Itsehän sen viestin olin laittanut ja hyvä niin. Mutta jokin siinä tuntui pahalta..mietin sitä kauankin aikaa mikä siinä oli. Kunnes tajusin. Nyt ei enää voinut olla varma, tulisiko mies katsomaan tytärtään. Sen verran harvoin lapsiaan muutoinkin näkee, aina syitä olla näkemättä. Hänen ja tyttärensä suhde vasta niin aluillaan, se tarttisi tässä alussa vähän enemmän aikaa ja halua. Onko sitä tarpeeksi? Onko sen niin edes väliä? Huouh, epävarmuus. 

Aamulla heräsin ajoissa ja lähdin tytön kanssa maatilalle. Se teki ihan hyvää olla raittiissa ilmassa (lannan lemussa) ja ylipäätänsä ulkona. Ystäväni oli lapsensa kanssa meidän seurana. Emme kauaa ehtinyt sielä olemaan, kun puhelimeni soi. Katsoin soittajaa. Mies. Katsoin ystävääni silmät pyöreinä, otin pari askelta taakse päin ja näytin sormimerkin, oli oltava hiljaa, ettemme paljastuisi. Vastasin.

Mies kyseli kuulumiset ja kertoi, että tulisi tällä viikolla katsomaan tyttöä. Kertoi, että tulisi olemaan tytön elämässä. Päivää ei osannut vielä sanoa, koska tulisi. Pyysin ilmoittamaan, heti kun tietäisi.. (Jotenkin en usko, että hän tulee tällä viikolla..). Lopulta hän alkoi puhumaan naisesta. Nainen oli siis paljastanut puhuneensa kanssani. Enää en hänen kanssaan saisi puhua :D Heh, noh, sen päätän minä! Mutta en olisikaan enää juttelemassa. Sen verran raskasta tähän hetkeen.. Minun on pysyttävä kasassa ja oltava sen verran itsekäs. Minun ei tarvitse olla korjaamassa kaikkea, auttamassa kaikkia. Minusta ei ole nyt kuulemaan raskaita asioita, jotka samalla satuttaa minuakin. Nyt on naisen tehtävä korjata itsensä. Ennen kuin hän edes harkitsee suhteeseen palaamista, toivon hänen ensiksi oppivan pääsemään vihasta ja katkeruudesta irti <3 Iso, mutta kannattava prosessi. Kaikkea hyvää hänelle, mutta minun voimani ei riitä kuuntelemaan minun mollaamista. Eikä minun sellaiseen edes tarvitse suostua :) 

Mies myös kyseli, mitä oikein viestittelin hänen kanssa. Kerroin ihan suoraan sen, kuinka nainen oli viikolla kysellyt oliko miehestä kuulunut mitään. Kerroin hänen kyselleen tytöstä ja, kerroin kuinka olin lähettänyt miehelle kaksi kuvaa ja kuulumiset. Mies itsekin tietää, että kyseli samalla minun kuulumisiani. Sanoinkin, ettei muut asiat naiselle kuuluneet. Mies kiitteli minua. Mistä? Jaa, a. Varmaan siitä, etten kertonut hänelle meidän seksitapaamisesta..sista. Mutta edelleen, en todellakaan suojellut meistä tässä! Vaan enemmän itseäni. Ei tuollaista tekoa mennä kuuluttamaan kaikille, noloa. Hävettävää! Ja edelleen mies oli/on sinkku, joten hän voi harrastaa kenen kanssa haluaa seksiä. 

Ennen kuin lopetimme puhelun, mies vielä toisti sen, että tulisi olemaan tyttäremme elämässä mukana. Toivon todella sitä joka solulla, koko sydämelläni. Se on tärkeää tytölle!  Ja samalla tietenkin minulle. Puhelun jälkeen oli hieman helpottuneempi olo. Voisinko luottaa miehen sanaan, että pysyisi tyttärensä elämässä? Toivon ainakin. Tyhmää kai uskoa, mutta haluan uskoa. Pettymys voi olla hyvinkin suuri..mutta mahdollisuus täytyy antaa. 

Vietimme aamupäivän katsellen eläimiä, kävimme lounaalla ja sen jälkeen lapset vielä silitteli ihanan pörröisiä lampaita, joiden villa oli jo niin paksua, saaden ne näyttämään ihan pumpulipalloilta. Tai sitten ne olivat vaan niin lihavia..

Ystäväni lähti ennen meitä, hänellä oli muuta menoa. Itse jäin tytön kanssa hetkeksi katsomaan kanoja ja muita elukoita. Kovin innoissaan hän oli eläimistä, eikä millään olisi halunnut lähteä pois. Mutta kello alkoi olemaan jo niin paljon, että kotiin oli mentävä. Laitoin tytön rattaisiin ja lähdin kävelemään, tyttö nukahti todella piaan. Pistin vielä kuulokkeet korville ja annoin musiikin tulvia korviini. Kävelin koko matkan kotiin, menihän siinä reippaassa tahdissa tunti käveltyä ja haaveiltua jos jonkinlaisesta tulevasta. Se itseasiassa oli todella vapauttavaa ja ihanaa. niin rentouttavaa väillä yksin kävellä, eikä aina seurassa. Kuinka olinkaan unohtanut tämän? Olen monia asioita unohtanut tytön syntymän jälkeen? Olen varmaankin ollut kuitenkin jonkinlaisessa yksinäisyydenpöhnässä, etten ole uskaltanut yksin lähteä kävelemään. Se on pelottanut. Nyt kuitenkin kävelin pitkänkin matkan. Osasin, enkä edes eksynyt. Pystyin siihen! Olen ylpeä itsestäni. Ehkä saan sen tietyn rohkeuden takaisin :) Palan itsestäni takaisin, jonka luulin menettäneeni.

Näillä mennään. Haluan uskoa miehen puheisiin. Haluan uskoa, ettei tyttäreni olekaan isätön. Aika näyttää :)

Tytär 1v 2kk +++