Aika tuntuu menevän niin nopeasti eteenpäin. Monesti on pitänyt kirjoittaa ja purkaa oloa, mutta olen ollut liian väsynyt menemään koneelle. Nytkin kirjoitan tätä kauheessa päänsäryssä. Päiväunet olisi ehkä ollut ne parhaat tässä tilanteessa, mutta tuntuu, että on jotain kirjoitettava nyt kun on aikaa. Tyttö nukkuu päikkäreitä, pojat ovat koulussa. Minulla on hetki omaa aikaa.

Olen ollut toisinaan todella surullinen. Mutta enimmäkseen olen vain mennyt eteenpäin. Yrittänyt pitää ystävyyssuhteita kunnossa, nähnyt kavereitani ja yrittänyt muksujenkin kanssa viettää aikaa. Heidän kanssa on välillä ollut ongelmia, kun tuo keskimmäisen mustasukkasuus siskoaan kohtaan on aikamoinen. Käytösongelmia, vaikka kuinka yritän huomioida häntä. Hän on muuttunut niin hankalaksi. Kaupassa vetää kauheat raivarit (tällöin juoksee karkuun ja katoaa kaupan uumeniin) jos ei saa jotain lelua ostettua. Tämä kauheaa, koska tällaista käytöstä ei lapsillani ole ollut koskaan. Mitään itkupotkuraivareita ei ole koskaan vedetty karkki- tai leluhyllyn paikkeilla. Mutta nyt, kun hän on jo koululainen on tällainenkin iskostunut kuvioihin!!! Huolestuttavaa!

Vaikka käytös on tuollaista toisinaan, niin se on hyvin pientä muihin tapahtumiin. Minun seurassani käytös on suht rauhallista kuitenkin, mutta jos mukaan astuu niinkin ihana ja auttava äitini. Niin silloin menee lujaa. Ikävää, koska äitini apu ja tuki on todella ihanaa. Mutta poikani ei vain osaa käyttäytyä hänen seurassaan :( Keskimmäinen poikani on äitini silmäterä, lellikki, suosikki. Epätasa-arvoisen kohtelun huomannut niin moni suvustamme. Tästä olemme riidelleet äitinikin kanssa, mutta hän ei asiaa näe, vaikken ole ollut ainoa joka siitä huomauttanut. Poikani saa kaiken mitä haluaa, ainakin pelaamisen ja herkkujen suhteen!

Lähdimme nyt hiihtoloma-aikana pienelle lomareissulle äitini kanssa. Ennen kuin näimme äitiäni, kerroin pojille, että loma olisi kännykkävapaa. Olisihan reissumme vain 24h kestävä. Pojat jättivät kännykkänsä kotiin. Kaikki meni hyvin, mutta heti kun äitini liittyi seuraamme keskimmäisen käytös muuttui täysin. Hän muuttui "vinkuvaksi" ja jotenkin niin erilaiseksi. Alkoi kärttymään äitini puhelinta, että pääsisi pelaamaan. Äidilleni huomautin, että meillä oli pelivapaa reissu. Tällöin äitini perui lupauksensa antaa puhelin hetkeksi pojalleni, jolloin poika suuttui ja haistatteli ja oli "naama näkkärillä". Tällöin myös repi penkiltä laukkuni lattialle, tiputtaen kaikki tavarani laukusta ja (siivottuaan sotkunsa) lähti kauemmas mököttämään. Äitini aloitti toisen poikani vieressä ollessa haukkumana minua, kuinka KYRPÄ olen. Kun en anna poikien pelata loman aikana!!! Olin tyrmistynyt hänen haukkumiseen!

Miksi antaisin poikien pelata lomalla??? Yksi vitun päivä ilman peliä ei ole pahitteeksi, oli sitten loma tai ei!!! Varsinkin, kun tiedän kuinka poikani aina käyttäytyy pelaamisen jälkeen, hän on holtiton. Niin huonosti kayttäytyvä, muuntautuu demoniseksi aina, kun on saanut pelata äitini läheisyydessä!!! Tunnen lapseni!!

Kävimme syömässä, lähdin käymään esikoisen ja tytön kanssa kaupassa. Äitini meni hotelliin poikani kanssa. Kun tulimme hotellille, niin siellähän poika pelaili kännykällä intopinkeenä. Katsoin äitiäni pettyneenä. Tässähän ei ole mitään ongelmaa, eikö niin!!! 

Illalla lähdimme vielä käymään pienessä kauppakeskuksessa ostamassa tuliaisia. Emme kauaa ehtinyt siellä pyöriä sen verta myöhään lähdimme. Poikani halusi jossain vaiheessa jäätelökojusta jäätelön, äitini kieltäytyessä, minun poikani kävi potkaisemassa häntä jalkaan!!! Olin tyrmistynyt, kun kuulin äidiltäni siitä (kävelin edeltä, en nähnyt tilannetta. Näin kuitenkin, että poikani oli äkäinen). Päätimme hakea iltapalan kaupasta ja painua hotellille. Poikani vei jäätelön äitini kärryyn. Ja kävi jossain vaiheessa tönäisemässä minua!!! Tämäkin oli ihan uusi juttu. Menin sanomaan äidilleni, ettei jäätelöä nyt tulisi ostaa. Poikani kuuli ja näki tilanteen ja oli äitini lähellä, kuin mikäkin pieni enkeli. Räpytteli pitkiä ripsiään. Äitini katsoi minua tuimasti ja sanoi: "Kyl tää nyt ostetaan, päästään vähän helpommalla".

Tässä vaiheessa olisin voinut räjäyttää koko kaupan, jos jotain taikakykyjä olisi ollut. Sen verran hermona olin!!! Ainut ratkaisu oli vain lähtea pois siitä tilanteessa. En halunnut olla näkemässä koko palkitsemista!!! 

Se, kuinka tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun äitini kävelee ylitseni. Tuo epäkunnioittava käytös minua kohtaan. Minun lastenkasvatus-asiat-säännöt eivät selkeästi päde häneen. Todella törkeää! Ja mitä hän saa aikaan tuolla "helpotamisella", se on päinvastainen. Karhunpalvelus. Äitini ollessa läsnä, pojastani tulee pieni demooni, joka ei kuuntele minua lainkaan. Koska tietää minun äitini suojelevan häntä. Hän saa kaiken mitä haluaa äidiltäni! 

Äitini mielestä en ymmärä lastani. Hän kun on niin mustasukkainen. Mielestäni kuitenkin on kaksi eri asiaa ymmärtää ja hyväksyä. Ymmärrän, mutten hyväksy tuollaista väkivaltaista käytöstä.

Kaiken lisäksi äitini luulee, että poikani on aina tuollainen. Myös silloinkin, kun hän ei ole itse läsnä!!! Hän ei edes halua ymmärtää, ettei poikani noin käyttäydy, kun olemme vain keskenään perheenä (kyllähän ylilyöntejä tapahtuu, ei lapsi voi olla aina täydellinen pieni enkeli. Mutta jotkin käytökset vain menevät yli!!!).

Esimerkiksi pari päivää sitten, kun lähdin lasten kanssa eräässä museossa käymään. Kaikki sujui täydellisesti. Ei mitään ongelmaa.

Samoin kun lähdimme yhtenä iltana vähän kauempana olevaan ruokakauppaan kävellen. Tuolloi tyttö sai nukkua toiset päikkärit raikkaassa ilmassa ja me saimme hyötyliikuntaa. Reissu oli itseasiassa viikon paras hetki. Juttelimme keskenämme paljon, jotenkin tuosta hetkestä aistin sen olevan rentouttava myös pojillekin. Mitään käytöshäiriötä ei ollut tuolloinkaan.

Asiasta ihan toiseen..

Kuulin myös, että tyttäreni isä on nyt ollut viikon lomalla töistä. Hänellä, kun on työväsymystä (voi sitä pientä romahtamista siksikin kutsua). On viettänyt kahden vanhemman tyttärensä kanssa paljon aikaa yhdessä. On myös eronnut nyt naisestaan. Asuvat eri osoitteissaan. Niin, pettäminen ja valehtelu. Kannattiko?

Surullistahan se on, että hänellä on huono olla. Mutta hyviä puolia, kun tästä etsii. Tuo nainen saa mahdollisuuden löytää itselleen kunnon miehen. Joka arvostaa häntä, eikä käy pettämässä aina kun silmä välttää.

Nyt myös hänen kaksi vanhempaa tytärtään sai isän (ainakin hetkeksi) itselleen. Minun tyttäreni ei pääse tuon isän elämään mitenkään, mutta hyvä, että edes nuo isosiskot saavat viettää isänsä kanssa aikaa. Se kuitenkin kasvulle ja kehitykselle tärkeää.

Olen myös jutellut tuon naisen isoveljen kanssa. Nainen ei halua/jaksa selvitellä asioita. Hänen isoveljensä halusi selvittää kuitenkin asiat. Ja sain kertoa oman puoleni tästä sotkusta. Ja yllätyksenähän tämä tuli. Myös hän luuli tunteneensa siskonsa kihlatun.

Mutta niin se menee, pettämisellä ja valehtelulla ei saavuta mitään. Siinä vain satuttaa loppupeleissä itseään ja muita. Tässä tapauksessa niin moni viaton lapsi saa kärsiä tuon miehen itsekkyydestä. Surullista. Aluksi olin surullinen, että tuo mies (isä) olisi nyt niin huonona, että lomaa ottanut töistäkin. Mutta sinäänsä..Oma syy. Minun on turha häntä sääliä yhtään. Ei hänkään omalle tyttärelleen mitään hyvää osoita. Kieriköön mies tuskassa (enkä tällä pahaa tarkoita)!

Olen huomannut itsenikin olevan hieman synkkyyteen taipuvainen. Eilenkin istuin bussissa ja katselin ympärillä olevia kuoria. Kyllä, me ihmiset. Meidän kehot on pelkkiä kuoria. Tuli tunne, että tämä elämä maanpäällä on kuin odotushuone. Odotamme vuoroamme. Kuolema tarkoittaa odotuksen loppumista. Se, mitä teemme odotuksen aikana riippuu meistä itsestämme. Jotkut käyttävät sen piristeisiin, jotkut urheiluun, jotkut oihmissuhde pelleilyihin, jotkut itsensä kehitykseen..tapoja on monia. 

Kehittelin päässäni, kuinka itsemurhan tehneet syntyisi uudestaan. Ja eläisivät saman elämän uudelleen, niin kauan aikaa kunnes tajuisivat, ettei voi ohittaa jonoa odotustilassa. Oma vuoro ei ole tullut ja se tulee, kun on sen aika. 

Mahdollisesti kuolema ei tarkoita taivaaseen menoa, tai helvettiin. Mitä jos se on kokonaisvaltainen tietoisuus tässä maailmankaikkeudessa? 

Oli miten oli, näitä ajatuspierujen putkahteluja ei vaa voi estää :)

Vaikka tunnen mielenvireeni laskeneen. En ajattele sitä pahana/vaikeana asiana. Kun ihminen romahtaa. Se on kaunis hetki. Se ei ole heikkoutta, vaan kaikkea muuta. Se on tilaisuus. Silloin ihminen on herkimmillään. Avoimmillaan..kaikki on mahdollista, kun antaa vain mahdollisuuden. Muutos itsestä lähtee, jos on lähteäkseen. Kaikki on itsestään kiinni, kuinka romahtamisen ottaa vastaan. Joten näen tämän mahdollisuutena itsensä kehittämisessä.

Tytär 8kk (+2vko 4pv)