Argh. 

Stressin ja jonkinlaisen raivon sekamelska sisuksissani. Kuinka osaan vihata itseäni näin paljon?! Olen maailman sairain ihminen! Miksi käyttäydyn itseäni tuhoten?? Saanko kenties siitä jotain kiksejä aikaan??? Ajatuskin puistattaa!!!

Perjantai aamulla kännykkäni piippasi facebook-viestin merkiksi. Käänsin kylkeä ja vilkaisin puhelintani. Tuo nainen, tyttäreni 3v isosiskon äiti.

Hän kertoi viestissä, ettei olisi kieltämässä isää tyttäreltäni. Ihmetteli kuinka tiesin toisista naisista. Olinko kenties yksi näistä. Ja halusi vain kuulemma tietää, koska mies halusi perhettä niin kovasti yhteen.

Unenpöppörässä kehoitin häntä ottamaan yhteyttä edelleen miehen ensirakkauteen, tuon miehen esikoistyttären äitiin.

Tarkentakoon tässä minun kantaani. En ole miestä mitenkään puolustamassa. Vaikka sekaannuin häneen kuukausi sitten. Miehen olessa sinkku, hän on vapaa tekemään mitä vain. Mustasukkaisen entisen naisen ei kuulu tietää miehen menoista..vaikka mies haluaisikin hänet takaisin. Sillä sinkkuna edelleen saa mennä ja tehdä mitä haluaa. Suhteessa vasta tulee pysähdys näistä seikkailuista.

Nainen laittoi vielä viestiä ja kertoi ettei halunnut lietsoa riitaa. Vaan halusi keskustella aikuiseen tapaan asioista. Ja vielä perään laitteli, että mahtoiko meillä vielä olla juttua.

Huouh! Minun oli pakko avautua. Sillä en vain jaksa/pysty/halua olla osallisena heidän mustasukkais-luottamuspula-ongelman kanssa. En alkujankaan koskaan halunnut tuollaiseen sekaantua. Mutta tadaaa, siihen jouduin ja nyt yritän kahlata sitä läpi niin hyvin, kuin vain voin. Mutta todella huonosti, varsinkin jos..kun olen pilannut omat mahdollisuudet terveelliseen tulevaisuuteen..

 

Mitään juttua ei mulla ole miehen kanssa :D Miehestä en tiedä, kun kauheesti tykkää laitella viestiä jostain ihme ikävästä :D siitä olen kysynyt mitä hän oikein ikävöi, koska se tuntuu niin samalta toistolta. Pikemminkin naurattaa hänen yrityksensä ja välillä sitä on hauska katsoa kuin yrittää ja yrittää. Samat viestit vuodesta toiseen, mikään ei muutu 😂

Miehestä ei vaan oo yksiavioiseen suhteeseen. Suomi on pieni paikka ja tääl on pienet piirit. Mulla ja miehellä yllättävän paljon tutun tuttuja ja kuullut taas kuinka yrittänyt muitakin. Joten ei, mies ei ole muuttunut :) hänelle käy mikä vain reikä :) Hän satuilee vain saadakseen haluamansa.

En pidä tästä asemasta olla teidän välien selvittäjänä, koska minun lapseni on se joka kärsii tässä eniten. Hän kun voi olla se, joka jää täysin isättömäksi, kun kerron asiat mitä tiedän. Sen takia en ole tykännyt vastata viesteihisi.

Itse tuskin näet asiaa tältä kantilta..ja tuskin haluat nähdä totuuttakaan, kun vielä elättelet toivoa miehestä.

Minä en edelleenkään ole se paha tässä. En ole myöskään koskaan rikkonut teidän perhettä. Mies sen on tehnyt.

Mitä enemmän asioita salaillaan. Mitä kauemmin tytärtäni salaillaan siskoilleen, sitä vaikeampi on kertoa totuus. Sitä enemmän lapsetkin ovat hämillään asioista ja voivat suuttuakin salailijoille.

Lapset kun näkevät nämä asiat suoremmin kuin aikuiset. He eivät kieroile tai ajattele niin monitahoisesti, kuin aikuiset. Vaan heillä on kyky ottaa asiat niin kuin ne on. Hyväksyä ne. "Minulla on sisko. Hienoa".

Tällä tarkoitan, että ehkä kannattaisi ottaa totuus linja KAIKESSA. Ja olla se aikuinen ja selvittää myös, että tyttärenikin on osa miestä. Xxxn ja Xxxn pikkusisko. Kuinka voit edes harkita suhdetta miehen kanssa, kun se on täynnä valheita ja salailuja???

Jos hän vikittelee minua ja salailee tytärtäni (sinun kanssasi). Niin miksi luulet että me olisimme ainoat?

 

Näin, että viesti luettiin, mutta koskaan ei mitään vastausta tullut. Huokasin helpotuksesta. Sain asiani sanotuksi, on minun aika jättää nämä sekoilukuviot! Tietenkin toivon naiselle parasta elämässä <3 Ja olen aikaisemmin syksyllä laittanut, kuinka hän ansaitsee parempaa. Ja kuinka upea nainen hän on. Mutta totuus vain on, ettei minusta ei ole kantamaan huolta heidän jutuistaan. Olen omat solmuni ja mutkani saanut osakseni jo kaikesta. Ja vielä itsenikin omaa tyhmyyttäni sitonut tiukemmin tuskan tielle. Joten, ei. Minä en ala olemaan tässä mikään välikäsi. Me kummatkin ajamme eri asia tässä. Nainen omaa asiaansa ja minä tyttäreni.

Tämä viestittely ei kuitenkaan riittänyt minulle. Minun oli pakko purkaa vielä oloani. Tällä kertaa valitsin kohteekseni tyttäreni isän:

"Mä oon jo jonkun aikaa aistinu, et jotain on pielessä. Toivottavasti saat elämäsi kuntoon kaikin puolin. Tuntuu vaan tosi pahalta kaikki valehtelu ja salailu. elämä on helpompaa ilman näit kahta ;)

Tuntuu myös pahalta, ettei sun vanhemmat pääse tutustumaan tyttöön. TYtöllä ja sun vanhemmilla on oikeus toisiinsa. Ja sä riistät sen :( toivon, et aikaa on ja he ehtivät tutustumaan..

Oon lapsillekin yrittänyt opettaa sen, että ihmiset tekee tyhmyyksiä elämänsä aikana. Mutta kaikista tärkeintä on se, kuinka ne asiat hoitaa/käsittelee. Arvostan ihmisiä, jotka tämän hoitavat hyvin. Muita ajatellen. MinäMinäMinä-asenne loppujen lopuksi vain tuhoaa itsensä. Näkemättä ympärillä olevaa. Tuo sokeus on silkkaa tyhmyyttä.

Mä annan sulle aikaa, niin kuin oon tähänkin mennessä antanut. Mä en voi tai edes halua pakottaa sua mihinkään. Voin vain herätellä sua totuudella :) Mun tehtävänä on olla tyttäreni äänenä. Sillä hän ei voi vielä ajaa omaa etuaan.

Ootko kauankin pitämässä tyttöä salassa?

Ootko koskaan miettiny kuinka ajan saatossa kaikki tulee vaikeammaksi?

Mitä kauemmin aikaa salailee asioita, sitä vaikeampi niistä on puhua. Totuus vain on sellainen, mikä puskee läpi vaikka harmaan kiven..

Mitä kauemmin aikaa menee, niin lapsetkin menevät totuuden tullen hämilleen ja voivat jopa suuttua sinulle. Salailijalle.

Lapset on yllättävän suoria eikä ajattele niin kierosti, kuin me aikuiset. Heillä on kyky ymmärtää asiat, niin kuin ne ovat. He hyväksyvät Ovat avoimempia uusille asioille. "Vau, minulla on pikkusisko". On ikävä, että riistät senkin onnen omilta lapsiltasikin.

Lapsien kanssa suosittelisin olemaan totuudenmukainen. ja unohtaa nuo valehtelut ja salailut (mitä käytät naisiin ja ehkä myös miehiin..kaikkiin ihmisiin)..opetat lapsillesi meinaa tällä tavalla vääränlaisen elämäntyylin :/

Tiedän sinun olevan fiksu mies ja osaat ajatella järjellä. Eli ymmärrät minun sanomani :)

Tarkoituksenani ei ole syyllistää. Vain muistuttaa..

Lähdemme reissuun kohta. Toivon koko sydämestäni, että ehdit näkemään tyttöä..vielä tämän vuoden puolella <3

Mieti asioita oikeasti. Elämä kun voi muuttua silmänräpäyksessä."

 

Laitoin vielä tehosteena tyttärestämme kuvan.

Hetken päästä mies vastasi, ettei ole minulle valehdellut nyt. (Hymähdinin sanaa "NYT"). Ja kertoi olevansa töissä ja paneutuvan tekstiin syvemmin, kun on yksin. Ja hän tosiaan laittoikin myöhemmin viestiä. Kertoi, että ikävä tyttöä kohtaan oli. Ehdotteli päivää, jolloin mahdollisesti saisi vapaata nähdä tyttöä. Ehdotti, että voisi viedä meidät hänen vanhemmilleen joku päivä. Mutta en saisi siitä ilmoittaa hänen vanhemmilleen, kun ei tietäisi aikataulua, koska onnistuisi. (jep jep)

Myöhemmin laitteli vielä kysymystä, mahtoiko minulle käydä jos hän tulisi minua ensiksi moikkaamaan sunnuntai-iltana ja seuraavana päivänä tyttöä. Sain laitettua hänelle, että jos nyt ensiksi katsoisimme tytön näkemisajan (se kun se tärkein).

Perjantai oli muuten merkittävä päivä minulle. Pari vuotta kadoksissa ollut ystäväni tuli meille viikonlopuksi. Hän näki ensimmäistä kertaa tyttäreni ja oman kummipoikansa kahden vuoden tauon jälkeen. Ensikohtaaminen oli hassu. Halasimme nähdessämme ja kummatkin tunsimme sisimmissämme, kuin tuota paria vuotta ei olisi koskaan ollutkaan. Jeiii, minun parit ikävä-viestit tämän vuoden sisällä taisi auttaa :) Tiemme erosi hetkeksi, selvitimme asiat ja syyt miksi tiemme erkaantuivat. Ehkä meidän piti vain kulkea hetki yksin ja selvittää omat demonimme, että voimme taas kulkea yhdessä :) Ihan huippua :) Hän oli meillä maanantaihin asti.

Mies tuli tiistai aamulla, itsenäisyyspäivänä katsomaan tytärtään. Hetken aikaa joutui taas tehdä työtä, että sai tyttärensä lähentymään. Mutta tällä kertaa se hoitui yllättävän nopeasti. Jätin heidät keskenään ja karkasin vessaan meikkaamaan. Samalla juttelemaan kaverini kanssa puhelimessa, sopivasti soitti minulle :) Hyvin tyttö viihtyi isänsä kanssa sen puolentunnin ajan, kun olin poissa näkösältä.

Jossain vaiheessa istuessani sohvalla, tuli mieskin viereeni. Ihan kiinni minuun. Kuin hän voikaan olla niin varma itsestään? Suuteli minua niskaan. Olin vain paikallani, tekemättä mitään. Aloimme juttelemaan niitä näitä, tyttökin kiipesi meidän syliin ja intopiukkana hyppeli sohvalla, saaden isänsä heittäytymään välillä esteeksi, ettei tyttö tippuisi sohvalta. Vauhti oli valtaisa ja tyttö vain nauraa rätkätti.

Kun tyttö löysi omat lelut ja siirtyi leikkimään itsekseen, mies sanoi: "Voitas mennä mun vanhempien luokse, kun tuutte reissusta. Vai haluutko?". Tietenkin halusin, mitä hän oikein aikoi. Sain sanotuksi: "Joo, se olis kiva. Suku on niin tärkeä, että olis tosi kiva, et tyttö näkis mummin ja ukin".

En tiedä puhuuko mies totta. Toivon ainakin, että puhuisi. Eikä vain yrittäisi voittaa aikaa.. Sillä lapsilleen ei ole vielä selkeästi valmis kertomaan. Haluaisin vain tyttöni isosiskonkin takia, että totuus tulisi julki. Tämä on niin iso salaisuus myös tuolle tytölle, jota pitää isältään ja tuolta suvulta.

Olen tässä miettinyt kirjoituksiani. Olenko liian manipuloiva? Teenkö itse tässä väärin, kun olen niin pikajuna täysillä eteenpäin, ajattelematta välttämättä muitten tunteita??? Ajattelenko tarpeeksi muita tässä? Mutta sitten taas ajatellaanko (muut) näissä asioissa tytärtäni? Niin kuin tuolle miehellekin laitoin. Toimin tyttäreni äänenä, kun hän ei vielä voi etuaan ajaa. Joten tässä tapauksessa ei kirjoitukseni ole pahaksi kenellekään. Kunhan en nyt itse sitä pilaa, mitä yritän rakentaa.

Tähän loppuun haluan vielä laittaa, että esikoiseni isästä ei ole vielä ainakaan mitään kuulunut mistään suunnasta. Ehkä viestini oli sen verran raskas, että sen sulattamiseen menee aikaa. Toivon todella, että hän alkaisi toimia. Sillä jos puheittensa mukaan haluaisi viettää aikaa poikansa kanssa niin ajatuksista/puheista tekoihin :) Tämä kun niin monella ihmisellä ongelmana.

Omaa kuulumista. Olemme tosiaan reissuun kohta lähdössä. Oudot selkäkivut jatkuvat ja rintojani nipistelee välillä..harvoin. Tänää illalla on alkanut ihmeellinen kuvotus. Tutunomainen kuvotus tuolta hyvin syvältä. Ja vessassa olen alkanut rampata. Joten sanotaanko näin, ettei elämä todellakaan ole nyt reilu. Ja oli minulta hyvin hyvin tyhmää mennä sekaantumaan tyttäreni isään. Tästä kuukaudesta tulee rankka ja reissustamme vielä rankempi...varsinkin jos epäilykseni osottautuu todeksi. Sillä mitään ei ole tehtävissä, olemmehan reissussa. Päätökset..tai no, teot siirtyvät vasta tammikuulle.. Ja selviytyminen henkisesti...huh! Jätän stressaamisen myöhemmälle..toivon. Ja hassua tässä se, että kierukka-aikani (saan vihdoin pitkän odottamisen jälkeen reseptin siihen) on tällä viikolla :D Kuinka ivallista!!!

Mutta vielä ei mikään ole varmaa. Vaikka minun kuukautiseni loppuivatkin viikko sitten..niin tämä vahva epäily on ollut alusta asti todella vahva. Toivon todella, että tämä on pelkkää pelkoa ja turhaa ahdistusta. Sillä tulevaisuus pelottaa, en voi mitenkään tehdä neljättä lasta tähän maailmaan. En tällaiseen tilanteeseen. Jatkoa mieheen ei todellakaan tule. Ehkä tämä tuli meille kummallekin hyvänä opetuksena. Sillä tulen pistämään tuon miehen hoitamaan kanssani tämän pois. Sillä suoraan sanottuna, tämä ei tunnu oikealta. Kukaan ei huuda pelastusta sisimmissäni.

Minulla on maailman ihanin tytär ja kaksi upeaa poikaa. Enempää en tarvitse/halua. Minun on ajateltava myös lapsiani ja heidän elämää. Minun keskittymistä, aikaa ja huomiota tarvitaan nyt tässä perheessä. Nämä kolme tarvitsevat kokonaan minut. Ilman uutta vauva-aikaa. Ilman uutta sekasortoa. Tarkoituksenani ei ole ollut sikiää maailman ääriin. Kehoni vain on eri mieltä :D Ja ei, en ole onnellinen jos tämä epäilys on tosi. Vaan pelokas.

Testiä en tee, se turha. Kehoni kyllä paljastaa hyvin piaan. Ellei ole jo paljastanut trapeeksi...

Tytär 1v 5kk