Kävimme vielä ennen koulun alkua sukuloimassa enoni perheessä, jossa on poikieni kanssa samanikäiset veljekset. Voi vain kuvitella, kuinka paljon energiaa tuosta porukasta lähti ja sitä tappelun määrää. Riitoja veljesten kesken, riitoja kaikkien kanssa. Huh. Tuo perhe ymmärtää millaista on kasvattaa kahta poikaa ja vielä kahta energistä poikaa :D Meinaa muilla suvun perheillä on joko yksi lapsi tai sitten vain yksi kumpaakin..saaden tietyn rauhan pidettyä perheessä. 

Onhan se raskasta välillä..tai siis useemmiten. Mutta toivon ainakin, että se toisi jonkun tietynlaisen lujuuden veljes-suhteeseen. Ja sain kuulla myös, että ulkopuolisen silmin (itse kun en aina osaa tätä nähdä), että pojillani on se tietty toistensa puolustaminen hallussa. Tosipaikan tullen ei toista ehkä pulaan jätä. Onhan tällaisia viitteitä joskus näkynyt heidän käytöksessään, mutta oli jotenkin ihana kuulla, että joku muukin näki asian niin..

Tosiaan tuli tuo kauan odotettu/pelätty ilta..aamulla alkaisi koulu. Kesäloma päättyisi. Nuorempi poika jo kauhistui, että kesä loppuisi, mutta lohduttelin vielä, että kesä vielä jatkuisi. Olihan elokuu yksi kesäkuukausista..vaikka onkin se viimesin, niin ei siltikään se huonoin.

Ilta meni ihan hyvin, esikoinen valitteli hieman mahaansa siinä kahdeksan aikaan illalla. Pojat menivät syömään iltapalaa ja vieläkin vatsakipua valitteli sen jälkeenkin..kunnes puoli kymmenen aikoihin sanoi menevänsä nukkumaan, kipu häiritsi häntä sen verran paljon. Halusi muutoinkin tulla minun huoneen lattialle, joten raahasi patjan siihen. Laittoi puhtaat lakanat itselleen. Nuorempikin poika painui samaan aikaan sänkyyn, hän taas vuorostaan minun sänkyyn. Hänellä kun taas tullut ihme pelkokausi, jolloin ei suostu kodissamme liikkumaan yksin minnekään..ei edes päivällä..sen verran vahvan painajaisen näki pari viikkoa sitten, että se järkytti hänen mieltään (ei pystynyt liikkumaan eikä huutamaan ja aisti jonkun -mörön- istuvan vieressään). Ymmärrän häntä..itse pelkäsin pienenä paljon. Ja näitä pelkokausia omaan vieläkin!

Hetken päästä, kun jo ajattelin, että pojat alkavat nukkumaan..niin esikoinen tuli itkien luokseni ja valitteli vatsaansa. Hän ei ole ennen itkenyt kipua, olin ihmeissäni. Yritin googletella kivusta ja tietenkin satuin lukemaan, että lapset voivat kokea vatsakipua ahdistuksesta..samantien minulle iski syyllisyyden tunne. Olen syyllinen lapseni vatsakipuun. Masennuskauteni aikoinaan ja siitä johtuvat kiukkukohtaukset..lapseni on saanut kärsiä henkisesti niin paljon, etten yhtään ihmettele, että jossain vaiheessa ahdistus iskee häneen. Tämä on minun syyni, että lapseni kärsii!!!

Tietenkin painelin poikani vatsaa..että saisin poissuljettua umpilisäkkeen tulehduksen. Vaikken mikään lääkäri olekaan..mutta en epäillyt tuota tulehdusta, enemmänkin minulle tuli mieleen koulun jännitys tai epäterveellisesti syöty kesä..ja kaksi vimeistä päivää olimme oikeastikin syöneet aika huonosti ja tooodella paljon herkkuja yms. Kyselin kivusta ja yritin ehdotella epäilyjäni, jotka hän tyrmäsi samantien. Lopulta itkien pyysi minua tulemaan huoneeseeni jo vauvan kanssa. Lupauduin, koska tuntui niin pahalta nähdä hänet kärsimässä. Oli olo, etten tiennyt mitä tehdä.

Laitoin vauvan minun sänkyyni, hän nukkua tuhisi. Nuorempi poika ei nukkunut, vaan pyöri sängyssä. Peittelin hänet ja annoin vielä uudestaan unihalin ja -pusun. Menin lattialle istumaan ja juttelemaan esikoiselle. Ihmettelin mielessäni, mitä hän jännittäisi koulussa..hänellä on kavereita, eikä tietääkseni mitään kränää kenenkään kanssa, sillä hän tulee kaikkien kanssa toimeen. Joten mistä jännitys johtuisi? Olisiko kipu jännitystä, mitä jos se onkin vakavempaa? Päätin kuitenkin katsoa tilannetta vielä hetken ihan rauhassa. 

Poika itki vatsakipuaan ja jotenkin huomasin hänen panikoivan..valitti meinaa, ettei saa henkeä. Ahdistus tuosta kivusta, jota ei oikein ymmärrä miksi sellainen vaivana. Pelko. Aloin silittelemään häntä ja aloimme juttelemaan. Kerroin, kuinka olin edellisenä iltana kokenut todella voimakasta pahaaoloa ja kerroin, kuinka olin pelännyt oksennustaudin alkavan. Syyksi epäilin huonon ruokavalion. Olimmehan syöneet niin epäterveellisesti kesän aikana, ja muulloin emme syö niin huonosti. Kehomme ei ollut tottunut moiseen "paskaan". Kerroin, kuinka epäilin myös hänen kärsivän samantyyppisestä, vaikkakin erilaisella oireella, mutta oireet voisi hyvin olla samasta vaivasta. Kerroin (samalla silitellen), mitä tapahtuu syömällemme ruoalle kehossamme. Poika alkoi rauhoittumaan ja kuunteli sepustustani. Ja jonkun aikaa siinä meni, kun huomasin hänen nukkuvan. Tarkastelin häntä vielä jonkin aikaa, mutta niin rauhallisesti nukkui, että uskaltauduin itsekin nukkumaan. Jääden miettimään, kuinka tämä kaikki on minun syytäni. Olisin maailman kauhein äiti!! Lapseni ahdistus olisi minun syyni, pilaan vain lapseni omalla olemassa ololleni :/

Aamulla tein kaurapuuron, mikä upposi kummallekin pojalle (ja minulle). Pojat pakkasivat laukkunsa, pukivat ja lähtivät kouluun. Illalla esikoinen tuli sanomaan, kuinka vatsa ei enää ollut kipeä, eikä se johtunut jännityksestä kuulemma! Ja nähtyään siskonsa tuli häntä vielä silittelemään ja kertoi, ettei ollut nähnyt häntä kymmeneen tuntiin. Sinä iltana ei kivusta ollut tietoakaan ja nukahtaminen onnistui kummaltakin nopeasti.

Ja vielä tuosta illasta, tyttö oli koko illan aikana tissillä. Pitäessään taukoa, maatessaan jalkojeni päällä puklasi yhtäkkiä kunnon puklut pariin otteeseen, saaden itsensä, minut ja myös sohvan sotkettua. Riisuin vaatteet ja menimme tytön kanssa suihkuun. Esikoinen toi pyyhkeen siskolleen ja pienempi poika tarttui heti pyynnöstäni kosteaan rättiin ja meni pyyhkimään maitopuklut sohvalta. On jotenkin niin ihana nähdä, kuinka paljon pojat on tekemässä siskonsa eteen <3 On hienoa nähdä se tietyntyylinen rakkaus siskoa kohtaan, se niin erilaista kohtelua tuota pientä kohtaan kuin toisiaan. 

Tytöllä siis on kaksi oikeasti rakastavaa miespuolista elämässään. Toivon tuon rakkauden kantavan koko matkan ja auttavan korvaamaan sen isän..edes jotenkin. Saaden ymmärryksen, että on hyväksytty ja rakastettu. Samalla toivon, että veljien kohtelu siskoaan kohtaan on kunnioittavaa..näin ehkä tyttökin löytää elämäänsä mahdollisesti kumppanin, joka myös arvostaa häntä..

Tytär 8 vkoa ja 1 pv