Kaksi viikkoa jouluun. Huh, tämä vuosi alkaa kohta olemaan lopuillaan ja uusi tulossa. Jännää.

En saisi olla näin innoissani..tai ehkä edes kirjoittaa tätä tänne. Mutta olen aika..en edes tiedä oikeaa sanaa olotilalleni. 

Olen tuon exäni kanssa viestitellyt aina silloin tällöin. Miehestä on huokunut jonkinlainen ristiriitaisuus. En ole oikein ottanut selvää hänestä. Alku innostukseni alkoi laimenemaan. Halusin antaa hänelle tilaa. Hautasin ajatukset hänen tapaamisesta. Tiistaina kuitenkin aloin saamaan viestejä häneltä ja illalla hän soittikin minulle. Puhuimme taas todella pitkään. Sovimme näkevämme seuraavana viikonloppuna.

Tuo päivä saapui. Olin mennyt nukkumaan suht ajoissa ja nukkunut sen 8h, joten kaikin puolin asioitten piti olla hyvin. Mutta tuo järkyttävä päänsärky. Huh. Lepäilin kymmeneen asti sängyssä. Kenen krapulan olin oikein yön aikana napannut? Otin aamun aikana särkylääkkeen, mutta se ei tuntunut toimivan. Koko päivä meni sumussa. Illemmalla lähdin poikani kanssa kaupoilla pyörimään. Valittelin, kuinka päivä oli mennyt nopeasti ohi, tekemättä mitään. Alkoi olemaan jo ilta. Kotiin päästessäni huomasin kännykässäni viestin:

- "mikä meno"

- "Kotona just. Koska valmis?"

- "Oon valmis. Kai mä lähen ajelee sinne?"

En oikeastaan kauheasti jännittänyt. Tai sitten jännitin. Siivoilin kämppää ja pakkailin kamoja..meikit, hiusharjan, meikinpoistoaineen, rasvan, puhtaat pikkarit, vaihto paidat. 

"Huiii, olinko tosiaan näkemässä exäni???".

"Oliko järkevää sekaantua häneen? Exäthän on tarkoituksella exiä..."

Mies oli tulossa minua hakemaan. Miten tapaaminen onnistuisi? Ainakin juttu lensi puhelimessa. Olisiko mies muuttunut paljonkin siitä, kun viimeksi näimme? Mitä tunteita kokisin, kun hänet näkisin? Mitä hän ajattelisi minusta?

Ajatukset pyörivät päässäni. Sain viestin, että hän oli parkkiksellamme. Puin ulkovaatteet päälleni, laitoin lengät jalkaan ja laitoin laukun olalleni. Hengähdin syvään ja lähdin.

Avasin ulko-oven ja näin parkkiksella kaksi autoa, joissa oli valot päällä. Lähdin kävelemään lähempää autoa kohti. Valot häikäsivät silmiäni, en nähnyt auton sisälle lainkaan. Lähestyessäni autoa, kuljettajan puoleinen ovi avautui ja tuttu hahmo tuli ulos. Niin tuttu. Hän oli niin saman näköinen, kuin viisi vuotta sitten. Ei ollut edes vanhentunut sinä aikana lainkaan. Hän otti minut syleilyyn samantien. Tietty jännitys laukesi. Menimme autoon.

Autossa koin monia tunteita..hämmennystä, innostusta, hieman jotain erikoista jännitystä. Oli niin outoa istua siinä hänen vieressään. Samalla tuntui niin tutulta..ihan kuin emme olisi ollut erossa lainkaan.

Menimme syömään ja kävimme kaupassa. Menimme hänen luokseen.

Leffailta. Leffaa katsellessamme mies rikkoi hiljaisuuden "Onks siit oikeesti jo viisi vuotta?"

Paljon puhuimme tuona iltana. Mieskin avautui kaikesta mahdollisesta, mitä elämässä oli viiden vuoden aikana tapahtunut. Oli avartavaa saada kuulla..ja vasta nyt ymmärsin kuinka rikki hän oli ollut suhteemme aikana ja sen jälkeen. Olimme kummatkin olleet niin rikki, ettemme olleet edes nähneet toistemme tuskaa. Olimme yrittäneet hakea toisistamme sitä tukea, turvaa, lämpöä. Olimme kuin kaksi hukkuvaa. Selviytymismahdollisuutta ei ollut.

Yön nukuimme kiinni toisissamme. Täysin kiinni. Se oli elämämme ensimmäinen kerta, kun nukuimme kiinni toisissamme. Tästä huomautinkin miehelle aamulla, sillä suhteemme aikana nukuimme kaukana toisistamme. Selät vastakkain. Emme tuolloin pystyneet antamaan toiselle läheisyyttä, vaikka kuitenkin janosimme sitä itse. Pystyimme silloin vain ottamaan, emme antamaan. 

Huomaan, että miehellä on selvittämättömiä asioita. Hän on joutunut kokemaan menetystä hijattain. Mutta en koe sen olevan ongelma siihen, että tutustuisimme uudestaan. Ymmärrän syyn hänen ristiriitaisuuteen viesteissämme.Ei ollut kyse siitä, etteikö hän aikaisemmin olisi halunnut nähdä. Hiljaisuuteen oli syynsä.

Työtä hän tekee vielä paljon. Ja itsekin näkee sen olevan yksi syy väsymiseen elämässä. Joten jos tulemme näkemään jatkossa, se tulee olemaan enemmänkin tapailua hyvinkin pitkän aikaan. Sillä aikaa ei jää minulle kauheasti. Jossain vaiheessa sen voi kokea ongelmana jos aikaa ei ollenkaan järjesty. Työ on kiireistä ja väsyttävää. Mutta silti näin työnarkomaani-isän tyttärenä ehkä nuo työnarkomaani miehet jotenki saa kiinnostumaan :D Tiedä sitten. 

Ja tyhmää edes ajatella hyvinkään pitkälle mitään. Mistään suhteesta tässä ei puhuta pitkään aikaan saati koskaan. Vaikka mies sanoikin minulle lähtiessäni "Käyttäydy" :D Ja tänään illalla vakkarini (jota näen tooodella harvoin) kysellessä tapaamista, ilmoitin, että minulla on meneillä jotakin, jonka haluan katsoa rauhassa. Tarkottaen, että pysäytin meidän satunnaiset tapaamiset. En vain pysty sekaantumaan samanaikaisesti moneen ihmiseen. Oli sitten kyse seksistä, tunteista tai sekä että.

Olen hämilläni vieläkin, en tiedä mitä tuntea tarkalleen. Olemme puhuneet, että näemme miehen kiireisen työviikon jälkeen. Mutta ehkä sitä pitää mennä vain päivä kerrallaan, miettimättä sen pidemmälle. Antaa ajan näyttää mihin suuntaan mennään vai mennäänkä minnekään.

Ihanaa, että saimme kuitenkin välit selvitettyä.  Ja hassua, kuinka ihminen voi tuntua niin samalta, niin tutulta eron jälkeen. Ja vielä hassumpaa, että tunteet ei olleet menneet minnekään. Ihan kuin olisin ne vain erotessamme jäädyttänyt..ja nyt saanut sulatettua ne. Ja voihan tämä olla nyt joku mielentilahäiriö ja hetken päästä täällä nolona kirjoittelen, kuinka väärässä olinkaan :D Mutta ihmisiähän tässä ollaan ja tunteilla mennään. Voihan tämä olla joku molemmin puolinen innostus asioitten selvimisestä ja jossain vaiheessa toteamme, että hamusimme vain sitä tuttuutta..se luo turvaa. Vaikkei se aina hyväkään asia ole. Mutta haluan katsoa tämän. Ei se ota, jos ei annakaan. 

Tuossa miehessä on aina ollut se hyvä puoli, kun ei ole koskaan piilotellut minua missään (näitä asioita katsoo ja näkee eri kantilta nykyään). Äidilleenkin näytti minut todella nopeasti seuhteemme aikana (samoin minä tein. Ja yleensä äitini ei todellakaan näe miehiäni, joita elämässäni on ollut). Nytkin kyseli josko lähtisin hänen mukaansa käymään kaverillaan, tosin minun piti lähteä muihin sovittuihin menoihin. Muutenkin huomaavaisuus (mm. ovien avaaminen, myös auton ovien) on hänessä plussaa :)

Mutta katsotaan..

Tytär 2v