Oli heti tultava aamulla avautumaan unestani..

" Olin viimeisilläni raskaana, olin äitini ja siskoni kanssa jossain sisätiloissa. Peittelin raskautta vielä ihmisille. Kunnes yhtäkkiä tunsin synnytyksen alkaneen. Synnytin mitä kauneimman poikavauvan. Siskoni mietti synnytyksen jälkeen, kuinka ihmeellistä oli, että sain pojan, koska tyttöolo oli niin vahva. Oli kuulemma outoa nähdä vauvan synnyttyä pojan sukupuolielimet. Joten nähtävästi siskoni oli unen synnytyksessä mukana.

Yritin laittaa vauvaa sitteriin nukkumaan, mutta lopulta otin hänet syliini. Hän oli niin kaunis, tunsin kuinka äidinrakkaus tulvahti sisälläni. Mietin mielessäni, kuinka hyvä olikaan, että kestin sen raskauden ja ikävät tilanteet. Kuinka onnellinen olinkaan nyt." 

Herättyäni tunsin jotenkin niin paljon saavani lohtua tuosta unesta. Se antoi jotenkin voimaa. Tuntuu, kuin saisin luvan iloita raskaudestani, se kun tuntunut vaikealta. Sitä, kun liikaa lähtee ajattelemaan, mitä muut ajattelevat. Vaikka sillä ei ole väliä. Tämä on minun elämäni, vain minä tiedän ja ymmärrän valintani. Joten minä olen se joka tuomitsee itseni rankemmin, mutta minä olen myös se, joka voi pelastaa itseni tuomiolta. Ja hyväksyä tilanteeni. Vain sillä on loppupeleissä merkityksensä. 

Se, miten itse valmistaudun ottamaan uuden sivun elämässä. Oma asenteeni. Sillä on merkitystä tulemaan. Tästä voi tulla jotain aivan ihanan huippua, kun vain annan mahdollisuuden.