Niin kuin osasin arvata, kupla puhkesi..

Tämän vauvan isänisä poisti minut facebook-kavereista. Mitäkö mietin asiasta? Aluksi, kun huomasin asian, sydämeni jätti ainakin yhden lyönnin välistä. Olin tyrmistynyt. Suoraan sanottuna koin todella alhaisen ja paskan olon. Hämmennyin. Miksi? Enkö ollut tarpeeksi jotain? Olisiko minun pitänyt jotain hänelle kirjoittaa aluksi? Teinkö jotain väärin? Oliko tämä liikaa heidän perheelleen, ei sopisi siihen kuvaa, jota ulkopuoliset näkevät? Sillä sitähän se on, kulissit pitää pitää kasassa..vaikka väkisinkin. Pääasia, että näyttää hyvältä, vaikka tuntuisikin tyhjältä.

Sain asiaa purettua facebookissa miespuoliselle tuttavalleni heti samantien, joka on hyvin perillä asioistani. Purkaminen auttoi oloani, enää ei ollut niin "shokki-oloa". Tietenkin oloni oli kurja, muttei mikään "ranteet auki"-oloa kuitenkaan..epätietoisuutta. Laitoin vielä tuolle miehelle viestiä ja kysyin suoraan tuota asiaa. Samalla kysyin haluaisiko hän kuulla syntyvästä lapsenlapsestaan mitään. Odottamatta kuitenkaan vastausta..ja sitä tuskin tuleekaan :D

Alku ajattelut tuon isän ihmisläheisyydestä ja siitä, että hän masentuneisuuteen taipuvaisena osaisi miettiä miltä muista voisi tuntua..se taisi olla toiveajattelua :D Ihan hävettää, että olen mennyt niin kauniisti hänestä puhumaan. Enhän minä häntä edes tunne.

Vuodatin olojani vielä tämän päivän aikana muutamalle kaverilleni. He olivat tyrmistyneitä tuon miehen käytöksestä, kuinka senkin ikäinen vanhempi mies voikaan käyttäytyä niin lapsellisesti? Niin epäkunnioittavasti? Enää en yhtään ihmettele sitä sanontaa, "Ei omena kauas puusta putoa". Niin isä, kuin poikansa.

En kuitenkaan lähde haukkumaan tuota miestä tai ketään muutakaan. Voihan se olla puhdas vahinkokin, että oli pyytänyt minua facebook-kaveriksi..käydessään katsomassa minun facebook-profiliani.

Tai onhan hän voinut käydä vakoilemassa (kaverina) millainen oikein olen ja kuinka monta lasta minulla oikein onkaan tms. tietoja, joita voisi uskoa löytävänsä facebookista. Ja sen olisiko vauva jo syntynyt. Mutta se sanattomuus ja yhtäkkinen katoaminen kaverilistalta..se on jo töykeää. Tässä tilanteessa ainakin. Vaikka olisikin saanut minusta kaiken irti (koska facebookistahan kaikki tiedot ovat luotettavia ja se kertoo täysin millainen ihminen on). Mutta tosiaan..kukin tyylillään. Joillakin sitä vain ei ole ;)

Mutta faktahan on se, että kyllä tuo isänisäkin siis tietää tästä raskaudesta ja tietää, että odotan hänen pojalleen lasta. He ovat siis puhuneet tuon äidin kanssa yhdessä tästä. Tuo nainen siis ei ole pitänyt uutista vain itsensä tiedossa.

Jokaisella perheellä on tapansa kommunikoida jäsentensä kanssa ja muiden ihmisten. Ei ole oikeaa tai väärää. Perheitä on erilaisia, niinkuin ihmisiäkin. Jotkut tosin osaavat hieman paremmin ottaa huomioon toiset..harmittaahaan tämä ihme käytös heidän puolelta. Mutten anna heidän pilata meidän elämää. 

Harkitsin suutuspäissäni jo aluksi, etten heille mitään ilmoittaisi tästä vauvasta (koska tuskin he ovat edes kiinnostuneita), kun syntynyt. Mutta tietenkin haluan heidän tietävän. Heidän kuuluu tietää, ovathan he osa lapsen sukua!!! He saavat itse päättää millaisena kantavat tuon tiedon koko elämänsä ajan ;) Onko se osa perhettä vai raskaana salaisuutena? Elämä on valintoja täynnä. Tässä mitataan sitä, kuinka tärkeä se oma perhe onkaan. Onko sillä todellisuudessa väliä. Vai voiko sen kylmästi itse määritellä, ketkä siihen kuuluvat ja ketkä ei. Oli kyse lapsesta tai sitten ei.

Mutta tästä asiasta johonkin ihan muuhun..

Olen tänään lasteni kanssa siivonnut kotia. Aamulla oli ulkona niin myrskyä, satoi ja tuuli vimmatusti. Minun olisi tehnyt mieli mennä hyppimään ulos ja nauttimaan tuosta myrskystä, mutta päätin olla elämääkin tylsempi ja siirryin siistimään pikkuhiljaa huoneita. Tosin siitä lähtikin aikamoinen suursiivous aikaan. Mikä tarkoittaa sitä, että minulle jäi vielä huomiseksikin niin paljon tehtävää. Kaaos. Miksi pitää alkaa siivoamaan ihan kunnolla kunnolla?? Niin, ettei kaikkea ehdi yhden päivän aikana saada valmiiksi? Onko meillä tosiaan niin sotkuista, että siivoamisessa kestää?

Kyllä, autoin poikiakin siivoamaan huonetta, joitakin leluja keräilimme pois ja otin niistä kuvat. Laitoin myyntiin ja osa onkin jo heti saatu myytyä :) Jotain hyötyä siis siivoilustakin on :) Rahat tietenkin menevät pojille.

Sain myös kylpyhuoneeseen laitettua vauvanhoitoalustan pesukoneen päälle. Itsetehty kyhäelmä, en viitsi ostella mitään turhaa härpäkettä, kun isolla pyyhkeellä (tuomaan aavistus pehmeyttä) ja pienellä kosteutta hylkivällä kangaspalalla saa ihmeitä aikaan. Pieni kippo topsutikuille ja vanulapuille viereen, ja kun paikkaa oikeasti tarvitaan niin pieni pyyhe vieressä roikkuvaan naulakkoon. Ja ehkä niitä vaippojakin sitten jossain vaiheessa lähettyville :) 

Kävin myös äitini kanssa kaupoilla tänään, lapset lähtivät riehumaan ulos. Ihanaa, kun nuo pihan lapset näin kesäaikaan "kömpii koloistaan" ja viettävät ulkona koko aika yhdessä riehuen mm.kirkonrottaa leikkien, pelaten jalkapalloa tms. Äitini väitti innoissaan, että tällä viikolla syntyisi vauva :D Minun syntymäpäivänäni kuulemma tämä syntyisi. Niin minäkin taas täytän vuosia. Ajattelin viedä lapseni syömään taas ravintolaan, äitini ainakin on tulossa mukaan ja siskonikin pitäisi..jos pääsee. Hänellä kun on ystävänsä valmistujaiset viikonloppuna, joten ei voi tietää kuinka kipeä on pää seuraavana päivänä :D

Kävimme kultaliikkeessä katsastamassa minulle syntymäpäivälahjaa. Löysin todella kauniin kultasormuksen (ei mikään överi, siro), se olisi alennuksessa pari euroa alle 200€. Äitini haluaisi sen ostaa minulle ja aluksi se tuntuikin kivalta ajatukselta...mutta se on ihan liian kallis lahja. Pystynkö oikeasti ottamaan häneltä vastaan niin kallista lahjaa? 

Se, että olen koko ajan ollut liikkeellä, saa minut ainakin ajattelemaan, että olen tehnyt niiin paljon! :D Olen ihan poikki. Ja mitä tuo ihana väsymys tekee minusta? No tietenkin kärttyisen paksukaisen! Olen ollut naama norsunvitulla pojillekin. Vaikka he ovat hienosti olleetkin..juu, kyllähän hieman on joutunut avustamaan siivouksessa, kertomalla mikä kohta tarvitsee hieman enemmän siistimistä. Lapset kun taitavat nähdä siisteyden ja sotkun erilailla, kun me aikuiset. Mutta hienosti he jaksoivat ja ulkonakin olivat (ja kyllä, saivat pelata tunnin ajan kännykkäpelejäkin) ja kaupassakin kävivät hakemassa minulle pienen suklaapatukan illalla..alkoi vaan tehdä niin mieli :D Tietenkin he saivat samalla ostaa itselleen jäätelöt, mutta, että kuitenkin tämä kärttyämmä jaksaa aukoa päätänsä kaikelle!! Tai enemmänkin olla vain kärttyisen näköinen ja hoputtanut heitä pian nukkumaan. Minun oli vain tultava nopeasti purkamaan oloani, sillä muuten olisin alkanut käymään ylikierroksilla..enkä halua sitä ahdistusta tulevan. Näin saan lievennettyä pahaa oloani. Itsekästä. Mutta itsekäs täytyy olla välillä, että jaksaa olla seuraavana päivänä parempi (seesteisemmän näköinen, joka jaksaa kuunnella enemmän) äiti.

Ja vaikka näytinkin hapanta naamaa, niin kyllähän nuo pojat tuli hakemaan minut olohuoneesta mennessään nukkumaan. Annoin heidän katsoa kannetavasta dvd-soittimesta elokuvan (iltasadun korvike tänään)..Unihalit antaessani kerroin vielä heille kuinka ihania he olivat ja kuinka hienosti siivosivat huoneensa tänään ja kuinka ylpeä olin heistä, että kesken kännykkäpelaamisen lähtivät ulos leikkimään, kun kaverit tulivat hakemaan (pikkasen patistin, mutta he todella menivät, eivätkä jääneet pelaamaan persehomeessa sisälle). Kiitin vielä kauppareissustakin. Esikoinen tarrautui kaulaani, yrittäen tosin sen kääntää judoliikkeeksi. Mutta uskon, hänen olevan hieman helpottunut. Nähdessään, etten enää ollut niin vihaisen oloinen/näköinen.

Ehkä tämä tästä..aina ei voi olla yhtä auringonpaistetta. Ei kukaan. Mutta onneksi ei tarvitse jäädä ihan joka kerta siihen tunteeseen kitumaan liian kauaksi aikaa..vaikka välillä tuntuu, että tämän raskauden aikana olenkin jäänyt, niin ehkä helpottaa, kun saan oman vartaloni takaisin.

rv 38+5