Tällä viikolla näimme esikoiseni isosiskon. Hänellä sattui olemaan vapaapäivä, joten aikaa oli kerranki kunnolla :) Melkein heti sain kuulla, kuinka isä oli puhunut pojastaan (esikoisestani) tyttärelleen. Oli kertonut, kuinka kivan viestin olin laittanut hänelle. Ja kuinka hän haluaisi viettää aikaa oman poikansa kanssa..mutta mitä kertoa jo näinkin isolle pojalle, miksi ei ole ollut hänen elämässään mukana. Tyttärensä siihen oli sanonut, että hyvin voisi minun kanssa asiasta keskustella.. Mutta tiedä sitten, tuleeko koskaan puhumaan. Vai pitääkö minun ottaa tässäkin asiassa härkää sarvista ja itse se aloittaa.

Illalla, kun olin esikoisen kanssa hetken kahdestaan. En malttanut olla kertomatta kuulemaani hänen isästään. Poika hymyili ja sanoi, ettei isänsä tarvitsisi kertoa syytä, kunhan vain näkisi. Ja niinhän se on, tällä hetkellä on väliä!!! Sanoinkin pojalleni, että ihmiset tekevät välillä tyhmiä juttuja, mutta monesti tärkeintä on se, kuinka he selvittävät nuo asiansa..

Mietin tuona iltana myös poikani isosiskoa. Kuinka hän nuoresta iästään huolimatta on ollut niin kypsä vastaanottamaan meidät elämäänsä. vaikka se ei ole ollut helppoa. Muistan kun otin häneen yhteyttä facebookin kautta. Hän oli juuri tullut täysi-ikäiseksi..tai ainakin täyttämässä. Taukoa meidän näkemiselle oli siis jo aikaa. Olihan poikani ollut joku tyttäreni (1v 3kk tai 1v 4kk) ikäinen, kun sisarukset olivat viimeksi nähneet. Tämä sisko oli valmis heti näkemään meidät ja kuinka hän joutui jossain vaiheessa puolustamaan minua ja pikkuveljeään hänen isänsä sairaalloisen mustasukkaiselle naisystävälle. Joka kielsi miestä näkemästä poikaansa neljä vuotta aikaisemmin. Ja mieshän oli totellut ja jättäytyi poikansa elämästä. Isosisko ei suostunut vaan kuunteli sydäntään! Niin oikeudenmukainen, niin ihana ihminen kaikinpuolin <3 Todella tärkeä. Isänsä saa olla ylpeä tyttärestään. Kaikista kolmesta lapsistaan <3

Tyttäreni isä.. Niin mitä hänestä sanoisi. Laittelin alkuviikosta hänelle elatusapu asioissa kysymystä, kun ei tililläni näkynyt maksua. Se ratkesi todella nopeasti onneksi. Kerroin, kuinka oli kiva, kun hän ehti tarkistamaan asian. Vasta tällöin hän kysyi tyttärensä kuulumisia. Kerroin. Ja myöhemmin vielä laitoin tytöstä tuoreen kuvan, jonka alle kirjoitin neuvolakuulumiset. Hän kun ollut niin pieni ja parina edeltävänä kertana, on tytön paino ollut laskeva käyrillä. Tällä kerralla oli 3kk:n aikana tullut reippaasti painoa lisää :) Hyvin siis kasvaa, vaikka miinukäyrillä meennäänkin. Niin kahdeksan kiloa on ylitetty reippaasti. Vaikkei ihan 9 kiloa paina, niin lähellä ollaan. Ja on hän pyöristynytkin <3 Mutta niin on ruokakin alkanut maistumaan, kun ikää tullut enemmän.

Isältä ei tullut mitään takaisin. Mutta näin hänen lukeneen viestini, se riitti. Päivät menivät eteenpäin. Täytyy myöntää, että meillä oli yllättävän kiireinen viikko, joten oli helpompi antaa vain olla. Perjantai aamu oli myös heti kiireinen. Tyttäreni istui sängylläni, heitin puhelimeni hänen viereen. Itse etsin vaatekaapistani vaatteita. Olisi pitänyt olla jo ulkona, mutta siinä minä olin etsimässä päällepantavaa. Oma syy. Ei minulla olisi ollut aikaa lähteä, mutta olin luvannut jo aikaisemmin lähteä ystäväni kanssa kauppakeskukseen. Omat suunnitelmat olivat vain hieman muuttuneet, tämä aamuinen olisi pitänyt olla ihan muualla, kuin kaupassa. Mutta lupaus on lupaus. Yhtäkkiä kuulin "tuuut...tuut". Käännyin pikaisesti katsomaan mikä tuo ääni oli. Huouh! Tyttäreni oli soittamassa puhelimellani. Hän oli soittamassa whatsapp puhelua! Ja kenelles muullekaan, kuin omalle isälleen!!! Kuinka tämä oli edes mahdollista??? Kuinka hän onnistui juuri isälleen soittamaan?? Tuo mies ei todellakaan ole whatsappissa siinä ensimäisellä sivulla..hieman olisi joutunut rullaamaan näyttöä, että olisi hänet löytänyt. Lopetin puhelun ennen kuin hän ehtii edes vastaamaan. Ei mennyt kauaakaan, kun häneltä oli tullut viesti: "Yritit soittaa?". En laittanut mitään takaisin, sillä mitä olisin laittanut :D "Ei, kun sun 1v tyttäres yritti soittaa" :D Hyvin uskottavaa!!!

Ilta koitti. Oli minun aika lähteä ulos. Kyllä, illman lapsia. Ensimmäinen kerta ainakin pariin vuoteen (paljon enemmänkin), kun minä lähdin viihteelle. Hohtokeilaamaan, syömään ja katsomaan yöelämään. Vähän jännitti lähteä. Monenkin syyn takia. Uusi ystäväni, voisiko meillä ollut hauskaa yhdessa kahdestaan ulkona? Mitä jos olisimmekin tylsää seuraa? Joskus viihde-minä onkin kovin erilainen, kuin selvinpäin-minä. Entä olisiko turvallista olla yöelämässä? Mitä jos joisin liikaa? Enhän ollut juonut alkoholia varmaan johonkin kolmeen vuoteen :D Tulisiko krapula? Mitä jos nolaisin itseni ystävälleni? Entä pystyisinkö olemaan erossa tyttärestäni? Tiesin hänen pärjäävän, koska äitini on hänen kanssaan ollut muutoinkin niin paljon. Mutta entä minä?

Pelot olivat turhia. Meillä oli ihan älyttömän hauskaa kahdestaan. Tanssimme paljon ja juttu lensi. Lähdimme ajoissa kotiin. Joten mitään örveltämistä ei näkynyt. Kiva ilta kaikinpuolin :)

Tyttäreni isältä oli tullut viestiä:

Mies - "Mites siel voidaan?" (klo.0.17)

Minä - "Iha jees. Just päätettii lähtee kotio :D Jote se olis kotio päin" (klo.1.45)

Mies - "Aa, okei. Itse Berliinissä" (klo.1.46)

Minä - "Ja viel hereil" (klo.1.48)

Mies - "Noh joo työkavereitten kans istutaan täs terassilla ja parannetaan maailmaa" (klo.1.49)

Minä - "Mekin just kävelemässä asemalle" (klo.1.51)

Mies - ":)" (klo.1.51)

Minä - "Nyt bussis nauttimas tunnin kestäväst kotimatkast :D" (klo.2.06)

Myöhemmin mies kertoi olevansa sängyssä jo. Itsekin kerroin käveleväni vielä loppumatkan eli kohta pääseväni kotiin. Mies vielä kyseli oliko minulla hauska ilta ja kuinka tyttö voi. Kerroin illan olleen yllättävänkin kiva. Kerroin meidän tanssineen paljon. Kerroin myös tytöstä. Samaan syssyyn mieheltä tuli viesti:

"Mulla on synttärit"

Minä - "Mä tiedän. Onneksi olkoon :) Toivottavasti viel joku vuos pääset viettää xxx (tytön) synttäreit :)"

Mies - "tahtotila on siellä" ja toisessa viestissä oli outo ilmeinen hymiö, joka katseli kattoon/ylös.

Minä - "Tahtotila. Niin oon huomannukki, että et ole kovin tahtovainen tutustumaan omaan tyttäreesi. Ikävää (ja tuo kattoon katseleva ilme) mutta sellaista se elämä on. Surullista. Mutta niin se tulee elämässä eteen, jonka taaksesa jättää"

Mies - "Ei se ole siitä kiinni"

Mies - "Olen tälläkin hetkellä reissussa ja niinkuin sinulle olen sanonut että tulen tapaamaan"

Mies - "Ja oikeasti haluan enemmän olla xxx elämässä. Asia ei siitä ole kiinni, ksoka tunnen syyllisyyttä että en ole nähnyt häntä enempää"

Hain kuvakansiostani tekstin, jonka lähetin hänelle (enkä todellakaan tarkoita työkiireitä, vaan ylipäätänsä elämässä olevia muita tekosyitä) :

"People make time for who tey want to make time for. People text and reply to people they want to talk to. Never believe anyone who says they`ve been too busy. If they wanted to be araund you, they would"

Mies - "noh jos teet tuon johtopäätöksen, niin tee"

Mies - "Mutta itsellä työ menee ensimmäisenä ja se on aina ollut niin"

Minä - "Aika on rajallista täällä..ihan vaan haluan muistuttaa ettei meist kukaan elä ikuisesti" 

Heti perään laitoin hymynaama hymiön. Koska en edes tarkoittanut mitään hänen työkiireistään. Vaan muista ajoista, joita hänellä on. 

Mies - "työ menee edellä ja EN todellakaan tykkää jos siitä piikitellään"

Mietin mielessäni, kuinka nyt osu ja upposi. En halunnut kuitenkaan mitään huonoa oloa jättää kummallekaan:

"Muistutin vain, ettei elämä ole ikuinen täällä :) tärkeintä on läsnäolo"

"Ei tarkotus ollut mollaa tms"

"Eli ei pahalla"

Mies - "Noh joo, mutta tuossa kuulit ajatusmaailmani ja siksi kaikki muu on tyrehtynyt, koska näin ajattelen ja sitä en tuu muuttaa"

Minä - "Tyrehtynyt"

Mies - "Noh joo. Mutta kiitos siitä että olen päässyt xxx elämään"

Mies - "toivottavasti oli kiva ilta"

Minä - "Ole hyvä. Olet aina hänen elämään tervetullut..minun mielestäni. Olethan hänen isänsä. Ja pidän arvossa sitä" 

Mielestäni joskus täytyy antaa toiselle arvostusta ja olla kiltti. Näin saa ehkä helpommin toisen miettimään asioita ja ehkä saamaan myös itsekin arvostusta takaisin..meniköhän ihan mettään?

Mies - "Huono sellainen. Mutta yritän nyt edes jotenkin olla"

Minä - "Yrittäminenkin on parempi kuin karkuun juokseminen. Ehkä aika auttaa tässä. Toivon."

Mies - "noh kunnioitan sitä ettet painosta"

Mies - "koska se ei ainakaan auttais"

Mies - "Oon vaikee ihminen"

Mies - "Jos olet huomannut :`D"

Minä - "Oon huomannu. Oon oppinu tuntee aika hyvin sut, vaikket uskokaa"

Minä - "Mä en silti täst lähe mihkää"

Minä - "Jos tää musta siis on kii :`D"

Mies - "Joo uskon et oot mut analysoinnut"

Mies - "Ja todennut et tuon kans ei tulis mitään :`D"

Minä - "Heh. Psykologin opinnoist jotai hyötyy :D :D En takertuja, mut lapseni eteen teen kaiken ja vielä enemmän ;)"

Mies laittoi jonkun hymiön ja selkeästi oli mietteliäs "mmm"

Minä - "Oot xxx isä, eli tärkee koko loppuelämän"

Mies - "Kiva tuntea sinut"

Minä - "Toivottavasti"

Mies - "Noh o!"

Mies - "On"

Kirjoittelimme vielä jotakin pientä. Mies lupasi soittaa minulle seuraavana päivänä. Annoin lupauksen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Puhui jotain, että olisi sunnuntaina tulossa katsomaan tyttöä. Saa nähdä tuleeko, mietin.

Ehkä sitä vain täytyy antaa aikaa. Toivon todella, että sitä on. Minulla on niin outo olo, en ymmärrä minkä takia tämä aika leijailee päässäni niin vahvana. Ehkä se on vain tätä ikäkriisiä. Toivon.

Mies tosiaan soitti seuravana päivänä, mutta jo tuolloin sanoi, ettei pääsisi sunnuntaina tulemaan. Ja kyllähän minä sen tiesin. Katsotaan, tuleeko tulevana viikkona.. Tusk.. niin ehkä on sittenkin hyvä pitää toivoa yllä. Jonakin päivänä hän tulee. 

Tytär 1v 3kk